lauantai 7. lokakuuta 2017

JHT – Riemu 5-7

Kuva Hannu Tilus Riemulla ei ollut rajaa Kalajoella

JHT esitti kauden heikointa peliä. Tyhmiä jäähyjä jne....

joukkueiden kokoonpanot

Ottelun tilastomerkinnät

JHT:ltä oli viisi tärkeää pelaajaa poissa tästä pelistä: Jarno Palola, Ville-Veikko Väkeväinen, Henri Allen, Jere Espo jne.. Miksi näin paljon johtavia pelaajia on yhtä aikaa sairaana. Tämä ei voi olla normaalia.

Jo ensimmäisen erän ensimmäisellä minuutilla JHT hölmöili joukueena ja otti jäähyrangaistuksen. Vieras joukue rokotti heti ylivoimalla. Todella tyhmä jäähy.
JHT ei saanut ylivoimalla ratkaisua aikaan, mutta erän lopussa Ville Rajala pisti keskisektorilta kiekon maaliin. Tilanne oli oli 1-1. Syöttöpiste Tapio Rantaselle. JHT pelasi kauden huonomman erän. Maalivahtien torjunnat olivat JHT:n Fredrik Grönstrand 4 kertaa ja vieraiden Henri Tikkanen 13 kerta. Riemu luisteli, mutta luistin kulku liukkaamin kuin peliajatus.

Toisessa erässä Riemu siirtyi 1-2 johtoon. Kotijoukkue tasoitti pelin Jesper Ahlgrenin maalilla, johon syöttäjiksi merkittiin Henri Mustonen ja Juho Joki-Erkkilä. Ylivoimalla Ville Rajala siirsi kotijoukkueen 3-2 johtoon. Syöttöpisteet Juho Joki-Erkkilälle ja Henri Mustoselle. Riemu tasoitti onnekkaasti tilanteeksi 3-3. JHT:n siirtyi uudelleen johtoon Nemo Huhdan maalilla. Miika Runsalalle syöttöpiste. Jesse Espo kaunisteli numerot 5-3:een Elias Alajoen syötöstä. Peli oli nyt kääntymässä odotetusti kotijoukkueelle. Jäähyt sotkivat jälleen kerran JHT:n pelin ja Riemu tasoitti ottelun 5-5:een.

Kolmannessa erässä odotettiin JHT:n vievän voiton kotiin, mutta toisin kävi. Henri Mustonen sai jäähyn väkivaltaisuudesta ja tinttasi vielä kuonoon vieraiden pelaajaa saaden 2+2 jäähyrangaistuksen. Riemu kiitti ja siirtyi 5-6 johtoon. Ottelun lopussa JHT yritti kuudella viittä vastaan, mutta ei onnstunut. Riemu kiitti ja teki tyhiin seitsemännen maalin.
Maalivahtien torjunnat ottelussa oli JHT 20 ja Riemu 29. JHT sortui ja menetti jo kolmannen kerran voiton jäähyihin. Nyt odotetaan valmentajan kokoavan joukkueen uuteen nousuun. Nyt oli kärsimys seurata JHT:n peliä. Pelistä ei voinut nauttia. JHT on syytä pitää kriisipalaveri.

Kierroksen muut ottelut

JHT - Riemu 5-7 (1-1,4-4,0-2)
59.23 5-7 Rämä tm
S-Kiekko- KOOVEE 2-3 (1-1,0-2,1-0)
57.57 2-3 Svensk (Oksanen,Ahonen) im
D-Kiekko- Haukat 7-3 (2-1,4-0,1-2)
53.00 7-3 Kuzmin (Ulessi,Juntheikki)
FPS - Hokki 3-0 (0-0,2-0,1-0)
51.51 3-0 Kulju (Jaakkola)
HCIK - AIK/Lase 5-3 (1-2,1-0,3-1)
59.49 5-3 Iltanen (Selinkoski,Järv) tm
Hunters - Muik Hoc 7-1 (1-1,2-0,4-0)
57.41 7-1 Sipiläinen (Kettukangas,Ran)
Pyry - Titaanit 5-1 (1-0,2-1,2-0)
54.55 5-1 Niemi (Painilainen)

Sarjatilanne

Hunters 6 5 1 0 0 36- 16 17
Pyry 6 5 0 0 1 28- 9 15
D-Kiekko 6 4 0 0 2 29- 14 12
KOOVEE 6 3 1 1 1 34- 21 12
KHT 6 4 0 0 2 24- 21 12
FPS 6 3 1 1 1 21- 20 12
HCIK 6 3 1 0 2 34- 24 11
AIK/Laser H 5 2 1 0 2 14- 14 8
JHT 6 2 0 1 3 25- 23 7
S-Kiekko 6 2 0 1 3 17- 20 7
Titaanit 4 1 1 1 1 12- 15 6
Hokki 5 2 0 0 3 10- 13 6
Riemu 6 2 0 0 4 20- 29 6
Haukat 4 0 0 1 3 14- 22 1
Muik Hockey 5 0 0 0 5 12- 34 0

VG-62 5 0 0 0 5 7- 42 0 

Ei kommentteja: