sunnuntai 11. marraskuuta 2012

JHT:lle voitto Haukiputaalla




JHT:n ykkösnyrkki on vahvassa vedossa.

Haukiputaan Ahmat sai vieraakseen JHT:n Kalajoelta ja kärsi 1-4 (0-2, 1-1, 0-1) tappion. JHT Kalajoki varmisteli asemiaan lohkonsa kolmantena. Päivän toisessa ottelussa RoKi voitti vasta jatkoajalla R-Kiekon numeroin 3-2. JHT oli Haukiputaalla selkeästi hallitsevampi joukkue sillä maalivahtien torjunnat olivat JHT:n Mika Kokko 24 torjuntaa torjuntaprosentin ollessa 96,00 %. Ahmojen maalivahti Tomi Risteli torjui 46 laukasta torjuntaprosentin olessa 92.

JHT aloitti ottelun Haukiputaalla salamamaalilla, sillä jo ensimmäisellä minuutilla Lauri Laakko laukoi kiekon maaliin. Erän toisen maalin teki Sami Markkanen Ville-Petteri Tirrin ja Kalle Forsin saadessa syöttöpisteet. Toisessa erässä JHT:n maalitiliä kasvatti Janne Kelahaara Teemu Seilosen syötöstä. Ahmatkin pääsi maalin makuun, kun Olli-Matti Järvelä onnistui maalinteossa.

Kolmannessa erässä JHT tyytyi vain varmistamaan voittonsa. Henri Holmström kaunisteli loppunumeroiksi 1-4. JHT:n seuraava vastustja on Red Ducks Vaasassa ensi lauantaina ja sunnuntaina Kalajoella saapuu RoKi. Keskiviikkona 21.11. kohdataaan Hermes Kokkolassa ja 24.11. S-kiekko Kalajoella.

1. Erä
00:00
MV
KOKKO Mika
JHT
aloittaa
00:00
MV
RISTELI Tomi
Ahmat
aloittaa
00:53
0 - 1
LAAKKO Lauri
JHT
04:57
2min
LÖFMAN Jari
Ahmat
Koukkaaminen
08:33
2min
LEHTOMÄKI Juha
JHT
Kampitus
12:10
2min
LAAKKO Lauri
JHT
Kampitus
15:27
0 - 2 VoM
MARKKANEN Sami (TIRRI Ville-Petteri, FORS Kalle)
JHT
2. Erä
24:12
2min
TIRRI Ville-Petteri
JHT
Koukkaaminen
29:47
0 - 3
KELAHAARA Janne (SEILONEN Teemu)
JHT
32:31
2min
KÄRKKÄINEN Niklas
Ahmat
Huitominen
35:15
1 - 3
JÄRVELÄ Olli-Matti (LÖFMAN Jari, HUIKARI Matias)
Ahmat
38:51
2min
HAKALA Max
Ahmat
Väkivaltaisuus
38:51
2min
TAGAWA Akira
JHT
Väkivaltaisuus
3. Erä
46:10
2min
OJALA Iiro
JHT
Estäminen
48:24
2min
JÄRVELÄ Olli-Matti
Ahmat
Selästä taklaaminen
48:24
10min
JÄRVELÄ Olli-Matti
Ahmat
Automaattinen käytösrangaistus
56:35
1 - 4
HOLMSTRÖM Henri (MUSTONEN Henri, TIRRI Ville-Petteri)
JHT
59:43
MV
RISTELI Tomi
Ahmat
pois 59:43-60:00
59:43
Aikalisä
Ahmat

Ei kommentteja: