HU-Kalajoki hävisi putoamiskarsinnassa ensimmäinen ottelun lauantaina 21.2.2009 Lahdessa numeroin 3-1 (25-21,13-25,25-21,25-13). Pitkän matkan rasittama vierasjoukkue oli ensimmäisessä erässä matkan kangistama. Kotijoukkue hyökkäsi nopeilla siirtopatereilla ja vei helposti erän nimiinsä. Toisessa erässä HU-Kalajoki oli kuin uudesti syntynyt ja vei erän näytöstyyliin 13-25. Pitkän erätauon jälkeen HU-Kalajoen joukkueen pelaajat alkoivat jännittää ottelun tärkeyttä ja tekivät helppoja virheitä. Niinpä Kimmo Volley vei erän numeroin 25-21. Neljännessa erässä HU-Kalajoella oli puhti poissa eikä se kyennyt antamaan miehen vastusta Kimmo Volleylle. HU-Kalajoki hävisi erän selkeästi. HU-Kalajoen parhaita olivat Kari Boren ja Iliya Dimitrov.
Ensi sunnuntaina 1.3.2009 klo 15.00 pelataan toinen ottelu Himangalla ja siellä HU-Kalajoen on voitettava ensin ottelu ja sitten vielä lisäeräkin. Tehtävä ei ole helppo. Jos tappio tulee niin sarjapaikan metsästys jatkuu kakkossarjan joukkuetta vastaan. Saarijärven Pullistus voitti Saloisten Salaman numeroin 3-1 toisessa putoamiskarsintaottelussa
torstai 26. helmikuuta 2009
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
JHT voitti RoKin
JHT Kalajoki voitti jäähypitoisessa ottelussa sarjakärki Rovaniemen Kiekon jännitysottelussa numeroin 2-1 (0-1, 1-0, 1-0). Rovaniemeläisten aktiivinen kannattajajokko joutui poistumaan Kalajoen jäähallista apeissa tunnelmissa oman joukkueen kärsiessä yllätystappion. JHT Kalajoen joukkue pelasi unelmaottelun. Varsinkin maalivahti Jari Mäyrä oli elämänsä kunnossa. Torjuntaprosentti oli peräti 96,67.
Ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta surkeasti, sillä ajassa 1.23 puolustaja Perttu Niskakangas sai jäähyn pelin viivyttämisestä eli kiekon iskemisestä katsomoon. Ajassa 2.24 joukkueen kapteeni Sami Markkanen teki seuraa Perttu Niskakankaalle jäähyaitiossa. Lapin pojat pääsivät pelaamaan viidella kolmea vastaan ja Hannu Haipus sai survottua kiekon Jari Mäyrän selän taakse. Junkkarit kuitenkin painosti koko ensimmäisen erän vaikka Tomi Gronoff sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuuttia. Jani Rahkola otti myös jäähyn koukkaamisesta, mutta RoKi ei saanut viidella kolmea vastaaan maalia aikaan. Junkkarit puolustivat maaliaan leijonan lailla. Tunteet olivat kuitenkin pinnassa, sillä erän lopussa Henri Mustonen sai väkivaltaisuudesta 2+10 minuutin rangaistuksen.
Toiseen erään Henri Mustosen paikan täytti Janne Myllymäki ykkösketjussa. Erä oli hurjaa junkkaripainostusta. Matti Toskala kävi kuumana ja sai koukkaamisesta 2+10 minuutin rangaistuksen. RoKin Jonas Alanne sai kiinnipitämisestä jäähyn. Ylivoimalla Valtteri Hotakainen laittoi Tomi Gronoffin ja Niko Kivisen esityöstä kiekon verkon perille. Näin oli tilanne oli toisen erän jälkeen 1-1.
Kolmannen erän alussa JHT sai pelata viidellä kolmea vastaan, mutta tuloksetta. Erän puolivälissä junkkaripelaajat olivat liian innokkaita ja niin junkkareille tuomittiin jäähy, kun kentällä oli kuusi kenttäpelaajaa. Puolustaja Matti Leinonen sai koukkaamisesta jäähyn. RoKi ei saanut viidella kolmea vastaan mitään aikaan. Ajassa 58.56 Vesa Inkeröinen nopeana miehenä otti kaksi jäähyä samalla kertaa eli sai neljän minuutin jäähyrangaistuksen. Ylivoimalla Tomi Gronoff huudatti yli 500-päistä kotikatsomoa Valtteri Hotakaisen ja Matti Leinosen syötöistä pistämällä kiekon vasempaan yläkulmaan. Samassa ajassa eli 59.18 RoKi otti aikalisän. Maalivahti Karri Herranen luisteli vaihtoaitioon. Vieraiden Hannu Haipus sai päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10 minuuttia ja sinetöi sillä RoKin tappion. Maalivahtien torjunnat olivat JHT 29 ja RoKi 24. Torjuntaprosentit olivat JHT Jari Mäyrä 96,67 % ja RoKin Karri Herranen 92,31 %. Kauden jännittävin ja paras jääkiekko-ottelu tähän mennessä Kalajoella oli junkkarikiekkoilijoiden suurta juhlaa.
Sarjatilanne
Ketterä 13 8 2 1 2 64 - 42 29
RoKi 13 8 2 0 3 60 - 23 28
K-Laser 12 6 2 3 1 51 - 26 25
KJT TuusKi 12 5 1 3 3 45 - 38 20
JHT 12 4 2 2 4 46 - 52 18
KOO-VEE 12 3 1 1 7 36 - 49 12
VG-62 12 2 1 0 9 31 - 78 8
HC KeskiU 12 2 0 1 9 33 - 58 7
Ketterä 13 8 2 1 2 64 - 42 29
RoKi 13 8 2 0 3 60 - 23 28
K-Laser 12 6 2 3 1 51 - 26 25
KJT TuusKi 12 5 1 3 3 45 - 38 20
JHT 12 4 2 2 4 46 - 52 18
KOO-VEE 12 3 1 1 7 36 - 49 12
VG-62 12 2 1 0 9 31 - 78 8
HC KeskiU 12 2 0 1 9 33 - 58 7
Maalijuhlat Tampereella
Matti Toskala, Valtteri Hotakainen, Tomi Gronoff
Tampereen KOO-VEE voitti JHT Kalajoen numeroin 8-6 (1-0,5-3, 2-3) launantaina Tampereella. Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon Jani Salmijärven maalilla ajassa 1-0. Ensimmäistä erää kotijoukkue hallitsi. Maalivahtien torjunnat olivat KOO-VEE seitsemän ja JHT:n Toni Prittinen 14.
Toisen erän alussa kotijoukkue siirtyi jo 2-0 johtoon Sami Järvenpään maalilla. Ylivoimalla JHT:n ykköskenttä kavensi puolustaja Markku Tiikkajan maalilla, johon syöttäjiksi merkittiin Sami Markkanen ja Henri Mustonen. JHT:n kakkoskentän Tomi Gronoff tasoitti pelin ylivoimalla Valtteri Hotakaisen syötöstä. Tero Kalela vei kotijoukkueen 3-2 johtoon. JHT:n Matti Toskala tasoitti pelin Tomi Gronoffin ja Niko Kivisen esityöstä. KOO-VEE:n Harri Silvonen siirsi kotijoukkueen 4-3 johtoon ja heti perään Kari Lohtander lisäsi johdon 5-3:een. JHT Kalajoen valmentaja Jan Jasko herätteli joukkuetta maalivahdin vaihdolla. Jari Mäyrä luisteli JHT:n maalin suulle. Tästä huolimatta Sami Järvenpää lisäsi KOO-VEE:n 6-3 johtoon.
Kolmanteen erään luisteli taisteleva junkkarilauma. Janne Myllymäki kavensi tilanteen 6-4:ään Matti Toskalan ja Perttu Niskakankaan yhteistyön tuloksena. Jälleen kerran ylivoimalla Tomi Gronoff rokotti vastustajaa ja tilanne oli 6-5. Kalle Liuhala lisäsi KOO-VEE:n johdon numeroihin 7-5. Kovan junkkaripainostuksen tuloksena Janne Myllymäki kavensi tilanteen 7-6:een. JHT:n valmentaja Jan Jasko otti aikalisän ajassa 58.45. Maalivahti Jari Mäyrä luisteli aitioon ja JHT pääti pelata upporikasta tai rutiköyhää. Riskinotto ei onnistunut. Ajassa 59.35 Jani Salmijärvi pisti kiekon tyhjään maaliin. Näin ottelu oli ratkennut kotijoukkue KOO-VEE:n 8-6 voittoon.
Maalivahtien torjunnat olivat KOO-VEE 42 ja JHT:N maalivahdit 36. Torjuntaprosentit olivat KOO-VEE 87,50 % ja JHT 83,72%.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Runkosarja päättynyt - HU Kalajoki putoamiskarsintaan
HU-Kalajoki koki Nurmossa sarjan päätösoottelussa selkeän 3-0 (25-14, 25-16, 25-22) tappion. Oulun Etta, Vaasan Kiisto, Rovaniemen Palloketut ja Nurmon Jymy selvittivät tiensä karsintasarjaan. Tornion Lentiksen, Kokkolan Tiikereiden, Kalevala Sportin ja Kyyjärven Kyvyn pelit päättyivät tältä kaudelta tähän. HU-Kalajoki ja Saloisten Salama jatkavat putoamiskarsintoihin. Ensimmäinen putoamiskarsintaottelu HU-Kalajoella on ensi sunnuntaina Lahdessa.
Ettalla on hyvä 25-vuotias passari Juha Keihäskoski, jolla on pudasjärvinen lentopallokoulutus takanaan. Muut pelaajat ovat Juha Aho, Juha Pitkänen, Jukka Mäkihannu, Jarkko Pitkänen, Kimmo Hinno, Pekka Piippo, Teppo Heikkilä, Miika Tossavainen, Juuso Leppänen ja Markku Huuskonen. Joukkueella on mahdollisuudet liigakarsintaan. Kempeleen Lentopallo on SM-liigassa, mutta sen taloudellinen pohja ei ole kovin vakaaa. Jos Etta nousee SM-liigaan niin tilanne Oulun alueella muodostuu mielenkiintoiseksi.
Vaasan Kiistolla tuskin on haluja nousta liigaan. Napapiirin Palloketut ja Nurmon Jymy hakevat karsintaasarjasta ottelukokemusta.
Torninon Lentis-88 pelasi odotetusti runkosarjan. Kohujoukkue Kokkolan Tiikerit, takaoven kautta sarjaan tullut joukkue, pelasi alakanttiin. Keskipohjanmaa-lehden suosikkijoukkue sai palstatilaa runsaasti maakuntalehdessä. Lehtitiedon mukaan joukkue on hankkimassa neljä kovan luokan vahvistusta. Entisistä pelaajista jatkavat Mikko Keski-Sipilä, Janne Heikkilä, Henri Hölsönmäki ja Jari Tuura. Tuura kulkee harjoituksissa Kalajoelta käsin. Myös passari Juraj Tomasikin toivotaan jatkavan.
Kalevala Sport on toinen joukkue mikä pääsi takaovesta sarjaan yhdistämällä Kainuun lentopalloseurat yhdeksi edustusjoukkueeksi. Tulos oli varmasti odotusten mukainen. Sarjapaikka säilyi.
Ylivieskan Kuula on ollut eräänlainen ei-toivottu joukkue Kalajokilaakson alueella. Joukkue on ollut hyvin pitkälle kempeleläisen Mika Suihkosen ja himankalaisten Kaattarin veljesten sekä himankalaisen passarin Arto Raution varassa. Mikä on Kuulan lentopalloilun tulevaisuus ja pelaajien motivaatio?
Kyyjärven Kyky on pienen paikkakunnan henki ja elämä ja siellä on myös todellinen taktikko valmentajana, joka varmistaa joukkueen säilymisen ykkössarjassa vuodesta toiseen.
HU-Kalajoki on on yhdistetty joukkue Himangan Roiman, Himangan Urheilijoiden ja Kalajoen Lentopallon joukkueista. HU-Kalajoki karsii nyt sarjapaikastaan Kimmo Volleyta vastaan. Tärkeintä on noissa otteluissa pitää Kimmo Volleyn hakkuri Toni Vahela aisoissa ja voittaa ottelut. Kalajoella lentopalloilun tulevaisuuteen on tehty töitä vahvasti. Bulgarialainen Iliya Dimitrov on saanut pätevyyden toimia liikunnanopettajana ja valmentajana Suomessa. Kalajoen lukioon on perustettu oma lentopalloryhmä. Nyt on varmistettava sarjapaikka, sillä kalajokisella lentopalloilulla on perinteitä, vetovoimaa ja tulevaisuutta.
Raahelainen Saloisten Salama karsii myös sarjapaikastaan. Lentopallon pitkät ykkössarjan perinteet ovat nyt katkolla Saloisten Salamalla.
MIESTEN 1-SARJA, LOHKO 1
ETTA, Oulu 20 18 2 56-12 36
Kiisto, Vaasa 20 17 3 55-21 34
NaPa, Rovaniemi 20 16 4 50-26 32
Nurmon Jymy 20 12 8 46-30 24
Lentis-88, Tornio 20 11 9 40-37 22
Tiikerit, Kokkola 20 11 9 41-40 22
Kalevala Sport 20 8 12 36-43 16
Kuula, Ylivieska 20 7 13 29-46 14
KyKy, Kyyjärvi 20 6 14 26-48 12
HU-Kalajoki 20 3 17 21-55 6
SalSa, Raahe 20 1 19 17-59 2
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Sami Markkasen kyppärätemppu
JHT Kalajoki voitti Naantalissa VG-62 numeroin 1-6 (1-2, o-2, 0-2). Ottelun hahmo oli JHT: n kapteeni Sami Markkanen, joka viimeiteli kolme maalia ja antoi yhden maalisyötön. Sarjan pistepörssissä Henri Mustonen on tällä hetkellä toisena ja Sami Markkanen viidentenä. Tomi Gronoff on sijalla 21 ja Aki Sarkkila sijalla 25. Puolustajien pistepörssissä Teemu Jäske on sijalla 7. ja Matti Leinonen sijalla 17. Fair-play-tilastossa JHT on ykkönen. JHT:n kotiottleujen katsojakeskiarvon 471, mikä on sarjan kolmanneksi korkein. Maalivahdeista Toni Prittisen torjuntaprosentti on 91.57 ja Jari Mäyrän 86.22.
Ottelu oli JHT:n hallintaan, sillä maalivahtien torjunnat olivat VG 62:n Sami Heikkilä 49 kertaa ja JHT Kalajoen Toni Prittinen 28 kertaa. Ottelun maaliteon aloitti kotijoukkueen Henry Isberg ajassa 5.25. Tuo maali oli VG 62:n ainoa maali tässä ottelussa.
VG 62:n pelaajat saivat jäähyt koukkaamisesta ja kampituksesta ja JHT pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan. Jan Jasko otti maalivahti Toni Prittisen penkille ja niinpä JHT pelasi kuudella kolmea vastaan. Aki Sarkkila pisti verköt tötterölle Teemu Jääsken ja Joni Heinosen esityöstä. Valtteri Hotakainen siirsi vierailijat johtoon Janne Myllymäen ja Ville-Petteri Tirrin avustuksella.
Toisessa erässä pyöri Markkanen show. Sami Markkanen siirsi vierailijat 1-3 johtoon Henri Mustosen syötöstä ja Mustonen toimi viimeistelijänä ja Markkanen syöttäjänä kun JHT meni jo 1-4 johtoon. Kolmannessa erässä Sami Markkanen jatkoi uurastustaan ja teki JHT:lle viidennen ja kuudennen maalin. Viidennessä maalissa syöttöpisteet merkittiin Henri Mustoselle ja Teemu Jäskelle ja kuudennessa maalissa Aki Sarkkilalle ja Henri Musotoselle.
Tällä hetkellä karsintasarjan kahdessa paikassa vahvimmin ovat kiinni RoKi ja Ketterä. K-Laserilla on kuitenkin vielä mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon.
Sarjatilanne
RoKi 11 7 2 0 2 51 - 20 25
Ketterä 11 6 2 1 2 51 - 37 23
K-Laser 10 4 2 3 1 38 - 26 19
KJT TuusKi 10 4 1 2 3 38 - 33 16
JHT 10 3 2 2 3 38 - 43 15
KOO-VEE 9 2 1 1 5 26 - 33 9
HC KeskiU 10 2 0 1 7 29 - 48 7
VG-62 9 2 0 0 7 26 - 57 6
RoKi 11 7 2 0 2 51 - 20 25
Ketterä 11 6 2 1 2 51 - 37 23
K-Laser 10 4 2 3 1 38 - 26 19
KJT TuusKi 10 4 1 2 3 38 - 33 16
JHT 10 3 2 2 3 38 - 43 15
KOO-VEE 9 2 1 1 5 26 - 33 9
HC KeskiU 10 2 0 1 7 29 - 48 7
VG-62 9 2 0 0 7 26 - 57 6
Jäljellä olevat ottelut
21.02.2009 16:00 Haka 2 KOO-VEE - JHT
22.02.2009 16:00 Kalajoki JHT - RoKi
28.02.2009 20:15 Raksila K-Laser - JHT
01.03.2009 16:00 Kalajoki JHT - KJT TuusKi
tiistai 10. helmikuuta 2009
HU-Kalajoen voittoputki jatkuu
Kuvassa Ville Sorvoja etualalla ja taustalla Iliya Dimitrov
HU-Kalajoki voitti Kalajoella Tornion Lentis-88 numeroin 3-2 (29-31, 14-25, 26-24, 25-14, 16-14). HU-Kalajoella oli ensimmäisessä eräpallo, mutta Lentis käänsi erän hyväkseen jatkopalloilla. Tiukan erän tappion lannistamana toinen erä meni Lentikselle helposti. Kolmannessa erässä suunta kääntyi, kun kotijoukkue vei erän numeroin 26-24. Erityisesti on maninittava passari Ville Lehtisen hyvä passipeli ja Kari Borenin mainio iskupeli. Hakkuri Ville Sorvoja oli lähes pitelemätön. Keskipelaaja Iliya Dimitrov on joukkueen kantava voima. Teemu Salmela on varma nostaja ja yleispelaajana lähes korvaamaton. Neljäs erä meni selkeästi kotijoukkueelle. Viidettä erää kotijoukkue johti 6-0, mutta Lentis tuli rinnalle ja meni ohi numeroin 13-14. Iliya Dimitrovin pateri ja Ville Sorvojan kaksi torjuntaa päätti erän ja koko ottelun kotijoukkueelle. Sarjatilanne ennen viimeistä viikonloppua.
Joukkue O V H VE HE VEP HEP P
Vaasan Kiisto 1 M1 19 17 2 53 - 18 1677 - 1471 34
Lentopalloseura Etta M1 18 16 2 50 - 10 1471 - 1198 32
Napapiirin Palloketut M1 19 15 4 47 - 25 1635 - 1534 30
Nurmon Jymy M1 18 11 7 43 - 27 1580 - 1449 22
Kokkkolan Tiikerit M1 18 11 7 38 - 34 1589 - 1574 22
Tornion Lentis-88 M1 18 10 8 35 - 32 1484 - 1472 20
Lentopallo Kainuu M1 19 7 12 33 - 41 1583 - 1605 14
Ylivieskan Kuula M1 19 6 13 26 - 44 1507 - 1615 12
Kyyjärven Kyky M1 20 6 14 26 - 48 1585 - 1691 12
Himangan Urheilijat M1 19 3 16 21 - 52 1536 - 1723 6
Saloisten Salama M1 19 1 18 15 - 56 1367 - 1682 2
Vaasan Kiisto 1 M1 19 17 2 53 - 18 1677 - 1471 34
Lentopalloseura Etta M1 18 16 2 50 - 10 1471 - 1198 32
Napapiirin Palloketut M1 19 15 4 47 - 25 1635 - 1534 30
Nurmon Jymy M1 18 11 7 43 - 27 1580 - 1449 22
Kokkkolan Tiikerit M1 18 11 7 38 - 34 1589 - 1574 22
Tornion Lentis-88 M1 18 10 8 35 - 32 1484 - 1472 20
Lentopallo Kainuu M1 19 7 12 33 - 41 1583 - 1605 14
Ylivieskan Kuula M1 19 6 13 26 - 44 1507 - 1615 12
Kyyjärven Kyky M1 20 6 14 26 - 48 1585 - 1691 12
Himangan Urheilijat M1 19 3 16 21 - 52 1536 - 1723 6
Saloisten Salama M1 19 1 18 15 - 56 1367 - 1682 2
Jäljellä olevat ottelut
La 14.02.2009 16:00 Nurmon liikuntahalli NJ - ETTA
La 14.02.2009 17:00 Putaan urheiluhalli Lentis-88 Tiikerit
Su 15.02.2009 16:00 Merikadun yläaste SalSa - Kuula
Su 15.02.2009 16:00 Variska Kiisto 1 - ETTA
Su 15.02.2009 17:00 Putaan urheiluhalli Lentis-88 - Kalevala Sport
Su 15.02.2009 17:00 Kurikan monitoimikeskus NJ- HU-Kalajoki
Su 15.02.2009 17:00 Kauppiksen liikuntahalli, Rovaniemi NaPa -Tiikerit
La 14.02.2009 17:00 Putaan urheiluhalli Lentis-88 Tiikerit
Su 15.02.2009 16:00 Merikadun yläaste SalSa - Kuula
Su 15.02.2009 16:00 Variska Kiisto 1 - ETTA
Su 15.02.2009 17:00 Putaan urheiluhalli Lentis-88 - Kalevala Sport
Su 15.02.2009 17:00 Kurikan monitoimikeskus NJ- HU-Kalajoki
Su 15.02.2009 17:00 Kauppiksen liikuntahalli, Rovaniemi NaPa -Tiikerit
Kolme kärkijoukkuetta Vaasan Kiisto, Etta ja Napapiirin Palloketut ovat varmistaneet paikkansa neljän parhaan jatkopeleihin. Neljännestä paikasta kilpailevat Nurmon Jymy ja Kokkolan Tiikerit. Tornion Lentikselläkin on vielä teoreettiset mahdollisuudet neljänneksi.
Saloisten Salama on varmistanut paikkansa lohkonsa jumbona ja HU Kalajoki on lohkonsa toiseksi viimeinen ja joutuu karsimaan sarjapaikastaan. HU Kalajoella on kaikki voitonmahdollisuudet myös Nurmon Jymyä vastaan. Ottelu sinänsä on HU Kalajoelle merkityksetön, mutta Nurmon Jymylle ottelu on erittäin tärkeä.
Saloisten Salama on varmistanut paikkansa lohkonsa jumbona ja HU Kalajoki on lohkonsa toiseksi viimeinen ja joutuu karsimaan sarjapaikastaan. HU Kalajoella on kaikki voitonmahdollisuudet myös Nurmon Jymyä vastaan. Ottelu sinänsä on HU Kalajoelle merkityksetön, mutta Nurmon Jymylle ottelu on erittäin tärkeä.
HU Kalajoki saa vastaansa Lahden Kimmo Volleyn
HU Kalajoki joutuu karsimaan sarjapaikastaan kakkoslohkon jumbojoukkuetta Kimmo Volleyta vastaan. Otteluita on kaksi, koti- ja vierasottelu ja voittaja pääsee jatkoon. Alustavat päivämäärät ovat 1.3. ja 8.3. On todennäköistä, että 8.3. ratkaistaan sarjapaikan kohtalo kotiottelulla.
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Ketterä voitti ylivoimamaaleilla
JHT Kalajoki koki kotihallissaan tappion Imatran Ketterälle numeroin 2-5 (1-1,0-3,1-1). Maalivahtien torjunnat ottelussa olivat JHT 25 kertaa ja Ketterä 39 kertaa. Maalivahtien torjuntaprosentit olivat JHT 83,33% ja Ketterä 95,12%. JHT ei onnistunut maalienteossa vaikka paikkoja oli. Imatran Ketterä hyödynsi ylivoimatilanteet tehokkaasti. Kalajoen jäähallissa oli 371 katsojaa todistamassa kotijoukkueen hallitsemaa ottelua, jossa lopputuloksena oli katkera tappio omien virheiden takia.
Kotijoukkue aloitti vahvasti, sillä jo 12 sekunnin jälkeen tulostaululla oli numerot 1-0 kotijoukkueelle. Joukkueen kapteeni Sami Markkanen pisti verkot soimaan Henri Mustosen syötöstä. Ajassa 5.20 kotijoukkueen Sami Markkanen sai jäähyn koukkaamisesta ja puolustaja Teemu Jäske väkivaltaisuudesta. Samassa ajassa vierasjoukkueen Petri Lohjala sai ryntäyksestä 5+20 minuuttia eli pelirangaistus käytöksestä. Ylivoimalla Ketterä tasoitti pelin.
Toisen erän alussa Ketterän Matti Tikka siirsi vierasjoukkueen johtoon. JHT:n kapteeni Sami Markkanen sai jähyn koukkaamisesta ja heti perään Joni Heinonen kampituksesta. Viidellä kolmea vastaan Ketterä siirtyi 1-3 johtoon. Ajassa 30.30 Sami Markkanen sai jäähyn koukkaamisesta ja Ketterän Antti Hujala siirsi vieraat jo 1-4 johtoon ylivoimalla ajassa 32.04. Valmentaja Jan Jasko otti aikalisän samassa ajassa ja maalinsuulle luisteli Toni Prittinen.
Kolmannen erän alussa Juuso Vakkilainen yllätti Toni Prittisen ja tilanne oli jo 1-5. Sami Markkanen kavensi numeroiksi 2-5 Henri Mustosen ja Aki Sarkkilan esityöstä. Hurjasta painostuksesta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut saamaan lisämaaleja.
Sarjatilanne
1. Ketterä 20
2. RoKi 19
3. KJT TuusKi 16
4. K-Laser 16
5. JHT 12
6. KOO-VEE 9
7. HC KeskiU 7
8. VG-62 6
Jäljellä olevat ottelut
14.2. VG-62 -JHT
21.2. KOO-VEE - JHT
22.2. JHT-RoKi
28.2. K-Laser - JHT
1.3. JHT- KJT TuusKi
Pelaajien pistepörssi
1. Henri Mustonen 13 (10+3)
2. Sami Markkanen 12 (4+8)
3. Tomi Gronoff 10 (2+8)
4. Matti Toskala 8 (5+3)
5. Aki Sarkkila 7 (1+6)
6. Matti Leinonen 4 (1+3)
7. Teemu Jäske 4 (0+4)
8. Tuomas Pirttijärvi 3 (2+1)
9. Valtteri Hotakainen 3 (1+2)
10. Ville-Petteri Tirri 3 (1+2)
maanantai 2. helmikuuta 2009
JHT Kalajoelle murskatappio Rovaniemellä
Lähes täydellinen tyrmäys. Valtteri Hotakainen sai lauantaina mailasta kimmonneen kiekon suoraan kasvoihin. Sunnuntaina Rovaniemellä tuli toisenlainen tyrmäys.
JHT Kalajoki kärsi Rovaniemellä murskatappion 10-1 (4-0, 3-1, 3-0) Suomisarjanottelussa sunnuntaina 1.2.2009. Tyrmäys tuli jo ensimmäisessä erässä, jossa kotijoukkue teki neljä maalia. JHT Kalajoki oli altavastaajana koko erän ajan. Maalivahtien torjunnat ensmmäisessä erässä olivat kotijoukkue RoKi 6 ja JHT:n Jari Mäyrä 16. RoKi:n pelaajista maalinteossa onnistuivat Kimmo Haapa-aro, Vesa Inkeröinen, Kälviällä syntynyt Kimmo Tuunala ja Kolarissa syntynyt Mikael Kylmämaa.
Toisessa erässä maaleista vastasivat kotijoukkueesta Luulajassa syntynyt Kimmo Haapa-aro, Turussa syntynyt Ilari Sainio ja Ylivieskassa syntynyt Henri Joki-Erkkilä. JHT Kalajoen ainoan maalin teki ylivoimalla puolustaja Markku Tiikkaja ja syöttöpisteet merkittiin Sami Markkaselle ja Valtteri Hotakaiselle. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 6 ja JHT Kalajoen Jari Mäyrä 12.
Kolmannessa erässä Kempelessä syntynyt Jari Rautakoski lisäsi kotijoukkueen johdon jo 8-1:een. Oulunsalossa syntynyt Markku Vimpari teki numeroiksi 9-1 ja Oulussa syntynyt Hannu Haipus numeroiksi 10-1. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 10 ja JHT Kalajoen Jari Mäyrä 14. Mäyrän toejuntaprosentiksi tuli koko ottelussa 80,77%. Ottelua seurasi 917 katsojaa.
Kiekko-Laser voitti voittolaukauskisassa Imatran Ketterän. VG-62 voitti vieraissa HC KeskiUusimaan numeroin 3-5. JHT Kalajoki on nyt sarjataulukossa viidentenä viisi pistettä ja yhden ottelun vähemmän pelanneena seuraavaa vastustajaa Imatran Ketterää jäljessä. Ketterä saapuu Kalajoelle lauantaina.
Jan Jaskon valmentajasopimusta jatkettiin
Slovakialainen Jan Jasko jatkaa JHT Kalajoen valmennuspäällikkönä kaudet 2009-2010. Jasko on ammattivalmentaja ja puhuu täydellistä suomenkieltä. Hän on tehnyt erinomaista työtä koko seuran jääkiekkoilun kehittämiseksi. Nyt päästään aloittamaan ensi kauden rakentaminen täysipainosesti usealla sektorilla. Jasko on toiminut aikaisemmin muun muassa Slovakian maajoukueen valmentajana. Jan Jasko pelasi Kalajoella aktiiviaikanaan vuosina 1989-1997.
Kalajoen lukiossa on myös niin sanottu jääkiekkolinja, jossa valmennetaan nuoria opiskelun ohella jääkiekkotaidoissa. Lukion urheilulinjat toimivat yhteistyössä myös Arteman kanssa siten, että Artemassa opiskelevat voivat osallistua urheilulinjojen harjoituksiin. Kalajoella saa nyt lukiossa ja Artemassa laadukasta valmennusta jääkiekossa, lentopallossa sekä hiihdossa.
Toisessa erässä maaleista vastasivat kotijoukkueesta Luulajassa syntynyt Kimmo Haapa-aro, Turussa syntynyt Ilari Sainio ja Ylivieskassa syntynyt Henri Joki-Erkkilä. JHT Kalajoen ainoan maalin teki ylivoimalla puolustaja Markku Tiikkaja ja syöttöpisteet merkittiin Sami Markkaselle ja Valtteri Hotakaiselle. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 6 ja JHT Kalajoen Jari Mäyrä 12.
Kolmannessa erässä Kempelessä syntynyt Jari Rautakoski lisäsi kotijoukkueen johdon jo 8-1:een. Oulunsalossa syntynyt Markku Vimpari teki numeroiksi 9-1 ja Oulussa syntynyt Hannu Haipus numeroiksi 10-1. Maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkue 10 ja JHT Kalajoen Jari Mäyrä 14. Mäyrän toejuntaprosentiksi tuli koko ottelussa 80,77%. Ottelua seurasi 917 katsojaa.
Kiekko-Laser voitti voittolaukauskisassa Imatran Ketterän. VG-62 voitti vieraissa HC KeskiUusimaan numeroin 3-5. JHT Kalajoki on nyt sarjataulukossa viidentenä viisi pistettä ja yhden ottelun vähemmän pelanneena seuraavaa vastustajaa Imatran Ketterää jäljessä. Ketterä saapuu Kalajoelle lauantaina.
Jan Jaskon valmentajasopimusta jatkettiin
Slovakialainen Jan Jasko jatkaa JHT Kalajoen valmennuspäällikkönä kaudet 2009-2010. Jasko on ammattivalmentaja ja puhuu täydellistä suomenkieltä. Hän on tehnyt erinomaista työtä koko seuran jääkiekkoilun kehittämiseksi. Nyt päästään aloittamaan ensi kauden rakentaminen täysipainosesti usealla sektorilla. Jasko on toiminut aikaisemmin muun muassa Slovakian maajoukueen valmentajana. Jan Jasko pelasi Kalajoella aktiiviaikanaan vuosina 1989-1997.
Kalajoen lukiossa on myös niin sanottu jääkiekkolinja, jossa valmennetaan nuoria opiskelun ohella jääkiekkotaidoissa. Lukion urheilulinjat toimivat yhteistyössä myös Arteman kanssa siten, että Artemassa opiskelevat voivat osallistua urheilulinjojen harjoituksiin. Kalajoella saa nyt lukiossa ja Artemassa laadukasta valmennusta jääkiekossa, lentopallossa sekä hiihdossa.
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
HU Kalajoki voitti jumbofinaalin
Kari Boren
HU Kalajoki voitti Kalajoella Saloisten Salaman sunnuntaina 1.2.2009 numeroin 3-1 (20-25, 25-19, 25-19, 25-23). Ottelun ratkaisjoina olivat nuori Ville Sorvoja 22 pisteellä ja 203 cm pitkä keskitorjuja Iliya Dimitrov 19 pisteellä. Teemu Salmela pelasi varmasti nostaen palloja lähes virheettömästi ja tehden 11 pistettä. Kari Borenin ja Ville Lehtisen yhteistyö toimi 7 pisteen arvoisesti. Alf Hillilän pistesaalis oli 6 pistettä.
Ensimmäinen erä oli hermoilua molemmin puolin verkkoa, sillä kysymyksessä oli jumbofinaali. Tällä ottelulla oli todella suuri merkitys putoamistaistelua ajatellen. Tilanteessa 6-4 SalSa käytti ensimmäisen aikalisänsä. Tilanteessa 14-14 HU Kalajoki suoritti vaihdon Teemu Salmela vaihdettiin Tero Roukalaan. Vaihto merkitsi sitä, että SalSa siirtyi 14-15 johtoon. Tilanteessa 14-17 HU Kalajoki käytti ensimmäisen aikalisänsä. HU Kalajoki kavensi tilanteeksi 20-23, mutta siihen se rypistys jäikin.
Toisessa erässä kotijoukkue aloitti isännän ottein. Iliya Dimitrov oli liekeissä ja mätti keskeltä peräti seitsemän pistettä ja torjui kaksi pistettä. SalSa käytti tosien aikalisänsä tilanteessa 13-7. Teemu Salmelan ja Ville Sorvojan vaikeilla syötöillä tuli neljä pistettä ja molemmat hyökkäsivät myös kolme kertaa onnistuneesti. Tilanne oli jo 20-12. Tässä tilanteessa valmentaja vaihtoi Iliya Dimitrovin pois kentältä ja tilalle tuli Iiro Lokasaari. Hetken kuluttua tilanne oli jo 23-19 jolloin HU Kalajoki käytti toisen aikalisänsä. Tilanteessa 24-19 kentälle vaihdettiin Iliya Dimitrov takaisin ja erä päättyi kotijoukkueen voittoon 25-19. Iliya Dimitrov teki runsaan puolen erän aika peräti yhdeksän pistettä.
Kolmannessa erässä kotijoukue johti 11-6, kun SalSa käytti jo toisen aikalisänsä. Tilanteessa 14-10 valmentaja vaihtoi Iliya Dimitrovin kentältä pois ja tilalle tuli Iiro Lokasaari. Tilanteessa 16-14 HU Kalajoki otti ensimmäisen aikalisänsä. Tilanteessa 18-15 Iliya Dimitrov tuli takaisin kentälle ja pian oli tilanne 22-17. Erä päättyi kotijoukkueelle numeroin 25-19.
Neljännessä erässä SalSa otti toisen aikalisänsä tilanteessa 13-8. Alf Hillilän tilalle vaihdettiin tilanteessa 13-11 Jaakko-Matti Joensuu, joka edellisessä pelissä Ylivieskassa pelasi hyvin. Nyt ei peli sujunut, sillä SalSa siirtyi johtoon tilanteessa 14-15. Tilanteessa 16-17 valmentaja vaihtoi Iliya Dimitrovin kentältä ja tilalle tuli Iiro Lokasaari. Pian oli tilanne 19-22. Iliya Dimitrov palasi kentälle tilanteessa 21-22. Iliya Dimitrov ratkaisi ottelun yhdessä Ville Sorvojan kanssa. Näin HU Kalajoki sai ensimmäisen ja samalla arvokkaan kotivoiton. Ville Lehtinen pelasi hyvä passipelin lukuunottamatta muutamaa epätoivoista jujutusyritystä. Teemu Salmela oli itse varmuus. Tero Roukala nosti nyt huomattavasti paremmin kuin edellisessä pelissä Ylivieskassa. Kari Borenin ja Ville Lehtisen yhteistyö toimi hyvin.
Iliya Dimitrov on nyt saanut liikunnanopettajapätevyyden Suomessa ensimmäisenä bulgarialaisena, kun opetushallitus hyväksyi Dimitrovin Bulgariassa suorittaman tutkinnon myös Suomessa päteväksi liikunnanopettajatutkinnoksi. Kalajoen kaupunki on järjestänyt Iliya Dimitroville riittävästi työtä ja jatkossa töitä tulee vielä enemmän joten on todennäköistä, että Kalajoen lentopalloilu tulee saamaan todellisen ammattilaisen lentopallolilun tulevaisuuden varmistamiseen. Kalajoen lukiossa on jo ns. lentopallolinja, jossa opiskelee runsaasti tyttöjä. Tavoitteena on kehittää Kalajoen lukioon voimakas lentopallolinja myös pojille. Iliya Dimitrov on suorittanut myös tennisvalmentajan tutkinnon. Hän vetää Kalajoella myös koripalloilijoiden harjoitukset. Iliya opiskelee tyttökaverinsa kanssa tiiviisti suomenkieltä. Kalajoen lentopalloilun tulevaisuus näyttää nyt todella hyvältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)