sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Markkanen ja Rinne voittolaukauskisan sankarit













Rasmus Rinne on JHT:n huippumaalivahti ( Kuva Hannu Tilus)

JHT voitti Suomisarjan alkulohkon jääkiekko-ottelussa Rovaniemen Kiekon Rovaniemellä voittolaukauskisassa numeroin 3-4. JHT oli varmistanut jo paikkansa ylemmässä loppusarjassa voittamalla lauantaina Kemin Lämärit.
Rovaniemellä ottelu oli odotetun tasainen ja suuren (658 katsojaa) kotiyleisön harmiksi RoKi kärsi taitavalle JHT:n joukkueella voittolaukauskissassa, jonka ratkaisi JHT:n kokenut Sami Markkanen voittolaukauksella. JHT:n maalivahti Rasmus Rinne pelasi jälleen loistavan pelin torjuen 27 laukausta torjuntaprosentin ollessa 90. Voittolaukaskisassa hän oli todellinen muuri RoKin pelaajille, jotka eivät kyenneet ohittamaan häntä.

Ensimmäisessä erässä RoKi pääsi pelaamaan viidella kolmea vastaan ja sai aikaan 1-0 johtomaalin. Toisen erän alussa RoKi pääsi jälleen pelaamaan ylivoimaa tuhoisin seurauksin. RoKi siirtyi 2-0 johtoon. JHT:n kokeneet runkopelaajat Henri Mustonen, Sami Markkanen ja Tomi Gronoff värkkäsivät kavennusmaalin. Heti perään Tapani Nikkilä iski tasoituksen Matti Toskalan ja kai Yliuntisen esityöstä. JHT on lohkon paras ylivoimajoukkue ja se näkyi myös seuraavassa ylivoimassa, jossa Henri Mustonen siirsi JHT:n 2-3 johtoon.

Kolmannessa erässä RoKin kapteeni Hannu Erkkilä tasoitti pelin alivoimalla. Varsinaisen peliajan päätyttyä tasan siirryttiin jatkoajalle. JHT:n Tapani Nikkilä sai jäähyn kampituksesta ja RoKi pääsi pelaamaan lähes puolet jatkoajasta ylivoimalla, mutta tuloksetta. Ei auttanut RoKin aikalisäkään, sillä jatkoajan päättyessä maalittomana siirryttiin voittolaukauskisaan, jossa JHT:n Sami Markkanen iski voittomaalin.

JHT:n lisäksi Haukiputaan Ahmat ovat jo varmistaneet paikkansa ylemmässä loppusarjassa. RoKi, Kokkolan Hermes, RJK ja S-Kiekko kamppailevat kahdesta jäljellä olevasta paikasta. RoKilla on 20 pistettä, Kokkolan Hermeksellä 19 pistettä, S-Kiekolla 19 pistettä ja RJK:lla 18 pistettä. Kokkolan Hermes yllätti Raahessa RJK:n voittamalla numeroin 1-6. Jos jäljellä olevat ottelut päättyvät samoin kuin ensimmäisellä kierroksella niin ylempään loppusarjaan menevät RoKi, Kokkolan Hermes ja S-Kiekko. RJK:n olisi voitettava sekä Lämärit että Ahmat säilyttääkseen edes teoreettiset mahdollisuudet ylempään loppusarjaan.

1. Erä
00:00 MV PIRTTINEN Lauri RoKi aloittaa
00:00 MV RINNE Rasmus JHT aloittaa
03:55 2min KIVINEN Niko JHT Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
08:37 2min TOSKALA Matti JHT Poikittainen maila
08:37 2min GRONOFF Tomi JHT Huitominen
10:31 1 - 0 YV IM JOONA Juho (INKERÖINEN Vesa, KEMPPAINEN Heikki)RoKi
11:51 2min JOONA Juho RoKi Väkivaltaisuus
13:49 2min LAAKKO Jari RoKi Päähän kohdistuva taklaus
13:49 10min LAAKKO Jari RoKi Automaattinen käytösrangaistus
15:39 2min PIRTTINEN Lauri RoKi Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
16:54 2min JÄSKE Teemu JHT Kyynärpäätaklaus
17:29 2min LUKKARILA Petri RoKi Koukkaaminen

2. Erä
21:21 2min RAHKOLA Jani JHT Estäminen
21:39 2 - 0 YV KEMPPAINEN Heikki (KOSTAMO Jarkko, LUKKARILA Petri)RoKi
22:38 2min HOLMSTRÖM Henri JHT Koukkaaminen
25:08 2min THOMAS Robert JHT Koukkaaminen
30:50 2min SAINIO Ilari RoKi Estäminen
31:03 2 - 1 YV MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami, GRONOFF Tomi)JHT
31:44 2 - 2 NIKKILÄ Tapani (TOSKALA Matti, YLI-UNTINEN Kai)JHT
32:57 2min MARKKANEN Sami JHT Korkea maila
35:40 2min KANGAS Matti RoKi Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
37:31 2 - 3 YV MUSTONEN Henri JHT
38:45 2min THOMAS Robert JHT Koukkaaminen
39:22 2min TOSKALA Matti JHT Kampitus

3. Erä
43:09 2min KEMPPAINEN Heikki RoKi Huitominen
48:19 2min RAHKOLA Jani JHT Huitominen
50:10 2min INKERÖINEN Vesa RoKi Estäminen
51:20 3 - 3 AV ERKKILÄ Hannu RoKi
52:52 2min LAAKKO Jari RoKi Koukkaaminen
55:02 2min SUTINEN Aleksi RoKi Korkea maila

1. JA
62:47 2min NIKKILÄ Tapani JHT Kampitus
62:47 Aikalisä RoKi
VL

Ei maalia MUSTONEN Henri JHT
Ei maalia JOONA Juho RoKi
Maali MARKKANEN Sami JHT
Ei maalia ERKKILÄ Hannu RoKi
3 - 4
THOMAS Robert JHT


Yhteenveto

Maalivahdit:
PIRTTINEN Lauri RoKi 9 + 9 + 8 + 1 = 27
RINNE Rasmus JHT 10 + 9 + 6 + 2 = 27

Aikalisät:
RoKi 62:47
JHT -

Erotuomarit:
Erotuomari
JOKELAINEN Antti

Erotuomari
NIVA Jari

Yleisöä:
658

Ei kommentteja: