lauantai 14. tammikuuta 2012

JHT – RoKi 3-7















RoKi tuli valmentajansa mukaan Kalajoelle perhosia vatsassa, mutta poistui jäähallista kolme tärkeää sarjapistettä plakkarissa. RoKi voitti JHT:n numeroin 3-7 (0-1, 0-3,3-3). Suomisarjan on tällä kaudella erittäin tasainen ja siksi jokainen ottelu ja jokainen sarjapiste ovat tärkeitä. JHT lähti otteluun latautuneena ja hallitsi ensimmäistä erää hienokseltaan, mutta sitten RoKi:n Vesa Inkeröinen hiljensi kotiyleisön yllättämällä JHT:n maalivahti Rasmus Rinteen. Maali oli taidokaasti tehty ja se masensi kotijoukkueen. Kotijoukkueen pelivire laski ja asenne ei ollut kohdallaan ottelun voittamiseksi.

Toisen erän alussa kotijoukkue sai pelata viidellä kolmea vastaan, mutta ei saanut mitään aikaan. Tämä oli ottelun käännekohta. Normaalilla pelillä verkot olisi soinut, mutta nyt kotijoukkueelta puuttui voiton tahto. Kotijoukkueesta puuttui jälleen kentällinen miehiä ja se näkyi pelimotivaatiossa. Hyökkäyksestä puuttuivat työmyyrät Tapani Nikkilä, Niko Kivinen, Juuso Sipola, Robert Thomas ja Lauri Laakko ja puolustuksesta Taneli Mattila. Jos sarjassa aikoo päästä kolmen parhaan joukkoon, niin täytyy olla neljä kentällistä motivoituneita pelaajia.

RoKi puolestaan käytti lähes kaikki maalipaikat tehokkasti ja pisti kiekon toistamiseen JHT:n maaliin. Maalintekijänä toimi toistamiseen Vesa Inkeröinen Hannu Erkkilän erinomaisesta syötöstä. Lopullisesti JHT:n selkärangan katkaisi RoKi:n kolmas maali, mikä tehtiin ylivoimalla maalintekijänä Jarkko Kostamo ja syöttäjiinä Erkkilä ja Inkeröinen. JHT:n pelaajat turhautuivat RoKin kolmannesta maalista ja voitontahto oli kadonnut tipotiehensä. RoKi sen sijaan käytti jokaisen maalipaikkansa tehokkaasti ja niin taululla oli numerot 4-0 ajassa 36.09. jolloin JHT:n valmentaja otti aikalisän herätelläkseen pelaajia tositoimiin ja maalinsuulle luisteli Jari Mäyrä, kun Rasmus Rinne otettiin vaihtoon.

Kolmannessa erässä JHT onnistui kaventamaan tilanteeksi 1-4 Kai Yli-Untisen maalilla, johon syötön antoivat Henri Mustonen ja Lauri Heinonen. JHT:n asennetta peliin osoittaa se, että RoKi pääsi jopa alivoimalla maalaamaan tilanteeksi 1-5. Janis Purins kavensi tilanteeksi 2-5 ja syöttöpisteet merkittiin Sami Pokalle ja Lauri Heinoselle. JHT painoi kolmannessa erässä päälle ja Henri Holmström kavensi tilanteeksi 3-5 Henri Mustosen ja Tomi Räsäsen esityöstä. JHT otti maalivahtinsa pois ja pelattiin kuudella viittä vastaan, mutta liian huolimattomasti. RoKi maalasi tyhiin numeroiksi 3-6. Vielä erän viimeisellä minuuttilla RoKi iski viimeisen naulan JHT:n arkkuun tilanteeksi 3-7. JHT:ltä puuttui voitontahto ja asenne oli hukassa. Näin helppoja voittoja JHT:n ei tule jatkossa antaa, vaan on taisteltava kuvaannollisesti sanoen viimeiseen hengenvetoon. Positiivista ottelussa oli kotiyleisön vahva kannustus ja vierasjoukkueen kannustusjoukko, joka lisäsi tunnelmaa otteluun.

1. Erä
00:00 MV RINNE Rasmus JHT aloittaa
00:00 MV RUOKANEN Toni RoKi aloittaa
02:34 2min HEINONEN Lauri JHT Koukkaaminen
04:17 2min RÄSÄNEN Tomi JHT Kampitus
09:58 0 - 1 INKERÖINEN Vesa (TIRRI Ville-Petteri, KOSTAMO Jarkko) RoKi
11:35 2min KANGAS Matti RoKi Kampitus
12:58 2min HOLMSTRÖM Henri JHT Sukeltaminen
13:40 2min LAAKKO Jari RoKi Huitominen
17:30 2min PUOSKARI Artturi JHT Ryntäys

2. Erä
23:29 2min INKERÖINEN Vesa RoKi Kiinnipitäminen
24:08 2 min MÄKITALO Miikka RoKi Koukkaaminen
27:36 0 - 2 INKERÖINEN Vesa (ERKKILÄ Hannu) RoKi
28:57 2min RUPPONEN Antero RoKi Kampitus
30:52 2min MUSTONEN Henri JHT Kampitus
31:47 0 - 3 YV KOSTAMO Jarkko (ERKKILÄ Hannu, INKERÖINEN Vesa) RoKi
36:09 0 - 4 VoM ERKKILÄ Hannu (KOSTAMO Jarkko, INKERÖINEN Vesa) RoKi
36:09 MV MÄYRÄ Jari JHT vaihto
36:09 Aikalisä JHT
36:35 2min HEINONEN Lauri JHT Koukkaaminen
36:40 2min SEIKKULA Timo JHT Huitominen
38:09 2min POSIO Matias RoKi Korkea maila

3. Erä
41:43 2min INKERÖINEN Vesa RoKi Koukkaaminen
43:08 2min SEIKKULA Timo JHT Kiinnipitäminen
46:37 1 - 4 YLI-UNTINEN Kai (MUSTONEN Henri, HEINONEN Lauri) JHT
49:06 2min HANHIROVA Antti RoKi Koukkaaminen
50.41 1 - 5 AV ERKKILÄ Hannu (KOSTAMO Jarkko, TIRRI Ville-Petteri) RoKi
55:24 2 - 5 PURINS Janis (POKKA Sami, HEINONEN Lauri) JHT
55:45 2min SAINIO Ilari RoKi Koukkaaminen
58:16 3 - 5 HOLMSTRÖM Henri (MUSTONEN Henri, RÄSÄNEN Tomi) JHT
58:30 MV MÄYRÄ Jari JHT pois 58:30-58:59
58:59 3 - 6 TM INKERÖINEN Vesa RoKi
59:31 3 - 7 KOSTAMO Jarkko (TIRRI Ville-Petteri, MÄKITALO Miikka) RoKi

Maalivahdit:
RINNE Rasmus JHT 11 + 14 + 0 = 25
vaihto 36:09/0-4
MÄYRÄ Jari JHT 0 + 5 + 6 = 11
pois 58:30-58:59

RUOKANEN Toni RoKi 6 + 13 + 13 = 32

Aikalisät:
JHT
36:09
RoKi
-

Erotuomarit:
Päätuomari
EERO Toni
Päätuomari
SUNI Timo
Linjatuomari
LAAKKO Tuomas
Linjatuomari
LAPPALAINEN Lasse


Yleisöä:
442

Ei kommentteja: