lauantai 29. lokakuuta 2011

JHT jatkoi voittoputkeaan














Kiekko Lämäreiden maalissa. Kuva Hannu Tilus

JHT voitti Kemin Lämärit Suomi-sarjan jääkiekko-ottelussa numeroin 2-6 (0-2,2-2,0-2). JHT:n maalia vartioi jälleen kerran Rasmus Rinne tehokkaasti. Hän torjui 32 laukausta ja torjuntaprosentti oli 94,12. JHT:n joukkueesta tehopisteille pääsi peräti 12 pelaajaa. Lohkon ylivoimaisesti tehokkain syöttelijä on Sami Markkanen 16 syötöllään. Nuori Tommi Jutila teki Suomisarjassa avausmaalinsa, mikä oli samalla myös tämän ottelun avausmaali. JHT:n runkopelaajiin kuuluva Tomi Gronoff siirsi JHT:n 0-2 johtoon ensimmäisessä erän viimeisellä sekunnilla.

Toisen erän alussa Lämärit kavensi tilanteeksi 1-2, mutta välittömästi maailmanmestari Timo Seikkula lisäsi JHT:n johdon 1-3:een JHT:n mnivuotisen tehokaksikon Henri Mustonen ja Sami Markkanen esityöstä. Henri Holmstömin jäähyn aikana Lämärit kavensi 2-3:een. Homström kaunisteli jäähyltä päästyään numeroiksi 2-4. Syöttöpisteet kirjattiin JHT:n kokolalaiskaksikolle Teemu Jäske ja Niko Kivinen.

Kolmannessa erässä Taneli Mattila latasi kiekon verkkoon JHT:n tehokaksikon Mustonen- Markkanen esityöstä. Todellinen taistelija ja tahtopelaaja Matti Toskala iski JHT:n viimeisen ja ottelun viimeisen maalin Tomi Gronoffin ja Timo Seikkulan syötöistä. Voitollaan JHT varmisti ylemmän loppusarjapaikkansa. JHT:llä on vielä kolme ottelua jäljellä alkusarjassa, jossa se kohtaa huomenna RoKin Rovaniemellä ja Kokkolan Hermeksen ja Seinäjoen S-Kiekon kotonaan. Näyttää siltä, että ylempään loppusarjaan menevät tämän hetken neljä parasta joukkuetta JHT, Ahmat, Roki ja RJK. Tosin viimeisestä eli neljännestä paikasta kilpailevat S-Kiekko ja RJK. Hermes hävisi tänään S-Kiekolle.

1. Erä
00:00 MV HAAPANIEMI Tomi Lämärit aloittaa
00:00 MV RINNE Rasmus JHT aloittaa
11:30 0 - 1 JUTILA Tommi (NISKAKANGAS Perttu)JHT
14:38 2min RAHKOLA Jani JHT Kampitus
19:59 0 - 2 GRONOFF Tomi (RÄSÄNEN Tomi, MARKKANEN Sami)JHT

2. Erä
21:49 1 - 2 TIMONEN Matias (VARNES Matthew, HEIKKINEN Vesa)Lämärit
22:22 1 - 3 VoM SEIKKULA Timo (MUSTONEN Henri, MARKKANEN Sami)JHT
32:21 2min HOLMSTRÖM Henri JHT Korkea maila
33:57 2 - 3 YV SALMELA Janne (FILIP Marko, EKORRE Tatu)Lämärit
35:36 2 - 4 HOLMSTRÖM Henri (JÄSKE Teemu, KIVINEN Niko)JHT

3. Erä
45:56 2min MARKKANEN Sami JHT Kampitus
51:12 2 - 5 MATTILA Taneli (MARKKANEN Sami, MUSTONEN Henri)JHT
56:16 2 - 6 TOSKALA Matti (GRONOFF Tomi, SEIKKULA Timo)JHT
57:25 2min PUOSKARI Artturi JHT Kiinnipitäminen

Yhteenveto

Maalivahdit:
HAAPANIEMI Tomi Lämärit 9 + 14 + 10 = 33
RINNE Rasmus JHT 8 + 10 + 14 = 32

Aikalisät: ´´
Lämärit -
JHT -
Erotuomarit:
Erotuomari
PIENIMÄKI Jarmo

Erotuomari
VAARANIEMI Sulo
Yleisöä:
224

Ei kommentteja: