Jari Kauppila JHT:n päävalmentajaksi – sopimus mallia 1+1 vuotta
JHT on nimittänyt Jari Kauppilan 52 v seuran uudeksi päävalmentajaksi. Sopimus on mallia 1+1 vuotta, eli se kattaa tulevan kauden sekä sisältää option jatkosta. Tulevaan superkauteen askelmerkkejä hakeva JHT saa Kauppilasta rutinoituneen kiekkoammattilaisen päävalmentajakseen.
Tuore päävalmentaja kertoo olevansa intohimoinen jääkiekkomies Lahdesta, joka odottaa innolla tulevaa kautta JHT:n peräsimessä.
Kauppila kertoo, ettei Kalajoelta ole hirveästä kokemusta, muuta kuin joskus käynyt nuorempana Hiekkasärkillä. JHT Junkkari jääkiekkohistoriasta sen verran tietoa kuitenkin löytyy, että hyviä pelaajia on Kalajoella ollut kautta aikojen ja seura on myös menestynyt alimmilla sarjatasoilla. Suomi-sarjan ja -pelaajien tasoa olen kyllä jonkin verran seurannut, vaikka en kylläkään niin tiiviisti.
Seuran puheenjohtaja Mika Siipola kertoo olevansa erittäin tyytyväinen ratkaisuun ja uskoo Kauppilan tuovan joukkueeseen rutkasti kokemusta, uutta pelillistä ilmettä sekä tarvittavaa johtajuutta. Päävalmentajavalinta on osa seuran pidempää suunnitelmaa kehittää joukkuetta ja koko organisaatiota kilpailukykyisemmäksi tulevalle superkaudelle ja kohti Mestistä.
Lahdesta lähtöisin oleva Kauppila on toiminut valmennustehtävissä mittavan pelaajauran jälkeen jo kymmenen kauden ajan.
Pelaajauralta Kauppila muistetaan varmasti SM-liigasta, niin Hämeenlinnan Pallokerhon, Helsingin Jokereiden ja HIFK kuin Turun Palloseurankin paidasta. SM-liiga pelejä kertyi 17 kauden aikana vyölle yli 800 kpl. Mieluisimmat muistot ovat varmasti HPK:n paidassa kaudella 1996?97 saavutettu pronssimitali, sekä hopeaa Jokereissa 1999?00 kauden päätteeksi. Kauppila pelasi myös yli 200 pääsarjaottelua Ruotsin Elitserienissä, jossa hän oli voittamassa kultaa HV71:n riveissä kaudella 2007?08. Pelaajaura päättyi Kouvolan KooKoon Mestis joukkueessa myös mestaruusjuhliin. Valmennusura alkoi tästä heti seuraavalla kaudella KooKoo Mestis joukkueen apuvalmentajana. Kouvolassa valmennustyötä riitti kuuden kauden ajan, Mestiksen ja Liiga joukkueen apuvalmentajan roolissa sekä U20 SM-liiga joukkueen päävalmentajan pestissä.
Tämän vuosikymmenen alkuun matka vei Mikkelin Jukureiden liiga joukkueen valmennusteamiin. Kauden aikana Kauppila nousi yllättäen Jukureiden päävalmentajaksi, kun Marko Kauppinen irtisanottiin. Ranskalainen visiitti päävalmentajan paikalla Jukureissa ei tuonut jatkoa vaan uusi projekti löytyi heti seuraavalle kaudelle Tampereelta Ilveksen U20 joukkueen peräsimestä. Viimekauden valmennustavoite oli nostaa Heinolan Peliitat Suomi sarjaan mutta finaali tappio tarjosi Suolahden Urholle karsintapaikan ja näin nousun sarjaporrasta ylemmäs. Peliitoissa nyt saavutetun hopeamitalin lisäksi valmennusura on tuonut myös toisen hopeamitalin KooKoo Mestis joukkueessa kaudella 2014-15
Siipola lisää vielä, että tiedossa on Jarin jo vahva valmennuskokemus huippu organisaatioista KooKoo, Jukurit ja Ilves, niin liigajoukkueiden kuin junioritoiminnan puolelta. Kouvolassa ja Tampereella hän teki hyvää työtä U20-joukkueiden päävalmentajana. Nuorten pelaajien kehittäminen ja eteenpäin vieminen tulee olemaan myös meillä isossa roolissa päivittäisessä tekemisessä. Jari on todellinen kiekkoammattilainen, joka tuo uusia ajatuksia ja paljon osaamista arkeen. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan JHT uutta nousua kohti Mestistä.
Uusi päävalmentaja haluaa tuoda Kalajokiseen jääkiekkoon kovan vaatimustason arkeen ja peleihin. Pelitapa tulee olemaan aktiivinen, luisteleva yhteistyöjääkiekko. Tavoitteista on vielä turha sen enempää huudella, mutta toiveissa on nähdä pelaajien ja pelin kehittyvän kauden edetessä. Ainainen toivehan se on valmentajalla, että joukkue pystyy pelaamaan kauden parhaan pelin viimeisenä. Kalajoella mikä hienointa, niin seuran tavoite on voittaa mestaruus.
Lämmintä kesää kaikille Kalajokilaisille ja etenkin JHT:n kannattajille. Nähdään syksyllä Wiimax areenalla!
JHT Forever!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti