maanantai 20. maaliskuuta 2017

JHT – HOKKI 2-3

JHT pelasi hyvän pelin vaikka niukka tappio oli tuloksena.

HOKKI tuli vauhdilla ensimmäiseen erään. Hyökääjien nopeus tuotti kotijoukkueen puolustukselle vaikeuksia. Kotijoukkue oli ensimmäisessä erässä selvästi altavastaajana. Ylivoimalla vierasjokkue oli yllättävän vaisu. HOKKI sai ensimmäisen maalinsa taidokkaasta ohjauksesta jossa mainiosti torjuneella kotijoukkueen maalivahti Wille Mattilalla ei ollut mitään mahdollisuuksia torjua laukausta. Maalivahtien maalit ensimmäisessä erässä olivat kotijoukkueen Mattila 16 kertaa ja vieraiden Smura 5 kertaa.

Toisessa erässä HOKKI kasvatti johtonsa jo 0-2 ennnkuin kotijoukkue pääsi peliin mukaan. Hokin kahden jäähyn aikana kotijoukkue ei saanut maalia, mutta heti jäähyjen jälkeen Ville Lehtisen komea laukaus upposi vieraiden maaliin. Syöttöpisteet Samuli Rahikaiselle ja Nico Joelle. HOKKI tuhlasi rangaistuslaukauksensa. Kotijoukkue hallitsi toistaa erää selkeästi. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkueen Mattila 8 ja vieraiden Smura 13 kertaa.

Kolmannessa erässä HOKKI siirtyi kotijoukkueen karmean virheen jälkeen 1-3 johtoon. Kotijoukkue hallitsi kolmatta erää. HOKKI näytti hyytyvän. Kotijoukkue kesti hyvin jäähyrangaistusta. Jäähyjen jälkeen jälleen kotijoukkueen sytyttäjä Henri Mustonen laukoi kavennuksen 2-3:een. Syöttöpisteet Nico Joelle ja Juho Joki-Erkkilälle. Kotijoukkue ei yrityksestä huolimatta saanut tasoitusta aikaan. Niinpä ottelu päättyi numeroihin 2-3. Kotijoukkueen peli oli hyvää eli jatkettiin siitä mihin lauantaina jäätiin, mutta onnetar ei tänään ollut kotijoukkueen puolella.
Keskiviikkona JHT vastaansa JTP-Akatemian, joka tänän hävisi Ketterälle numeroin
0-5.

Ottelun seuranta

Sarjatilanne


Hokki       3  2  0  0  1   6-  5   6 
IPK         2  1  0  1  0   8-  5   4  
Ketterä     3  1  0  0  2   7-  8   3  
JYP-Akatem  2  1  0  0  1   3-  6   3  
JHT         2  0  1  0  1   5-  5   2 

Ei kommentteja: