lauantai 18. syyskuuta 2010

JHT aloitti Suomi-Sarjan voitolla

















JHT voitti vieraissa Raahe-Kiekon numeroin 1-4 (0-0, 0-2, 1-2). Valmentaja Kari Makkonen voi olla sarja-avaukseen tyytyväinen, sillä Raahe-Kiekko on sarjan yksi suosikkijoukkue. Ensimmäinen erä oli JHT:n painostusta. Raahe-Kiekon maalivahti Eetu Villanen torjui ensimmäisessä erässä 11 kertaa ja JHT:n Jari Mäyrä 7 kertaa. Raahe-Kiekko oli ensimmäisessä erässä kolme jäähyrangaistusta ja JHT:llä yksi.

Ottelu oli tiukkaa vääntöä ja vasta toisen erän lopulla Tapani Nikkilä iski Perttu Niskakankaan ja Timo Marjamaan syötöistä ottelun ensimmäisen maalin. Parin minuutin kuluttua JHT:n Henri Mustonen lisäsi JHT:n johtoa Matti Toskalan ja Perttu Niskakankaan saadessa syöttöpisteet.

Kolmannessa erässä Timo Marjamaa lisäsi JHT:n johdon jo 0-3 numeroihin. Syöttäjänä maalissa oli kokenut Henri Mustonen. Tässä tilanteessa Raahe-Kiekko otti aikalisän. JHT otti kolme jäähyrangaistusta, minkä jälkeen kotijoukkue pääsi kaventamaan numeroiksi 1-3. Erän lopulla Raahe-Kiekko yritti kavennusta ilman maalivahtia, mutta se kostautui, sillä JHT:n konkari parivaljakko Henri Mustonen – Sami Markkanen kaunistelivat JHT:n voittoluvuiksi 1-4 numerot.
JHT:n tehokkain tässä ottelussa oli Henri Mustonen saldonaan 2+1. Timo Marjamaan saldo 1+1, Tapani Nikkilän 1+0, Perttu Niskakankaan 0+2, Sami Markkasen 0+1.
JHT:n maalissa torjui Jari Mäyrä torjuntaprosentin ollessa huikea 96,77.

1. Erä
00:00 MV VILLANEN Eetu Raahe-K aloittaa
00:00 MV MÄYRÄ Jari JHT aloittaa
03:16 2min TIIKKAJA Markku Raahe-K Koukkaaminen
05:00 2min KORKIAKOSKI Mikko Raahe-K Koukkaaminen
11:26 2min MARJAMAA Timo JHT Kiinnipitäminen
12:06 2min JÄRVELÄ Olli-Matti Raahe-K Huitominen

2. Erä
20:32 2min MARKKANEN Sami JHT Huitominen
25:10 2min KASTELL Miikka Raahe-K Koukkaaminen
26:54 2min MUSTONEN Henri JHT Estäminen
35:08 0 - 1 NIKKILÄ Tapani (NISKAKANGAS Perttu, MARJAMAA Timo) JHT
36:07 2min PESONEN Juho Raahe-K Kampitus
37:16 0 - 2 YV VoM MUSTONEN Henri (TOSKALA Matti, NISKAKANGAS Perttu) JHT
37:43 2min MUIKKULA Juho Raahe-K Koukkaaminen

3. Erä
46:47 0 - 3 MARJAMAA Timo (MUSTONEN Henri) JHT
46:47 Aikalisä Raahe-K
50:46 2min MARKKANEN Sami JHT Kiinnipitäminen
51:11 2min MÄYRÄ Jari JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
52:52 2min NIKKILÄ Tapani JHT Koukkaaminen
54:40 1 - 3 YV KORKIAKOSKI Mikko (TIIKKAJA Markku, SUOMINEN Joni) Raahe-K
56:04 2min MARJAMAA Timo JHT Ryntäys
56:04 2min KORKIAKOSKI Mikko Raahe-K Väkivaltaisuus
58:12 MV VILLANEN Eetu Raahe-K pois 58:12-58:37
58:37 1 - 4 TM MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami) JHT

Maalivahdit:
VILLANEN Eetu Raahe-K
11 + 5 + 8 = 24
pois 58:12-58:37
MÄYRÄ Jari JHT
7 + 8 + 15 = 30

Aikalisät:
Raahe-K 46:47
JHT -

Erotuomarit:
Erotuomari KOVA Joonas
Erotuomari TITTONEN Teemu

Yleisöä:
465

Ei kommentteja: