keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ratkaiseva peli torstaina














YJK/JHT ja Lahden Pelicans ovat pelanneet jääkiekon ykkösdivisioonan playoff-pelien välierissä jo neljä peliä, joista kaksi ensimmäistä on voittant YJK/JHT ja kaksi viimeistä Lahden Pelicans. Kolmas ja ratkaiseva peli on torstaina Ylivieskassa.

Lahdessa neljäs välierä päättyi Pelicansien 6-3 (0-1,4-1, 2-1) voittoon. YJK/JHT sai pelissä 18 minuuttia jäähyjä ja kotijoukkue 16 minuuttia. YJK/JHT:llä on huomattavasti kapeampi pelaajamateriaali ja siksi jäähyt kuluttavat YJK/JHT:n pelitehoja enemmän kuin Pelicansien jäähyt. Ratkaisevassa ottelussa torstaina jäähyt tulevat olemaan ratkaiseva tekijä. Tässä ottelussa Pelicans teki ylivoimalla kaksi maalia. YJK/JHT ei onnistunut ylivoimapelisään saamaa yhtään maalia. On kuitenkin todennäköistä, että torstaina peli ratkaistaan ylivoimamaaleilla. Siksi Pelicansien pelaajille on saatava jäähyjä aikaan.

Lahdessa YJK/JHT meni kahden maalin johtoon, kun ensin Väinö Nivala laukoi maalin Elias Alajoen ja Nuutti Yliniityn syötöistä ja sitten toisen erän alussa Nuutti Yliniitty maalasi Elias Alajoen syötöstä. Toisen erän pelin sotki YJK/JHT:n pelaajien jäähyt, jotka oli tosi raskaita kestää kapella pelaajamateriaalilla. Pelicans meni toisessa erässä kahden maalin johtoon ja neljäs maali tuli vielä juuri ennen toisen erän loppua.

Kolmannessa erässä Pelicansin Niki Maukonen ratkaisi ottelun Pelicansien viidennellä maalilla. YJK/JHT:n pelaajien jäähyt varmistivat Pelicansien voiton. Pelicans naulasi viimeisen naulan YJK/JHT arkkuun ajassa 50.29. YJK/JHT kävensi loppunumeroiksi 6-3 Tuomas Vartiaisen maalilla, johon syöttäjiksi merkittiin Kasperi Tähtelä ja Jussi Letola.

Torstaina on Ylivieskassa kokonaan uusi peli, jossa ratkaistaan toinen finaaliin menijä. Mikäli YJK/JHT pystyy välttämään jäähypenkkiä ja pelaamaan sitä taitopeliä, mitä se osaa, niin YJK/JHT ratkaisee pelin kotivoitoksi. Luonnollisesti kovalla kotiyleisön kannustuksella on myös oma merkityksensä.

1. Erä
00:00 MV HARALD Joonas Pelicans aloittaa
00:00 MV RASILAINEN Samuli YJK/JHT aloittaa
02:58 2min VARTIAINEN Tuomas YJK/JHT Korkea maila
07:01 0 - 1 NIVALA VÄinÖ (ALAJOKI Elias, YLINIITTY Nuutti) YJK/JHT
07:29 2min KOTILAINEN Eero Pelicans Estäminen
09:52 2min (VENESKARI Juho) Pelicans Liikaa pelaajia kentällä
18:01 2min KORHONEN Riku YJK/JHT Koukkaaminen
19:44 2min LETOLA Jussi YJK/JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon

2. Erä
22:45 2min YLINIITTY Nuutti YJK/JHT Kampitus
24:38 2min MAUKONEN Niki Pelicans Huitominen
28:53 0 - 2 YLINIITTY Nuutti (ALAJOKI Elias) YJK/JHT
30:29 1 - 2 YLINIEMI Jonne (REPO Sebastian)Pelicans
32:00 2min HÄRKÖNEN Konsta YJK/JHT Kiinnipitäminen
32:22 2 - 2 YV YLINIEMI Jonne (RISSANEN Eetu) Pelicans
33:52 2min LETOLA Jussi YJK/JHT Laitataklaus
33:54 3 - 2 YV YLINIEMI Jonne (REPO Sebastian) Pelicans
35:06 2min TÄHTELÄ Kasperi YJK/JHT Koukkaaminen
39:35 4 - 2 VoM HUOVINEN Niki Pelicans

3. Erä
43:21 2min HEINO Lauri Pelicans Kiinnipitäminen
46:33 5 - 2 MAUKONEN Niki Pelicans
47:27 2min TAMMELA Jonne YJK/JHT Poikittainen maila
49:01 2min MAUKONEN Niki Pelicans Kampitus
49:24 2min KORHONEN Riku YJK/JHT Huitominen
50:29 6 - 2 TV YLINIEMI Jonne (RUOHONEN Kasper, OKKER Matti) Pelicans
51:52 2min SIITONEN Nico Pelicans Korkea maila
53:01 2min YLINIEMI Jonne Pelicans Korkea maila
53:01 Aikalisä YJK/JHT
54:23 2min HUHTALA Mikael Pelicans Huitominen
59:16 6 - 3 VARTIAINEN Tuomas (TÄHTELÄ Kasperi, LETOLA Jussi) YJK/JHT

Maalivahdit:
HARALD Joonas Pelicans 9 + 8 + 8 = 25
RASILAINEN Samuli YJK/JHT 18 + 19 + 14 = 51

Aikalisät:
Pelicans
-

YJK/JHT
53:01

Erotuomarit:
Erotuomari
KORHONEN Jouni

Erotuomari
RÄIKKÖNEN Marko

Yleisöä:
103

Ei kommentteja: