sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

AC Kumipäät pronssille

AC Kumipäät












Beach Futiksen SM-kisoissa Kalajoen Hiekkasärkillä kovatasoisen harrastesarjan voitti sallalainen Papana Old Boys, mikä loppuottelussa voitti helsinkiläisen Vasurin Ulkokierteen numeroin 3-1. Voittajajoukkueesta maalinteossa onnistuivat Aki Ritokangas kahdesti ja Petri Hautajärvi ja Jarno Auvinen kerran. Harrastesarjaan osallistui kaikkiaan 64 joukkuetta.

Kalajokinen AC Kumipäät kukisti huippujännittävässä pronssiottelussa oululaisen Real Oulun numeroin 6-5. Puoliajalla kalajokiset olivat jo 2-3 tappiolla ja toisen puoliajana alussa Real Oulu siirtyi jo 2-4 johtoon. AC Kumipäiden onnistui tasoittaa peli. Maalintekijöinä kunnostautuivat Saku-Petteri Uunila ja Tuomas Pirttijärvi kahdesti ja Jukka-Pekka Salmi kerran sekä Miika Heikkilä laukomalla ottelun voittomaalin.

Papana Old Boysin Aki Ritokangas voitti harrastesarjan maalikuninkuuden 14 maalilla. Välierissä AC Kumipäät hävisivät Vasurin Ulkokierteelle numeroin 3-4. Puolivälierissä AC Kumipäät kukisti rankkarikisassa FC Skandivian Druksin numeroin 2-1. AC Kumipäiden joukkueessa palasivat Sami Alho, Miika Heikkilä, Esa Isopahkala, Mikko Laitala, Keijo Mattila, Tuomas Pirttijärvi, Jouni Polet, Juha-Pekka Salmi, Saku Uunila, Sami Vaappo.

Naisten kilpasarjassa kalajokinen Follow Us voitti luovutuksella ensimmäisessä ottelussa Pistepisteen numeroin 5-0. Toisessa ottelussa nivalalaisen FC Ellit kaatui numeroin 3-0. Kolmannessa ottelussa hyvinkääläinen FC Satasen Rajoitus hävisi Follow Usille numeroin 2-1. Follow Us jatkaa sunnuntaina puhtalla pelillä ja kohtaa neljännesvälierissä vaasalasien FC NIIN ookoon. Follow Usin joukkueessa pelaavat Anu Lankila, Laura Nevanperä, Marjo Perttu, Mari Pitkänen, Sari Pulkkinen, Minna Sieramala, Marleena Stolp, Laura Tolonen ja Heidi Vierimaa.

Toinen kalajokinen joukkue lei INR selvisi myös neljännesvälieriin pelattuaan ensin tasapelin 0-0 Old Starsin kanssa. INR hävisi oululaiselle KKK:lle numeroin 2-0. INR voitti suoleahtelaisen Sutinan numeroin 5-1 ja selvisi näin neljännesvälieriin. Joukkueessa pelaavat Tiina Bäckman, Mari Heikkilä, Tiia Isokääntä, Tiina Jyrinki, Jaana Liias, Suvi Moisala, Marjaana Mäkelä, Anna Okkonen, Maija Peltola, Sarita Rantala, Hanna Rautio,Marika Rönn ja Johanna Tirri.

Miesten kilpasarjasta kolme kalajokista joukkuetta selvisi neljännesvälieriin: So Sexy, AC Sensaatio ja Holmes & Co. AC Sensaatio saa vastaansa espoolaisen futsalista paremmin tunnetun GFT:n, Holmes & Co jyväskyläläisen FC Lochan, So Sexy kokkolalaisen FC Pohjan Koneen.
So Sexyn joukkueessa pelaavat Harri Bäckman, Tomi Gronoff, Riku Hihnala, Juho Jaatinen, Aku Joki-Erkkilä, Marko Mattila, Joonas Moilanen, Henri Mustonen, Jari Mäyrä, Juha Mäyrä, Tomi Reinikainen, Toni Väisänen ja Jussi Jokinen. Jokinen oli olkapäävamman takia enemmänkin huoltopuolella.

AC Sensaation joukkueessa pelaavat Ville Haataja, Jesse Hietala, Tommi Hukari, Joonas Kolehmainen, Olli Komulainen, Joni Läspä, Marko Mankinen, Janne Myllymäki, Tero Nevanperä, Ville Tirri, Tomi Vaappo, Tomi Visuri ja Markus Ylikoski.

Holmes & Co.n joukkueessa pelaavat Antti Halmetoja, Juho Joki-Erkkilä, Jarkko Laitala, Perttu Niskakangas, Toni Prittinen, Jyrki Rajala, Juho Silvasti, Mikko Suni, Tommi Suua ja Tuomas Väänänen.

Ei kommentteja: