sunnuntai 2. lokakuuta 2016

JHT:lle tappio voittolaukauskisassa

Nokian Pyry voitti JHT:n voittolaukauskisassa

JHT - Pyry 01.10.2016 maalikooste

Nokian Pyry voitti JHT:n Pirkonsuon pyhätössä voittolaukauskisan jälkeen numeroin 1-2. Pyry on ilmoittanut tavoitteekseen tälle kaudelle Suomi-sarjan mestaruuden ja nousun Mestikseen. Perjantaina 16.9. Pyry kärsi 3-4-tappion Karhu HT:lle vieraissa ja lauantaina  17.9. KOOVEE oli parempi Nokialla pelatussa ottelussa maalein 2-3. Molemmat ottelunsa Pyry hävisi niin, että se johti ottelua, mutta vastustaja nousi varsinaisella peliajalla tasoihin ja iski ratkaisun jatkoajalla. Karhu HT:ta vastaan Pyry johti ottelua jo 3-0 ja KOOVEEta vastaan vastustajan tasoitusosuma syntyi ajassa 59.59. 24.9. Pyry voitti Kotkan Titaanit numeroin 4-2. Jääkiekon Suomi-sarjassa pelaava Nokian Pyry on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen puolustaja Antti Bruunin, 36 (184 cm, 88 kg) kanssa. Kokenut Bruun on urallaan pelannut Liigaa yli 600 ottelua. Liigassa jo kaudella 1999-2000 debytoinut Antti Bruun on viimeiset kolme kautta pelannut HPK:ssa. Viime kaudella 35 runkosarjan ottelua toi tilastoihin neljä tehopistettä (1+3) ja tehotilastoon lukeman – 4. Kausi käynnistyi Mestiksessä LeKin miehistössä, missä SaPKo-kasvatti pelasi seitsemän ottelua (1+0). Antti Bruun ei pelannut Kalajoella.

JHT puolestaaan oli voittanut S-Kiekon numeroin 4-3 ja KJT:n murskaluvuin 8-0. Näistä asetelmistä lähdettiin otteluun. JHT:n maalissa pelasi edellisessä ottelussa erinomaisesti torjunut Wille Mattila. Vierailija otti ensimmäisessä erässä kaksi jähyä, mutta kesti ne hyvin. JHT:n Iiro Ojala istuessa jäähypenkillä Nokian Pyryn ykköskenttä teki ylivoimalla 1-0 johtomaalin. Maalintekijksi merkittiin Antti Hilden ja syöttäjksi ykköskentän puolustajat Mikko Levo ja Juha Korkeamäki. Tunteet olivat pinnassa ensimmäisessä erässä ja eteenkin sen lopulla jolloin kummastakin joukkueesta lähetettiin kaksi miestä jäähypenkille. JHT:stä kakkoskentän hyökkääjät Jarno Palola ja Parras Kevin sekä Pyrystä kakkoskentän puolustaja Riku Dufva ja kolmoskentän hyökkääj Oskari Ojanen.

Toisessa erässä jäähyiltiin taas. Nokialaiset kävivät kuumana. Timo-Pekka Heikkisen ja Jussi Pesosen istuessa jäähyllä JHT:n ikonit tasoittivat pelin. Juho Joki-Erkkilä maalasi ja syöttöpisteet kirjattiin Tomi Gronoffille ja Henri Mustoselle. Toisen erän lopussa JHT:n kuumakallet Jarno Palola ja Kevin Parras kuluttivat jäähypenkkiä.

Kolmannen erän alussa otettiin kunnolla yhteen, kun Pyryn  Riku Dufva ja JHT:n  Juho Joki-Erkkilä saivat 2+2 minuuttia jäähyjä. Lisäksi JHT:n NIklas Westerlund sai kaksimiinuuttisen. Minuutin kuluttua Pyryn Mikke Levo sai 2+2 minuuttia. Ottelu kävi kuumana ja loppuerän aikana JHT:n Ville Lehtonen ja Iiro Ojala istuivat jäähyllä ja varmistivat sen, ettei JHT päässyt pelaamaan voitosta täydellä miehistöllä. Jäähyaitiosta ei otteluita voiteta.

Siirryttiin 5 minuutin jatkoajalle, jossa maalivahtien torjunnat olivat JHT 3 ja Pyry 4. Maalilaukauskisassa  Pyryn Antti Hilden ja JHT Ville Lehtonen pistivät kiekon reppuun. Ville Lehtonen ei saanut toista kertaa kiekkoa maaliin, mutta Pyryn Mika Niemi ratkaisi ottelun latamalla kiekon verkon perille.

Maalivahtien torjunnat ottelussa olivat JHT Mattila 37 kertaa ja Pyryn Hokkanen 27 kertaa. Seuraavissa otteluissa JHT:llä ei ole varaa ottaa jäähyjä tuollaista määrää, jos mielii voittaa otteluja.

Kierroksen ottelut
5412 01.10.2016 16:00 Seinäjoki 2 S-Kiekko - KHT 4-3
5452 01.10.2016 16:00 Imatra 1 Ketterä - Hunters  4-1
5500 01.10.2016 16:00 Kalajoki iHT - Pyry 1-2 VL
5462 01.10.2016 17:00 Kotka Titaanit - Riemu 5-4 VL
5467 01.10.2016 17:00 Hyrylä 2 KJT - HCIK 0-4
5383 01.10.2016 17:30 Naantali VG-62 - Kiekkokopla 5-3

Sarjatilanne 01.10.2016

Joukkue O V JV JH H TM PM ME P
1. S-Kiekko 5 4 0 0 1 28 - 14 14 12
2. Ketterä 4 3 1 0 0 23 - 2 21 11
3. AIK 4 3 0 0 1 16 - 10 6 9
4. FPS 4 3 0 0 1 14 - 13 1 9
5. HCIK 6 3 0 0 3 24 - 27 -3 9
6. JHT 3 2 0 1 0 13 - 5 8 7
7. Pyry 4 1 1 2 0 11 - 10 1 7
8. Hunters 5 2 0 1 2 14 - 15 -1 7
9. KHT 5 1 2 0 2 19 - 21 -2 7
10. Riemu 5 1 1 1 2 17 - 19 -2 6
11. D-Kiekko 4 2 0 0 2 12 - 17 -5 6
12. Titaanit 6 1 1 1 3 18 - 30 -12 6
13. KOOVEE 3 1 1 0 1 15 - 8 7 5
14. KJT 5 1 0 0 4 17 - 25 -8 3
15. VG-62 5 1 0 0 4 12 - 24 -12 3
16. Kiekkokopla 4 0 0 1 3 11 - 24 -13 1

Seuraava ottelukierros
5393 02.10.2016 12:45 Jyväskylä D-Kiekko - FPS
5456 02.10.2016 15:00 Liminka AIK - Pyry
5495 02.10.2016 16:00 Pori KHT - Kiekkokopla
5381 02.10.2016 17:00 Haka 2 KOOVEE - Ketterä
5628 05.10.2016 18:30 Forssa FPS - HCIK
5593 06.10.2016 19:10 Jyväskylä Riemu - D-Kiekko
5519 07.10.2016 18:30 Hyrylä 2 KJT - VG-62

JHT Suomi-sarja 2016-17 pelaajakortti: Juho Joki-Erkkilä

JHT Suomi-sarja 2016-17 pelaajakortti: Jere Espo

JHT Suomi-sarja 2016-17 pelaajakortti: Kevin Parras




Ei kommentteja: