lauantai 18. helmikuuta 2017

KHT -JHT 1-4



Runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussa JHT kohtaa Porissa KHT:n. JHT:n maalissa aloittaa Petrus Lintonen. Tomi Gronoff ja Samuli Rahikainen istuivat jäähynsä, mutta KHT ei pysynyt hyödyntämään ylivoimaansa. Sen sijaan KHT:n jäähyn aikana KHT meni alivoimalla 1-0. Ensimmäisessä erässä maalivahtien torjunnat olivat KHT 14 ja JHT 8. JHT on hallinnut ensimmäistä erää, mutta KHT on tehnyt maalin.

Toisessa erässä Jere Espo tasoitti pelin 1-1:een. Syöttöpisteet Ville Määtälle ja Jarno Palolalle. JHT Juho Joki-Erkkilä kulutti jäähypenkkiä koko kahden minuutin ajan, sillä KHT ei osannut hyödyntää ylivoimaansa. Toisen erän loppupuolella Ville Määttä laukoi JHT:n 1-2 johtoon. Syöttöpisteet Jere Espolle ja Tomi Gronoffille. Erän lopussa Ville Lehtonen otti jäähyn estämisestä, mutta JHT kesti hyvin paineet. Toisessa erässä maalivahtien torjunnat olivat KHT 15 ja JHT 8.

Kolammen erän alussa Jesper Alhgren lisää JHT:n johdon 1-3:een. Kolmannen erän lopulla JHT alkaa pelaamaan sääntöjen vastaisesti. Jarno Palola ottaa jäähyn huitomisesta ja Henri Mustonen saa käytösrangaistuksen. Erän lopun JHT pääsee pelaamaan ylivoimalla. KHT ottaa toisenkin jäähyn ja JHT pääsee pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Jere Espo pistää kiekon maaliin. Syöttäpisteet Ville Lehtoselle ja Samuli Rahikaiselle. Jarno Palolla ottaa vielä kaiken kukkuraksi 10 minuutin käytösrangaistuksen kymmenen sekuntia ennen erän loppua. Ottelu päättyi numeroin 1-4. Kolmannessa erässä maalivahtien torjunnat KHT 15 ja JHT 10.
JHT esitys ei häikäissyt, mutta voitto tuli.

Muut ottelut päättyivät

HCIK – D-Kiekko 3-6
S-kiekko – KOOVEE 0-1 JA
KHT – JHT 1-4
Ketterä – Kiekkokopla 12-3
Titaanit – Pyry 5-2
VG-62 – KJT 8-0

Sarjatilanne ennen viimeistä kierrosta
 Ketterä     35 30  3  0  2 208- 59  96 
 JHT         35 25  4  1  5 162- 84  84 
 Pyry        35 23  2  2  8 188-111  75 
 FPS         35 19  2  2 12 143-133  63 
 AIK         35 18  3  1 13 125- 91  61 
 Hunters     35 17  2  4 12 150-120  59 
 KOOVEE      35 15  5  3 12 154-134  58 
 Titaanit    35 15  4  2 14 132-137  55 
 D-Kiekko    35 13  2  2 18 115-162  45 
 HCIK        35 13  0  5 17 133-154  44 
 S-Kiekko    35 10  2  5 18 117-128  39 
 Riemu       35 10  3  2 20 109-154  38 
 VG-62       35 11  0  4 20 115-162  37 
 Kiekkokopla 35 10  2  3 20 118-184  37 
 KHT         35  6  4  1 24 110-185  27 
 KJT         35  7  0  1 27 114-195  22 
                                        
AIK          - S-Kiekko     15.00      
Riemu        - Titaanit     15.15     
Kiekkokopla  - Hunters      16.00      
Pyry         - KHT          16.00      
KOOVEE       - JHT          17.00      
FPS          - VG-62        17.00      
KJT          - HCIK         17.00      
D-Kiekko     - Ketterä      18.30    


Nyt on varmaa, että Ketterä voittaa runkosarjan ja JHT sijoittuu toiseksi ja Nokian Pyry kolmanneksi. Titaanit on kahdeksas. Neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs sija ratkaistaan viimeisellä kierroksella.

Ei kommentteja: