keskiviikko 21. marraskuuta 2012

JHT:lle tappio Kokkolassa






JHT kärsi Kokkolassa 3- (1-0,1-1,1-0) tappion. Tämä merkitsee sitä, että paikka kolmen joukossa on vakavasti uhattuna. Jotta paikka kolmen joukkoon varmistuisi,  täytyy JHT:n voittaa S-Kiekko kotonaan ja muiden täytyy vielä pelata sopivasti ristiin jotta paikka kolmen joukossa olisi edes mahdollinen.

Ensimmäisessa erässä Hermes aloitti maalijuhlat jo erän toisella minuutilla. Muutoin erä oli Hermeksen lievää painostusta, sillä maalivahtien torjunnat olivat Hermeksen Nauris Enkuzens 9 kertaa ja JHT:n Mika Kokko 13 kertaa.

Toisessa erässä JHT tasoitti Juha Lehtomäen ylivoimamaalilla, johon syöttäjiksi merkittiin Sami Markkanen ja Tomi Gronoff. Hermes meni uudelleen johtoon Niko Kivisen maalilla. Maalivahtien torjunnan toisessa erässä oli Hermeksen Enkuzens 11 torjuntaa ja JHT Kokko 9 torjuntaa.

Kolmannessa erässä JHT ei saanut tasoitusta aikaan. Kun aika kävi vähiin, niin valmentaja päätti yrittää kuudella viittä vastaan, mutta se koitui JHT:n tappioksi ja Hermeksen Niki Kivinen isku tyhjiin Hermeksen kolmannen maalin. Molemmat maalivahdit pelasi erinomaisesti, mutta tällä kertaa Hermes otti kotivoiton. Huomenna pelataan tärkeä peli S-Kiekko – Red Ducks.

RoKi
18
13
1
1
3
81
-
39
42
S-Kiekko
17
9
2
0
6
60
-
44
31
JHT
19
10
0
0
9
73
-
70
30
Hermes
19
9
1
1
8
59
-
61
30
Red Ducks
18
9
0
2
7
66
-
58
29
RaaheK
19
8
1
2
8
53
-
56
28
Ahmat
18
0
1
0
17
28
-
92
2

3759
Opk
22.11.2012
19:00
Seinäjoki II
S-Kiekko
Red Ducks
3745
Opk
24.11.2012
16:00
Lappi Areena
RoKi
RaaheK
3720
Opk
24.11.2012
17:00
Kalajoki
JHT
S-Kiekko
3756
Opk
24.11.2012
17:00
Kokkola
Hermes
Ahmat
3771
Opk
25.11.2012
16:00
Vaasa
Red Ducks
S-Kiekko
3718
Opk
25.11.2012
16:30
Haukipudas
Ahmat
RoKi


1. Erä
00:00
MV
ENKUZENS Nauris
Hermes
aloittaa
00:00
MV
KOKKO Mika
JHT
aloittaa
01:24
1 - 0
SANDVIK Henri (RAUTAJOKI Juha-Matti, KAAS Joonas)
Hermes
2. Erä
20:49
2min
HEINONEN Lauri
Hermes
Koukkaaminen
22:16
1 - 1 YV
LEHTOMÄKI Juha (MARKKANEN Sami, GRONOFF Tomi)
JHT
27:38
2min
KOKKO Mika
JHT
Väkivaltaisuus
33:50
2 - 1 VoM
KIVINEN Niko (TOSKALA Matti, KAAS Joonas)
Hermes
34:51
2min
(HOLMSTRÖM Henri)
JHT
Liikaa pelaajia kentällä
36:42
2min
TÖRNVALL Iikka
JHT
Poikittainen maila
38:42
2min
LEHTOMÄKI Juha
JHT
Väkivaltaisuus
38:42
2min
SAAJORANTA Johannes
Hermes
Väkivaltaisuus
3. Erä
42:15
2min
OJALA Iiro
JHT
Kampitus
42:15
10min
TÖRNVALL Iikka
JHT
Käytösrangaistus
45:11
2min
(JÄÄSKELÄ Jaakko)
Hermes
Liikaa pelaajia kentällä
59:18
MV
KOKKO Mika
JHT
pois 59:18-59:32
59:18
Aikalisä
JHT
59:32
3 - 1 TM
KIVINEN Niko
Hermes

Ei kommentteja: