maanantai 18. marraskuuta 2013

JHT:n tappioputki ei katkennut


JHT:n viime kauden maalitykki Henri Mustonen

JHT kärsi Suomisarjan jääkiekko-ottelussa Keuruulla 5-2 (0-1,1-0,4-1) tappion. JHT pelasi nyt kahdeksalla hyökkääjällä joten pelaajien jäntereissä painoi eilinen peli. Tämä peli oli kuitenkin parempi esitys kuin eilinen peli Imatralla. JHT siirtyi ensimmäisessä erässä 0-1 johtoon Peteris Pujatsin maalin, johon syöttäjäksi merkittiin Tomi Stylman. Ensimmäisessä erässä maalivahtien torjunnat olivat JHT 15 ja KeuPaHT 11.
JHT:n peliä toisessa erässä häiritsi tarpeettomat jäähyt, jotka estivät tehokkaan pelaamisen. Henri Mustosen jäähyn aikana KeuPaHT tasoitti pelin entisen JHT:n miehen Janne Myllymäen maalatessa ylivoimalla. Toisessa erässä maalivahtien torjunnat olivat JHT 14 ja KeuPaHT 12.


Kolmannessa erässä JHT otti jäähyjä oikein urakalla, kun Jarno Palola ja Jaska Ojanperä kuluttivat jäähypenkkiä. Kahden miehen ylivoimalla KeuPaHT karkasi maalin johtoon ja lisäsi johtoaan kahteen maalin vielä toisella ylivoimamaalilla. Ottelu oli käytännössä ratkennut tarpeettomiin jäähyihin. KeuPaHT iski niitin JHT:n arkkuun erän puolivälissä siirtyen jo 4-1 johtoon Ville Tenovaaran maalilla. JHT:lle oli laihan lohtu Peteris Pujatsin kavennusmaali ylivoimalla. Tilanne oli 4-2. JHT jaksoi kuitenkin yrittää, mutta eerän lopussa KeuPaHT:n Markus Rämö pääsi kaunistelemaan loppunumeroiksi 5-2, kun hän iski kiekon tyhjään maaliin JHT:n pelatessa ilman maalivahtia. JHT taisteli kolmannessa erässä kiitettävästi mutta ei tuloksellisesti. JHT vaalivahti torjui 10 laukausta ja KeuPaHT:n maalivahti 17 laukausta. JHT:llä suunta on kaikesta huolimatta parempaan päin.


Lopputulos:
KeuPa HT
5 - 2
JHT


(0-1 , 1-0 , 4-1)


Yleisömäärä: 230




Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
0 - 1
11 - 15
0 - 0
0 - 0
0 - 0
2.
1 - 0
12 - 14
6 - 6
1 - 0
0 - 0
3.
4 - 1
17 - 10
4 - 6
2 - 1
0 - 0
Yhteensä
5 - 2
40 - 39
10 - 12
3 - 1
0 - 0




1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
KeuPa HT
34
RÄMÖ Lauri
MV aloittaa
00:00
JHT
31
KOKKO Mika
MV aloittaa
17:10
0-1
JHT
8
PUJATS Peteris
81 STYLMAN Tomi


2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
26:18
KeuPa HT
2 min
Liikaa pelaajia jäällä
41 AHONEN Tomi
26:59
JHT
2 min
56
OJANPERÄ Jaska
Kiinnipitäminen
29:47
KeuPa HT
2 min
17
TENOVAARA Ville
Korkea maila
33:09
JHT
2 min
15
MUSTONEN Henri
Koukkaaminen
34:58
1-1
KeuPa HT
YV
9
MYLLYMÄKI Janne
41 AHONEN Tomi, 17 TENOVAARA Ville


37:14
JHT
2 min
44
OJALA Iiro
Kiinnipitäminen
39:42
KeuPa HT
2 min
Liikaa pelaajia jäällä
17 TENOVAARA Ville
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
41:02
JHT
2 min
23
PALOLA Jarno
Korkea maila
41:02
JHT
2 min
23
PALOLA Jarno
Korkea maila
41:18
JHT
2 min
56
OJANPERÄ Jaska
Korkea maila
42:46
2-1
KeuPa HT
YV2
44
MÖRSKY Juuso
50 HYYPPÄ Panu, 61 RÄMÄ Markus


43:55
3-1
KeuPa HT
YV
21
MAASALO Taneli
33 KUMPULAINEN Janne, 44 MÖRSKY Juuso


51:16
4-1
KeuPa HT
17
TENOVAARA Ville
31 MYLLYLAHTI Svante


52:55
KeuPa HT
2 min
25
JASKARI Jussimatti
Kiinnipitäminen
53:20
KeuPa HT
2 min
50
HYYPPÄ Panu
Huitominen
54:21
4-2
JHT
YV2
8
PUJATS Peteris
15 MUSTONEN Henri, 25 GRONOFF Tomi


57:03
JHT
Aikalisä
58:56
JHT
31
KOKKO Mika
MV ulos


59:02
JHT
31
KOKKO Mika
MV sisään


59:30
JHT
31
KOKKO Mika
MV ulos


59:36
5-2
KeuPa HT
TM
61
RÄMÄ Markus
28 JALOVAARA Riku, 34 RÄMÖ Lauri


59:36
JHT
31
KOKKO Mika
MV sisään






Maalivahdit
KeuPa HT
34 RÄMÖ Lauri
11+12+17 =40
JHT
31 KOKKO Mika
15+14+10 =39
Poissa: 58.56-59.02,59.30-59.36





8788
17.11.2013
14:30
Eurajoki
HC Satakunta
-
Bewe TuusKi
6-4
8754
17.11.2013
16:00
Keuruu
KeuPa HT
-
JHT
5-2
4706
17.11.2013
17:00
Mikkeli
Oilers
-
S-Kiekko
4-5


Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
S-Kiekko
16
11
2
1
2
78
-
35
43
38
2.
RoKi
16
10
2
2
2
78
-
48
30
36
3.
Bewe TuusKi
17
9
2
0
6
73
-
74
-1
31
4.
PYRY
14
8
1
2
3
63
-
53
10
28
5.
FPS
16
6
3
3
4
71
-
65
6
27
6.
Hermes
16
7
2
2
5
58
-
55
3
27
7.
KOOVEE
16
7
2
1
6
67
-
52
15
26
8.
HC Satakunta
16
6
1
0
9
70
-
76
-6
20
9.
KeuPa HT
17
6
0
2
9
59
-
75
-16
20
10.
JHT
16
6
0
1
9
52
-
51
1
19
11.
Oilers
14
5
1
2
6
51
-
63
-12
19
12.
Ketterä
13
4
2
2
5
56
-
54
2
18
13.
Red Ducks
17
5
0
1
11
53
-
71
-18
16
14.
RaaheK
16
1
1
0
14
40
-
97
-57
5

Ei kommentteja: