sunnuntai 26. helmikuuta 2012

YJK / JHT voitti runkosarjan












YJK/JHT voitti C-junioreiden ykkösdivisioonan runkosarjan voittamalla kotonaan maalirikkaassa ottelussa RoKin numeroin 13-8 ( 7-1,4-3,2-4) ja jatkaa playoffeihin piikkipaikalta. Playoffehin pääsee sarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Ensimmäisellä kierroksella YJK/JHT kohtaa kahdeksanneksi sarjassa sijoittuneen Helsingin Karhu-Kissat kotonaan tiistaina 6.3. ja vieraissa torstaina 8.3. Helsingissä. Tarvittaessa pelattaan kolmas peli sunnuntaina 11.3 kotipelinä. Näistä peleistä voittaja jatkaa välieriin. Runkosarjassa YJK/JHT voitti Karhu-Kissat kotonaan 6-5 ja vieraissa 5-7. Taistelu välieräpaikasta tulee olemaan tiukka ja siksi joukkueen tulee olla täydessä iskussa ja turhia jäähyjä ei saa ottaa.

YJK/JHT ratkaisi ottelun RoKia vastaan ensimmäisessä erässä latomalla peräti seitsemän maalia. Ottelun ratkettua kotijoukkueen panos peliin hiipui ja vieraat pääsivät mukaan maali-iloitteluun. Voittajasta ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut epäselvyyttä, mutta palyoffeihin ei voi lähteä tuolla asenteella. Ottelun päätähtinä viilettivät Jonne Tammela ja Jussi Letola. Edellisen saldo oli 4+4 ja jälkimmäisen 3+4. Myös Riku Korhonen viimeisteli kolme maalia. Maalin makuun pääsivät myös Väinö Nivala kahdesti ja Jere Manninen ja Juha Mäki-Asiala kerran.

Ottelun tuomarilinja aiheutti parran pärinää. Antaako jotkut tuomarit liian helposti kymmenminuuttisia? Valitettavasti siitä ei ole mitään tilastoa tehty, mutta joillakin oli vahvat epäilyt asiasta. Runkosarjan pistepössissä Jonne Tammela sijoittui kolmanneksi saldonaan 41+43= 84 ja Jussi Letola neljänneksi saldonaan 27+34= 61. Riku Korhonen oli seitsemäs 32+21= 53, Konsta Härkönen 16. saldonaan 16+25= 41 ja Jere Manninen 24. tehomerkinnöin 7+29= 36. Maalivahtipörssissä Samuli Rasilainen oli kolmas torjuntaprosentin ollessa 91 ja Jose Kangaskorte 8.s torjuntaprosentin ollessa 90. YJK/JHT oli runkosarjan tehokkain ylivoimajoukkue. Puolustajien pistepörssissä Kasperi Tähtelä oli neljäs saldonaan 9+12= 21 ja Jesse Manninen 15.s saldolla 6+10= 16.

1. Erä
00:00 MV KANGASKORTE Jose YJK/JHT aloittaa
00:00 MV YLITALO Antti RoKi aloittaa
08:08 2min HAATAJA Tomi RoKi Korkea maila
11:14 1 - 0 KORHONEN Riku YJK/JHT
13:01 2 - 0 NIVALA VÄinÖ (TAMMELA Jonne, LETOLA Jussi)YJK/JHT
13:31 3 - 0 LETOLA Jussi YJK/JHT
13:31 Aikalisä RoKi
14:01 4 - 0 TAMMELA Jonne (LETOLA Jussi)YJK/JHT
14:22 5 - 0 LETOLA Jussi (TAMMELA Jonne)YJK/JHT
16:01 5 - 1 PIETILÄ Toni RoKi
18:28 6 - 1 SR KORHONEN Riku (MANNINEN Jere)YJK/JHT
18:49 2min SAARIJÄRVI Vili RoKi Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
18:49 MV VIRTANEN Mikael RoKi vaihto
19:29 7 - 1 YV TAMMELA Jonne (LETOLA Jussi, MÄKI-ASIALA Juha)YJK/JHT

2. Erä
21:01 8 - 1 KORHONEN Riku (HÄRKÖNEN Konsta) YJK/JHT
22:58 8 - 2 KAISAMATTI Mikko (METTIÄINEN VÄinÖ, JOONA Harri)RoKi
23:35 8 - 3 HALONEN Ville (HAUTALA Tomi, VIRKKULA Janne)RoKi
25:58 2min KAISAMATTI Mikko RoKi Koukkaaminen
32:17 2min PIETILÄ Toni RoKi Korkea maila
33:07 9 - 3 YV VoM MANNINEN Jere (KORHONEN Riku, TAMMELA Jonne) YJK/JHT
34:10 10min HÄRKÖNEN Konsta YJK/JHT Käytösrangaistus
34:10 20min HÄRKÖNEN Konsta YJK/JHT Käytösrangaistus
35:28 9 - 4 METTIÄINEN VÄinÖ (KAISAMATTI Mikko, HALONEN Ville) RoKi
36:09 10 - 4 KORHONEN Riku (MANNINEN Jesse) YJK/JHT
36:09 MV YLITALO Antti RoKi vaihto
37:11 2min HANNULA Viljami YJK/JHT Estäminen
37:20 2min JUUJÄRVI Samuli RoKi Estäminen
38:04 2min (MARJETA Tuomas) RoKi Liikaa pelaajia kentällä
39:07 11 - 4 YV NIVALA VÄinÖ (KORHONEN Riku, TAMMELA Jonne) YJK/JHT

3. Erä
40:00 MV VIRTANEN Mikael RoKi vaihto
40:18 2min TAMMELA Jonne YJK/JHT Kyynärpäätaklaus
41:08 11 - 5 YV MARJETA Tuomas (MOURUJÄRVI Konsta, JUUJÄRVI Samuli) RoKi
41:08 2min VÄISÄNEN Tuomas YJK/JHT Estäminen
44:11 11 - 6 METTIÄINEN VÄinÖ (KAISAMATTI Mikko, HALONEN Ville) RoKi
44:11 2min KAUPPINEN Konsta YJK/JHT Poikittainen maila
44:11 MV RASILAINEN Samuli YJK/JHT vaihto
44:11 Aikalisä YJK/JHT
44:35 2min MARJETA Tuomas RoKi Poikittainen maila
46:15 11 - 7 AV KAISAMATTI Mikko (VIRKKULA Janne, HAATAJA Tomi) RoKi
46:22 2min NIVALA VÄinÖ YJK/JHT Koukkaaminen
47:45 12 - 7 AV TAMMELA Jonne (LETOLA Jussi) YJK/JHT
49:15 2min MARJETA Tuomas RoKi Korkea maila
50:04 13 - 7 YV LETOLA Jussi (TAMMELA Jonne) YJK/JHT
53:06 13 - 8 METTIÄINEN VÄinÖ (KAISAMATTI Mikko, VIRKKULA Janne) RoKi
59:58 2min VÄISÄNEN Tuomas YJK/JHT Selästä taklaaminen
59:58 10min VÄISÄNEN Tuomas YJK/JHT Automaattinen käytösrangaistus

Maalivahdit:
KANGASKORTE Jose YJK/JHT 13 + 8 + 3 = 24
vaihto 44:11/11-6
RASILAINEN Samuli YJK/JHT 0 + 0 + 8 = 8


YLITALO Antti RoKi 19 + 2 + 0 = 21
vaihto 18:49/6-1 vaihto 40:00/11-4
VIRTANEN Mikael RoKi 1 + 17 + 8 = 26
vaihto 36:09/10-4

Aikalisät:
YJK/JHT
44:11
RoKi
13:31

Erotuomarit:
Erotuomari
SIIRONEN Hannu
Erotuomari
SIIRONEN Harri

Yleisöä:
46

Ei kommentteja: