sunnuntai 25. lokakuuta 2009

JHT koki tappion Raahessa














Harvassa olivat junkkaripelaajien ilonaiheet Raahessa.

JHT Kalajoki koki odotetun tappion Raahessa. Raahe-Kiekko oli parempi numeroin 7-4 (2-1, 2-1, 3-2). Raahelaiset olivat koko ottelun ajan kalajokisia terävämpiä ja voitontahtoisempia. Raahe -Kiekon Antti Pehkonen teki kotijoukkueen ensimmäisen maalin jo ajassa 2.18. JHT:n tehomiehet Aku Joki-Erkkilän johdolla tasoittivat tilanteeksi 1-1. Jani Rahkolan jäähyn aikana raahelaiset siirtyivät 2-1 johtoon.

Toisessa erässä Jani Rahkola kulutti jälleen jäähypenkkiä, kun raahelaiset siirtyivät jo 3-1 johtoon Sami Niemitalon maalilla. Maalivahti Jari Mäyrän työskenteli maalissa ei vakuuttanut valmentaja Jan Jaskoa. Niinpä Toni Prittinen sai siirtyä maalin suulle. Verkot soivat jo reilun minuutin kuluttua, kun raahelaiset Mikko Aholan maalilla siirtyivät 4-1 johtoon. Valmentaja Jan Jasko otti aikalisän. Sami Markkanen kavensi Henri Mustosen syötöstä toisen erän loppunumeroiksi 4-2.

Kolmannen erän alussa Tapani Nikkilä ja Marko Tuomainen istuivat jäähyllä, kun raahelaiset siirtyivät jo 5-2 johtoon Tommi Ouramon maalilla. Joni Suominen siirsi raahelaiset 6-2 johtoon. Ottelu oli käytännössä ratkaistu. Kalajokisille lohtua toi Tapani Nikkilän kavennus 6-3:een. Antti Pehkonen kuitenkin kuittasi välittömästi numeroiksi 7-3. Marko Tuomainen viimeisteli numeroiksi 7-4. Sunnuntaina 25.10.2009 kalajokiset kohtaavat kotihallissaan EtPo72:n ja heittopussiksi joutuneelta vierailijalta kalajokisten on otettava pisteet jotta varmistellaan lohkon kolmen parhaan joukkoon sijoittuminen.

1. Erä
00:00 MV VILLANEN Eetu Raahe-K aloittaa
00:00 MV MÄYRÄ Jari JHT aloittaa
02:01 2min LEHTOMÄKI Juha JHT Koukkaaminen
02:18 1 - 0 YV PEHKONEN Antti (NIEMITALO Sami) Raahe-K
07:01 2min OURAMO Tommi Raahe-K Koukkaaminen
10:29 2min PEHKONEN Antti Raahe-K Koukkaaminen
13:40 1 - 1 JOKI-ERKKILÄ Aku (MUSTONEN Henri, MÄYRÄ Jari) JHT
13:53 2min RAHKOLA Jani JHT Estäminen
15:18 2 - 1 YV AHOLA Mikko (LEINONEN Matti) Raahe-K
15:47 2min LEHTOMÄKI Juha JHT Kampitus
19:24 2min NIEMITALO Sami Raahe-K Estäminen

2. Erä
26:59 2min RAHKOLA Jani JHT Koukkaaminen
27:36 3 - 1 YV NIEMITALO Sami (HÄRÖNOJA Hannu, TIIKKAJA Markku) Raahe-K
27:36 MV PRITTINEN Toni JHT vaihto
28:55 4 - 1 AHOLA Mikko (MUIKKULA Juho) Raahe-K
28:55 Aikalisä JHT
30:48 2min HÄRÖNOJA Hannu Raahe-K Kampitus
36:29 4 - 2 MARKKANEN Sami (MUSTONEN Henri) JHT

3. Erä
42:22 2min NIKKILÄ Tapani JHT Korkea maila
42:26 2min TUOMAINEN Marko JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
42:43 5 - 2 YV2 VoM OURAMO Tommi (AHOLA Mikko, SARKKILA Aki) Raahe-K
45:39 6 - 2 SUOMINEN Joni (HÄRÖNOJA Hannu) Raahe-K
48:26 2min PUOSKARI Artturi JHT Koukkaaminen
52:12 6 - 3 NIKKILÄ Tapani (TOSKALA Matti, MARKKANEN Sami) JHT
53:03 7 - 3 PEHKONEN Antti (SUOMINEN Joni, LOHTANDER Taneli) Raahe-K
54:36 2min MUIKKULA Juho Raahe-K Koukkaaminen
55:21 7 - 4 YV TUOMAINEN Marko (TOSKALA Matti, GRONOFF Tomi) JHT
56:20 2min PEHKONEN Antti Raahe-K Selästä taklaaminen
56:20 2min MUSTONEN Henri JHT Väkivaltaisuus
56:20 10min PEHKONEN Antti Raahe-K Käytösrangaistus
57:22 2min TUOMAINEN Marko JHT Kiinnipitäminen
58:47 2min TIIKKAJA Markku Raahe-K Koukkaaminen
58:47 10min TIIKKAJA Markku Raahe-K Käytösrangaistus

Maalivahdit:
VILLANEN Eetu Raahe-K
9 + 8 + 5 = 22
MÄYRÄ Jari JHT
10 + 6 + 0 = 16 vaihto 27:36/3-1
PRITTINEN Toni JHT
0 + 6 + 10 = 16

Aikalisät:
Raahe-K -
JHT 28:55

Erotuomarit:
Erotuomari UKKOLA Jaakko
Erotuomari VIRSIHEIMO Pekka

Yleisöä:
510

Ei kommentteja: