sunnuntai 28. tammikuuta 2018

FPS – JHT 3-2

Jere Espo teki yhden maalin ottelussa, mutta se ei riittänyt voittoon asti. Kuva Hannu Tilus.

JHT kohtasi Forssassa FPS:n ja kärsi kyrvelevän 3-2 tappion, mikä saattaa olla ratkaiseva tappio sarjanousua ajatellen. Kahden parhaan joukkoon tie vaikeutui huomattavasti. JHT kärsii poikkeuksellisen suuresta loukkaantuneiden määrästä, sillä Joki-Erkkilä, Haataja, Ahlgren, Ojala, Runsala jne edelleen ovat poissa rivistä loukkaantumisten takia. Valemntaja on kuitenkin onnistunut hankkimaan korvaajia loukkaantuneille pelaajille, mutta korvaajat eivät kuitenkaan ole pystyneet paikkamaan syntynyttä pelaajavajausta
Kotijoukkue aloittikin maalinteon heti ylivoimalla kuin Jeffrey Lawman iski kiekon verkkoon. JH ei onnistunut tasoittamaan kahdenkaan ylivoiman aikana, Ensimmäisessä erässä maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 12 ja vieraat 6.

Toisessa erässä Jere Espo tasoittaa tilanteeksi 1-1. Syttöpisteet Reko Tornbergille ja Jesse Espolle. Teemu Karjalainen siirtaa kotijoukkeen 2-1 johtoon. Tuukka Nieminen tasoittaa tilanteeksi 2-2. Syöttäjiksi merkitään Jesse Espo ja Ville-Veikko Väkeväinen. Teemu Karjalainen onnistuu toistamiseen ja tilanne on 3-2. Toisessa erässä maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 9 ja vierasjoukkue 20.

Kolmannessa erässä JH hallitsi peliä mielin määrin, mutta tasoitusta ei saatu aikaan. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä olivat kotijoukkue 14 ja vieraat 7.

ottelun tilastomerkinnät

kokoonpanot

Ei kommentteja: