sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Tapani Kärjä Kalajoki-hölkän nopein















Tapani Kärjä voitti tänään sunnuntaina juostun 9,5 kilometrin Kalajoki-hölkän minuutin erolla toiseksi nopeimmin reitin taivaltaneeseen Jukka Kauppilaan, joka puolestaan voitti niukasti Toholammin Urheilijoiden Pekka Klemolan. Yläkuvassa Tapani Kärjä saapumassa maaliin. Alakuvassa Jukka Kauppila katselee missä kilpakumppanit tulevat. Tapani Kärjän aika oli 33.12. Kisaan osallistui noin 50 juoksijaa.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Tomi Heinonen ratkaisi jatkoajalla


Henri Mustonen













JHT Kalajoki jatkoi voittoputkeaan sarjan kärkiottelussa lauantaina Kalajoella voittamalla Raahe-Kiekon numeroin 3-2 (1-2, 1-0, 0-0, 1-0). Kotijoukkueen juhlat aloitti Tomi Heinonen ajassa 61.45. Jännittävä ottelu päättyi kotijoukkueen riemukkaaseen voittoon.

Raahe-Kiekon osalta pelin ensimmäinen erä oli hyvä, vaikka kotijoukkue aloittikin maalinteon ylivoimalla. Perttu Niskakangas laittoi kiekon vasempaan alakulmaan Tomi Gronoffin ja Marko Tuomaisen syötöistä. Raahelaisista Hannu Härönoja ja Matti Leinonen veivät Raahe-Kiekon 1-2 johtoon. Vierasjoukkue Raahe-Kiekko hallitsi ensimmäistä erää, sillä kiekko liikkui ja luistin kulki.

Toisen erän alkuun JHT rankaisi taas ylivoimalla. Huono purkukiekko jätti kiekon Raahe-Kiekon alueelle ja JHT:n kapteeni Sami Markkanen nosti kotijoukkueen tasoihin. Loppuerästä molemmat kuluttivat jäähypenkkiä, mutta tulosta ei Raahe-Kiekon miesylivoima tuottanut. JHT onnistui ottelussa kahdesti ylivoimillaan. Raahe-Kiekko ei onnistunut ylivoimalla. JHT puolusti ja karvasi tehokkaasti.Toinen erä oli rikkonainen ja heikko molemmilta joukkueilta. Voittoa tarjottiin molemmille.

Kolmannen erän lopun ylivoimalla Raahe-Kiekko olisi voinut ratkaista ottelun, mutta JHT puolusti tehokkaasti. Raahe-Kiekon ylivoima oli tänään heikkoa eikä se saanut painetta tai laukauksia JHT:n maalia vartioinutta Jari Mäyrää kohti.
Ykköskentässä pelasi Kai Yli-Untinen erittäin hyvin. Hän korvasi loukkaantunutta Tapani Nikkilää.
Raahe-Kiekko on todella tasainen ja kova joukkue, mikä on varmasti sarjan kolmen parhaan joukossa. Kierroksen yllätys on Kiekko-Laserin karvas 4-5 tappio kotonaan TIHC:lle. Kiekko-Laserin pelaajilla oli vaikeuksia niellä tappion katkeraa kalkkia ja niinpä se otti ottelun lopussa oikein kunnon jäähysuman.

Tilastot
1. Erä
00:00 MV MÄYRÄ Jari JHT aloittaa
00:00 MV VILLANEN Eetu Raahe-K aloittaa
00:51 2min HEINONEN Tomi JHT Koukkaaminen
05:13 2min PEHKONEN Antti Raahe-K Laitataklaus
05:19 1 - 0 YV NISKAKANGAS Perttu (GRONOFF Tomi, TUOMAINEN Marko) JHT
06:39 1 - 1 HÄRÖNOJA Hannu (SUOMINEN Joni, KAIKKONEN Mikko) Raahe-K
08:42 2min MUSTONEN Henri JHT Kiinnipitäminen
12:40 1 - 2 LEINONEN Matti (SARKKILA Aki, AHOSILTA Pat) Raahe-K
16:29 2min MUSTONEN Henri JHT Estäminen
19:17 2min TIIKKAJA Markku Raahe-K Koukkaaminen

2. Erä
20:52 2 - 2 YV MARKKANEN Sami JHT
22:59 2min NISKAKANGAS Perttu JHT Huitominen
25:51 2min TIIKKAJA Markku Raahe-K Koukkaaminen
28:30 2min OURAMO Tommi Raahe-K Huitominen
32:38 2min RAHKOLA Jani JHT Huitominen
38:24 2min MARKKANEN Sami JHT Estäminen
39:55 2min RAHKOLA Jani JHT Kampitus

3. Erä
57:50 2min GRONOFF Tomi JHT Koukkaaminen
57:50 Aikalisä Raahe-K

1. JA
61:45 3 - 2 VoM HEINONEN Tomi (YLI-UNTINEN Kai, TIRRI Ville-Petteri) JHT

Maalivahdit:
MÄYRÄ Jari JHT 9 + 16 + 10 + 2 = 37
VILLANEN Eetu Raahe-K 5 + 12 + 12 + 1 = 30

Yleisöä 384

maanantai 21. syyskuuta 2009

Antti-Roiko ja Siermala Suomen mestareiksi















Ylemmässä kuvassa 77 kg:n sarjan palkintojenjako. Raution Kisailijoiden Jaakko Hihnala oli kolmas. Alemmassa kuvassa Miika Antti-Roiko.

Painonnoston Suomen mestaruuskilpailuissa Kalajoella sunnuntaina Kalajoen Junkkareiden Miika Antti-Roiko voitti 23-vuotiaiden 85 kg:n sarjan Suomen mestaruuden ylivoimaisesti tuloksella 305 kg (135+170). Kalajoen Junkkareiden Mikko Siermala voitti sarjan 105 kiloa Suomen mestaruuden tuloksella 235 (105+130). Raution Kisailijoiden Jaakko Hihnala voitti SM-pronssia 20-vuotiaiden 77 kg:n sarjassa ennätystuloksillaan 197 kg (87+110). Raution Kisailijoiden Maria Koivusipilä voitti SM-hopeaa 23-vuotiaiden 63 kg:n sarjassa.

NAISET
Ikäluokka 20 vuotta

Sarja 48 kg
1. Pirita Suoraniemi OAK 93 kg (39+54) 148,637 p.

Sarja 53 kg
1. Annukka Rintamäki NuVo 99 kg (42+57) 139,407 p.
2. Hanna Nauha KaJu 86 kg (38+48) 121,558 p.
3. Mira Lahtinen PuKa 76 kg (34+42) 108,248 p.
4. Hanna-Mari Sumell KaJu 75 kg (35+40) 106,873 p.

Sarja 58 kg
1. Minna Nauha KaJu 135 kg (60+75) 177,891 p.
2. Johanna Kannus RK 73 kg (30+43) 100,422 p.
3. Tiia Seppänen NuVo 63 kg (30+33) 86,996 p.

Sarja 69 kg
1. Meri Ilmarinen LoLift 151 kg (66+85)

Sarja 75 kg
1. Jarna Johansson TP 117 kg (54+63)
2. Anu Poutanen PuKa 96 kg (40+56)

Sarja yli 75 kg
1. Elisa Kallunki OAK 149 kg (68+81)

Ikäluokka 23 vuotta

Sarja 48 kg
1. Pirita Suoraniemi OAK 93 kg (39+54) 148,637 p.

Sarja 53 kg
1. Annukka Rintamäki NuVo 99 kg (42+57) 139,407 p.
2. Hanna Nauha KaJu 86 kg (38+48) 121,558 p.
3. Mira Lahtinen PuKa 76 kg (34+42) 108,248 p.
4. Hanna-Mari Sumell KaJu 75 kg (35+40) 106,873 p.

Sarja 58 kg
1. Sini Kukkonen PaPu 150 kg (67+83) 203,143 p.
2. Minna Nauha KaJu 135 kg (60+75) 177,891 p.
3. Johanna Kannus RK 73 kg (30+43) 100,422 p.
4. Tiia Seppänen NuVo 63 kg (30+33) 86,996 p.

Sarja 63 kg
1. Anna Everi Porin Puntti-Karhut 176 kg (77+99)
2. Maria Koivusipilä Raution Kisailijat 85 kg (40+45)

Sarja 69 kg
1. Jenni Puputti TP 171 kg (80+91)
2. Meri Ilmarinen LoLift 151 kg (66+85)

Sarja 75 kg
1. Anu Poutanen PuKa 96 kg (40+56)

Sarja yli 75 kg
1. Elisa Kallunki OAK 149 kg (68+81)

Jenni Puputti tempaus 76kg, 80kg työntö 91kg, yhteistulos 171kg 23v SE
Elisa Kallunki työntö 81kg 17v SE

MIEHET

Ikäluokka 20 vuotta

Sarja 56 kg
1. Matias Mukkala RoRe 180 kg (80+100) 281,755 P.
2. Aleksi Karjalainen OAK 94 kg (41+53) 149,975 p.
Teemu Terho PuKa - (46+0)

Sarja 62 kg
1. Toni Lintula RoRe 227 kg (102+125) 329,859 p.
2. Suthat Duangprom LoVe 196 kg (85+111) 281,809 p.
3. Milka Tokola RoRe 195 kg (87+108) 282,110 p.
4. Henri Kaikkonen PaPu 185 kg (85+100) 267,335 p.
5. Tero Koli Herakles 155 kg (70+85) 231,464 p.
6. Jere Karvinen KemPy 143 kg (65+78) 211,512 p.
Aatu Koponen TP - (77+0)

Sarja 69 kg
1. Milko Tokola RoRe 247 kg (117+130) 335,370 p.

2. Topi Lehtikangas PuKa 211 kg (93+118) 282,704 p.
3. Ville Ranta-Knuuttila AU 205 kg (87+118) 278,584 p.
4. Eemi Apuli KaJu 203 kg (90+113) 271,861 p.
5. Juho Seipäjärvi OAK 195 kg (85+110) 263,711 p.
6. Jani Heikkinen KaJu 182 kg (82+100) 243,939 p.
7. Klaus Eloranta TAK 175 kg (83+92) 245,227 p.
8. Mika Mäki TP 175 kg (80+95) 235,974 p.
9. Jere Suoraniemi OAK 151 kg (66+85) 206,518 p.
10. Olli Harjula PuKa 145 kg (65+80) 196,840 p.
11. Ilkka Kallioniemi AU 140 kg (67+73) 194,755 p.

Sarja 77 kg
1. Robert Pirkkiö RoRe 234 kg (105+129)
2. Kimmo Lehtikangas PuKa 234 kg (107+127)
3. Jaakko Hihnala RK 197 kg (87+110)
4. Antti Ruhkala RK 187 kg (85+102)

5. Aleksi Rintamäki NuVo 173 kg (77+96)
6. Tuomas Sumell KJ 125 kg (60+65)

Sarja 85 kg
1. Sami Raappana RoRe 263 kg (113+150)
2. Eero Retulainen LoLift 209 kg (87+122)
3. Oskari Pohja LeKi 202 kg (95+107)
4.Eero Koivisto PuKa 177 kg (77+100)
5. Peter Sundberg NuVo 163 kg (73+90)
6. Niko Ahola KJ 153 kg (70+83)
Aleksi Kumpulainen ÄänHu - (110+0)

Sarja 94 kg
1.Eero Oja OAK 272 kg (117+155)
2. Teemu Väkiparta PuKa 180 kg (79+101)
3. Juuso Tuulinen PuKa 166 kg (73+93)

Sarja 105 kg
1. Miika Kiiski PuKa 223 kg (99+124)
2. Janne Rintala TP 220 kg (100+120)
3. Santeri Ahola RoRe 213 kg (93+120)
4. Kimmo Tietäväinen JoPuPo 187 kg (80+107)

Sarja yli 105 kg
1. Taneli Tesler KuKi 280 kg (125+155)
2. Toni Järvinen NuVo 195 kg (90+105)

Ikäluokka 23 vuotta

Sarja 56 kg
1. Matias Mukkala RoRe 180 kg (80+100) 281,755 P.

Sarja 62 kg
1. Toni Lintula RoRe 227 kg (102+125) 329,859 p.
2. Sami Torvi RK 208 kg (95+113) 304,181 p.
3. Suthat Duangprom LoVe 196 kg (85+111) 281,809 p.
4. Milka Tokola RoRe 195 kg (87+108) 282,110 p.
5. Henri Kaikkonen PaPu 185 kg (85+100) 267,335 p.
6. Tero Koli Herakles 155 kg (70+85) 231,464 p.

Sarja 69 kg
1. Milko Tokola RoRe 247 kg (117+130) 335,370 p. tempaus 114 ja 117 kg 23-v. SE

2. Topi Lehtikangas PuKa 211 kg (93+118) 282,704 p.
3. Ville Ranta-Knuuttila AU 205 kg (87+118) 278,584 p.
4. Eemi Apuli KaJu 203 kg (90+113) 271,861 p.
5. Juho Seipäjärvi OAK 195 kg (85+110) 263,711 p.
6. Jani Heikkinen KaJu 182 kg (82+100) 243,939 p.
7. Joni Ahola KaJu 152 kg (66+86) 206,441 p.
8. Jere Suoraniemi OAK 151 kg (66+85) 206,518 p.
9. Olli Harjula PuKa 145 kg (65+80) 196,840 p.

Sarja 77 kg
1. Petteri Heinonen PaPu 245 kg (110+135)
2. Robert Pirkkiö RoRe 234 kg (105+129)
3. Kimmo Lehtikangas Puka 234 kg (107+127)
4. Jaakko Hihnala RK 197 kg (87+110)
5. Antti Ruhkala RK 187 kg (85+102)
6.Aleksi Rintamäki NuVo 173 kg (77+96)
Hannu Mäki-Korpela KPK -(104+0)

Sarja 85 kg
1.Miika Antti-Roiko KJ 305 kg (135+170)
2.Sami Raappana RoRe 263 kg (113+150)
3. Oskari Pohja LeKi 202 kg (95+107)
Aleksi Kumpulainen ÄänHu - (110+0 )

Sarja 94 kg
1. Eero Oja OAK 272 kg (117+155)
2. Jere Johansson TP 265 kg (115+150)

Sarja 105 kg
1. Mikko Siermala KJ 235 kg (105+130)
2. Miika Kiiski PuKa 223 kg (99+124)
3. Janne Rintala TP 220 kg (100+120)
4. Santeri Ahola RoRe 213 kg (93+120)
5. Kimmo Tietäväinen JoPuPo 187 kg (80+107)

Sarja yli 105 kg
1. Teemu Roininen LeKi 338 kg (147+191)
2. Taneli Tesler KuKi 280 kg (125+155)

Teemu Roininen työntö 191 kg 23-v. SE

Katso Miika Antti-Roiko
http://www.youtube.com/watch?v=0TpjnT7zycw

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

JHT voitti Jeppiksen


















JHT:n kapteeni Sami Markkanen oli jälleen kerran JHT:n tehomies saldonaan 1+2.

JHT Kalajoki matkasi Pietarsaareen sunnuntaina 20.9.2009 Jeppiksen vieraaksi. JHT voitti ottelun numeroin 2-5 (0-2, 0-1, 0-2). JHT:n maalissa pelasi Jari Mäyrä ja torjui hyvin. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 92,31. Ensimmäisessä erässä JHT:n ykköskenttä aloitti maalitehtailun puolustaja Teemu Jäsken viimeistellessä Sami Markkasen ja Henri Mustosen esityön ajassa 10.18. Puoli minuuttia myöhemmin Tomi Gronoff sooloili tilanteeksi 0-2.

Toisessa erässä ykköskentän laituri Tapani Nikkilä iski kiekon verkon perille Sami Markkasen ja Henri Mustosen saatua syöttöpisteet. Kolmannessa erässä kotijoukkue kevensi heti erän alussa. Nuori Kai Yli-Untinen kunnostautui maalintekijänä Iiro Ojalan syötöstä. Tilanne oli 1-4. Jeppis kavensi tilanteeksi 2-4 Jouni Aaltosen maalilla. Junkkaripakki Eino Juvonen sai jäähyn koukkaamisesta. Ajassa 58.14 Jeppis otti aikalisän ja päätti pelata kuudella pelaajalla ilman maalivahtia. JHT:n kokenut ykköskenttä kapteeni Sami Markkasen johdolla iski loppunumeroiksi 2-5. Maalivahtien torjunnat olivat JHT:n Jari Mäyrä 24 ja Jeppiksen Kimmo Vesa 34 torjuntaa.

Raahe-Kiekko voitti vieraissa Tornion IHC:n numeroin 2-5 ja Kiekko-Laser voitti kotomaan EtPon numeroin 13-1. Pistepörssin kärkinimi kahden kierroksen jälkeen on JHT:n Sami Markkanen ja ketjukaverit Henri Mustonen on neljäntenä ja Tapani Nikkilä yhdeksäntenä. Seuraavaksi JHT saa vastaansa kotihallissaan sarjaa johtavan Raahe-Kiekon.

Tuomas Pirttijärvestä maalikuningas














Kalajoen Pallo voitti sarjakauden päätteeksi kotonaan IK Myranin numeroin 4-2. Sarjataulukko on nyt lähes valmis ja Kalajoen Pallon sijoitus on viides sija. IFK Jakobstad voitti sarjan ja nousee kolmosdivisioonaan. Oululaisten Huima putoaa sarjaporrasta alemmas. Kalajoen Pallon Tuomas Pirttijärvi voitti sarjan maalikuninkuuden ja se on kova suoritus, sillä sarjassa pelasi useita entisiä SM-liigapelaajia.

Nelossarjan päätöstilanne

IFK Jakobstad 19 16 2 1 90 19 50
-----------------------------------------------
Esse IK 20 14 3 3 70 20 45
PeFF 20 11 2 7 54 28 35
LBK 19 9 4 6 46 40 31
K-Pallo 20 7 6 7 54 49 27
LoVe 20 7 4 9 37 51 25
No Stars 19 7 4 8 31 50 25
IK Myran 20 6 5 9 43 46 23
GBK II 19 5 4 10 28 54 19
HBK 20 5 4 11 22 51 19
------------------------------------------------
OuHu 20 2 0 18 18 85 6

Maalintekijät
Pirttijärvi Tuomas K-Pallo 25 0
Lind Johan IFK Jakobstad 21 0
Wargh Jimmy IFK Jakobstad 15 0
Eklund Richard Esse IK 13 0
Gäddnäs Guy LBK 11 0
Kainu Tuomas LoVe 11 0
Lindvall Fredrik Esse IK 11 0
Mensakov Toni IFK Jakobstad 11 0
Wargh Mathias LBK 11 0
Sacklén Peter IFK Jakobstad 10 0

Katso tarkemmin K-Pallon sivuilta
http://www.kpallo.com/

lauantai 19. syyskuuta 2009

Minna Nauha voitti Suomen mestaruuden



















Yläkuvassa Minna Nauha. Alakuvassa Raution Kisailijoiden Sami Torvi, Rovaniemen Reippaan Toni Lintula ja Lohtajan Veikkojen Suthat Duangprom.

Kalajoen Junkkareiden Minna Nauha nosti 23-vuotiaiden 58 kilon sarjan Suomen mestaruuden tehden tuloksen 135 (60+75) kiloa. 20-vuotiaiden sarjassa se riitti hopealle, sillä Parkanon Sini Kukkonen teki tuloksen 150 (67+83) kiloa.
Kalajoen Junkkareiden Hanna Nauha saavutti hopeaa 53-kilon sarjassa tuloksella 86 (38+48) kiloa. Raution Kisailijoiden Johanna Kannus oli 53 kilon sarjassa 20-vuotiaiden sarjassa toinen ja 23-vuotiaiden sarjassa kolmas tuloksella 73 (30+43) kiloa.

Rautiolainen Milko Tokola oli painonnoston SM-kisojen ensimmäisen päivän hahmo voittaen odotetusti 20- ja 23-vuotiaiden sarjat. Rovaniemen Reipasta edustava Milko Tokola paransi kaksi kertaa 23-vuotiaiden 69 kilon sarjan tempauksen Suomen ennätystä temmaten ensin 114 kiloa ja sitten 117 kiloa. Työnnössä Milko Tokolan tulokseksi jäi 130 kg.

Raution Kisailijoiden Sami Torvi sijoittui toiseksi tuloksella 208 (95+113) kiloa. Työntötulos on uusi piirinennätys. Sarjan voitit Rovaniemen Reippaan Toni Lintula tuloksella 227 (102+125) kiloa. Kolmanneksi sijoittui Lohtajan Veikkojen Suthat Duangprom. 20-vuotiaiden sarjassa pronssia voitti rautiolainen Miika Tokola.

Henri Mustonen ratkaisi Kalajoella

















Suomi-sarjan ykköslohkon ehdoton ennakkosuosikki Oulun Kiekko-Laser koki Kalajoen jäähallissa lauantaina 19.9.2009 sarjan avauskierroksella karvaan tappion JHT Kalajoelle numeroin 6-5 (3-2, 1-1, 2-2). Kiekko-Laserin helppo voitto harjoitusottelussa oli varmaan saanut pelaajat ylimieliseksi. Nyt Kiekko-Laserin peli oli kaukana siitä, mitä joukkue esitti harjoituspeleissä. JHT oli valmistautunut paremmin ja rankaisi terävästi Kiekko-Laserin virheistä. Kotijoukkue pelasi joukkueena ja ottelun sankariksi nousi voittomaalin ampunut ykköskentän laituri Henri Mustonen, joka latasi kiekon verkon perille ajassa 58.09. Riemu repesi Kalajoen jäähallissa, kun lähes 400-päinen yleisö osoitti suosiotaan raikuvin aploodein.

Ensimmäisessä erässä Kiekko-Laser aloitti terävästi. Avausmaali syntyi pelin seitsemännellä minuutilla, kun Tatu Backman ohitti JHT:n maalia vartioineen Toni Prittisen terävällä rannelaukauksella. Kiekko-Laser ehkä odotti helppoa voittoa ja niinpä muutamassa minuutissa kotijoukkue JHT Kalajoki teki kolme maalia. Henri Mustonen tasoitti pelin 1-1:een Sami Markkasen syötöstä. Sitten nuorisokentän Kai Yli-Untinen huudatti yleisöä Eino Juvosen syötöstä. Tilanne oli 2-1 kotijoukkueelle. Kolmannen maalin latasi ykköskentän Tapani Nikkilä Henri Mustosen ja Sami Markkasen esityöstä. Tässä vaiheessa Kiekko-Laser otti aikalisän. Maaleja edesauttoivat oululaisten hölmöilyt. Vaikeuksissa oli puolustajapari Jani Södö - Mikko Korkiakoski, joille tehtiin peräti neljä takaiskua. Tatu Backman onnistui ylivoimalla erän viimeisellä minuutilla kaventamaan tilanteeksi 3-2.

Kiekko-Laserin pelaajat olivat hermona, kun maaleja ei syntynyt. Hermostuneisuus näkyi jäähypenkillä. Petri Halme karkasi erän puolivälissä läpiajoon ja viimeisteli tasoituksen ajassa 30.52. Toiselle erätauolle lähdettiin kuitenkin jälleen JHT:n maalin johtoasemassa, kun joukkueen kapteeni Sami Markkanen rankaisi oululaisia ylivoimalla Henri Mustosen ja Jani Rahkolan syötöistä. Tilanne oli 4-3 kotijoukkueelle.


Kolmannen erän alussa jäällä nähtiin sisuuntunut Kiekko-Laser, ja yritys palkittiin kahdella osumalla. Ensin Niko Kähönen tasoitti tilanteeksi 4-4. Vain minuutin kuluttua Ville Mäkelä tarjosi namupassin Antti Maaningalle maalin eteen. Maaninka ei erehtynyt, vaan vei Kiekko-Laserin ottelussa johtoon toista kertaa. Tässä vaiheessa JHT:n valmentaja Jan Jasko otti aikalisän.Erinomaisesti pelannut Kai Yli-Untinen oli unohdettu yksin oululaismaalille, eikä hän erehtynyt, vaan tasoitti pelin Tomi Gronoffin ja Jesse Hietalan syötöistä. Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 58.09, ja se syntyi kotijoukkueen Henri Mustosen harppuunahyökkäyksestä. Syöttöpisteet merkittiin Sami Markkaselle ja Tapani Nikkilälle.


Aku Joki-Erkkilä ei pelannut tässä ottelussa, koska hän ei ole tehnyt sopimusta JHT:n kanssa. Myös puolustaja Marko Tuomainen oli poissa nivusvamman vuoksi. Erityisen ilahduttavaa oli nuorten pelin. Varsinkin Kai Yli-Untinen loisti tässä pelissä ja myös nuoret puolustajat Iiro Ojala ja Eino Juvonen täyttivät hyvin paikkansa joukkueessa. Maalivahti Toni Prittisen torjuntaprosentti oli 85,71.

Näin JHT Kalajoki oli yllättänyt ehdottoman ennakkosuosikin Kiekko-Laserin. Huomenna JHT:llä on vuorossa Jeppis Pietarsaaressa. Raahe-Kiekko oli voittanut tänään Jeppiksen numeroin 5-2 ja TIHC Etelä-Portimon vieraissa numeroin 10-5.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Lentopallokausi 2009-2010 käynnistyi



Topi Malinen














Lentopalloilun Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella HU-Kalajoki matkasi Ouluun Ettan vieraaksi. Molemmat joukkueet pelaavat ykkössarjassa. Oulun Etta voitti ottelun selvin 3-0 (25-18, 25-16,25-18) numeroin. Oulun Etta on ykkössarjassa oman lohkonsa ehdoton ennakkosuosikki Kokkolan Tiikereiden ohella. Muut ykkössarjan ykköslohkon joukkueet ovat Kalevala Sport Kajaanista, Vaasan Kiisto 1, Kyky-Betset Kyyjärveltä, Napapiirin Pallo-Ketut Rovaniemeltä, Kuortaneen urheiluopiston joukkue ja Kuutoset Seinäjoelta.

Lentopalloilun kehitys alueellamme

Saloisten Salama putosi kakkossarjaan ja pelimiehistä osa jatkaa kakkossarjassa Raahen Lentopallon joukkueessa. Tähdenlento Ylivieskan Kuula sammui pelaajapulaan ja talousvaikeuksiin. Osa pelaajista siirtyi Alavieskan Viriin pelaamaan kakkossarjaa. Himangan ja Kalajoen yhteistyö jatkuu edelleen. HU-Kalajoki pelaa ykkössarjaa ja Himangan Roima kakkossarjaa. HU-Kalajoen sarjaottelut pelataan Himangalla. Kalajoen lukiossa on lentopalloilun suuntautumisvaihtoehto. Lukion ja Arteman yhteistyöllä on tarkoitus turvata pelaajaresursseja tulevia vuosia varten. Nyt HU-Kalajoella on vain kahdeksan pelaajaa: Iliya Dimitrov, Teemu Salmela, Teemu Isotalus, Topi Malinen, Jari Tuura, Arto Rautio, Jaakko-Matti Joensuu ja Aivar Vilu. Joukkuetta valmentaa Timo Hihnala. Tavoitteena on tehdä farmisopimus kakkossarjassa pelaavan Himangan Roiman kanssa. HU-Kalajoen tärkein tavoite on sarjapaikan säilyttäminen.

Pelisysteemi

Ykkössarjan lohkovoittaja menee suoraan. Lohkon kakkonen ja kolmonen menevät puolivälieriin. Puolivälierissä lohkojen kakkoset ja kolmoset pelaavat ristikkäiset ottelut ja voittajat menevät välieriin. Sijoille neljä ja viisi sijoittuneiden joukkueiden pelit päätyvät sarjan päättyessä. Lohkojen neljä viimeistä joukkuetta pelaavat ristikkäispelit putoamisesta kakkossarjaan. Voittajat säilyvät ykkössarjassa. Arvontakaavion mukaan ykköslohkon yhdeksäs karsii kakkoslohkon seitsemättä vastaan. Ykköslohkon kahdeksas karsii kakkoslohkon kahdeksatta vastaan, Ykköslohkon seitsemäs karsii kakkoslohkon yhdeksättä vastaan. Ykköslohkon kuudes karsii kakkoslohkon kymmenettä vastaan. Näyttä siltä, että ykköslohkon taso on niin kova, että HU-Kalajoki joutuu karsimaan ykkössarjapaikasta eli sijoittuu ykkössarjassa neljän heikomman joukkoon.

Oulun Etta on ennakkosuosikki

Oulun Ettan tavoitteet ovat korkeammalla luin HU-Kalajoen. Se on tehnyt merkittäviä pelaajahankintoja. SM-liigaa pitkään tahkonnut 34-vuotias 207 cm pitkä latvialainen Salvis Cielavs on heistä tunnetuin. Hänet on valittu kaksi kertaa SM-liigan parhaaksi hakkuriksi. Cielavs on voittanut kaksi SM-kultaa, kolme SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia. Suomen Cupin voitto hänellä on vuosilta 2006 ja 2007. Yleispelaajana on toinen ulkomaan apu eli 23-vuotias 190 cm pitkä latvialainen Toms Smedins, joka on junioreiden MM-hopeamies beachvolleystä vuodelta 2004. Juha Keihäskoski jatkaa passarina ja uutena nuorena lupauksena on 19-vuotias 194 cm pitkä raahelainen Tommi Eirola. Joukkueessa pelaavat kokeneet Markku Huuskonen 27-vuotias 194 cm pitkä keskitorjuja ja Pekka Piippo 26-vuotias 200 cm pitkä keskitorjuja, liberona 22-vuotias 178 cm pitkä Panu Pahtaja. Joukkueen vahvuuteen kuuluu lisäksi kolme 17-vuotiasta pelaajaa: libero Jussi Mäkinen, yleispelaaja Akusti Karinen ja keskitorjuja Toni Kangaskorte. Joukkuetta valmentaa Olli Kuoksa. Kuoksa on Napakettujen kasvatti ja hän pelasi liigajoukkueen liberona 10 kautta. Kuoksa saavutti sinä aikana SM hopeaa ja SM pronssia

Ensimmäinen haastaja

Kokkolan Tiikerit on panostanut vahvasti tähän kauteen. Antti ja Jussi Kaattari siirtyivät Ylivieskan Kuulan joukkueesta. Antti Kaattari on 23-vuotias 199 cm pitkä yleispelaaja. Jussi Kaattari on 20-vuotias 196 cm pitkä hakkuri. Kyyjärven Kyvystä tuli 22-vuotias 188 cm pitkä passari Tomi Niemi. Yleispelaajaksi tuli 19-vuotias 190 cm pitkä Miika Räsänen. Jani Sippola on 192 cm pitkä 19-vuotias passari, joka siirtyi Saarijärven Pullistuksen ykkössarjan joukkueesta Kokkolaan. Viime kauden joukkueesta jatkavat 191 cm pitkä 27-vuotias Mikko Keskisipilä, 22-vuotias 188 cm pitkä Henri Hölsömäki, libero Janne Heikkilä ja 195 cm pitkä 20-vuotias keskitorjuja Teemu Haka. Tiikereillä on ollut testattavana tsekkiläinen 24-vuotias vasenkätinen 200 cm pitkä yleispelaaja Pavel Kolar sekä 25-vuotias 199 cm pitkä serbialainen keskitorjuja Slobodan Krljic.

Toinen haastaja

Nurmon Jymyn, Seinäjoki Lentiksen, Kauhavan Wisan sekä Ylihärmän Junkkarien yhteistyössä Etelä-Pohjalainen lentopallo sai uuden lippulaivan kun Kuutoset Volley lähtee ykkössarjaan edelliskaudella pelanneen Jymyn paikalle. Monta vuotta ilmassa leijunut ajatus Etelä-Pohjalaisten suurseurojen yhdistymisestä sai viimein viimeisen askeleensa kun Jymyn, Selen, Wisan sekä Junkkarien mieslentopallotoiminta on tulevaisuudessa Kuutoset Volleyn alla, eli tutummin Kuutosten alla. Uusi Etelä-Pohjalaisen lentopallon lippulaiva tulee pelaamaan kotiottelunsa Seinäjoen Urheilutalolla sekä Kauhavan Koulukeskuksella. Tulevaan ykkössarjakauteen kovalla harjoittelurumballa valmistunut Kuutoset Volleyn joukkueen riveihin on liittynyt yli 150 liigaottelun kokemuksella Tuomas Ruuska sekä Henri Haaraniemi. Lisäksi ykkössarjan parhaimmiksi nostajiksi tituleeratut Markus Jokela ja Timo Alanen takaavat nostopelin laadun. Valmennuksen hoitavat yhteistyössä Martti Lahti sekä Risto Hoiska.
Kuutoset Volleyn riveihin on hankittu myös tuttuja kasvoja Pohjanmaalta, kun muun muassa uusi mielenkiintoinen pelaajanimi Janne Tynjälä vahvistaa joukkueen keskimiesosastoa tulevalle kaudelle. Häneltä odotetaankin kovaa läpimurtoa heti kauden alusta lähtien. Muita nimiä Kuutosten riveissä ovat muun muassa nuorten maajoukkueryhmiin kuuluvat/kuuluneet Mikko Peräkoski, Ville Vänskä, Joonas Vuorenmaa, Jouni Hoiska, Iiro Haaraniemi, sekä Janne Paavola.

Kolmas haastaja

Napapiirin Pallo-Kettujen Joukkueessa jatkavat Joel Salmi, Petri Nurmela, Sami-Pekka Laukkanen, Joonas Takkinen, Heikki Kiimalainen, Samuli Kietäväinen, Aleksi Pääkkö ja Janne Majava. Uutena pelaajina joukkueeseen ovat tulleet Aki Mikkola Santasportista ja Esko Tarujärvi Pudasjärven Urheilijoista. Joukkueen valmentajana jatkaa Teemu Mäkikyrö. Suomen Cupin ottelussa Kettujen voiton takuumiehinä olivat Keski-Savon Paterista tullut Petri Piiroinen, paluumuuttaja PerPosta Aki Mikkola ja Kyyjärven Kyvyssä viime kaudella pelannut Niko-Matti Koskela.
Napapiirin pallokettujen joukkue on seuraava:
1 Jukka Mäkihannu 25 vuotta 195 cm
2 Aki Mikkola 24 vuotta 194 cm
3 Joel Salmi 19 vuotta 181 cm
4 Joonas Ylitalo 20 vuotta 191 cm
5 Petri Nurmela 21 vuotta 194 cm
6 Sami-Pekka Laukkanen 24 vuotta 186 cm
7 Esko Tarujärvi 17 vuotta 186 cm
8 Petri Piiroinen 27vuotta 193 cm
9 Joonas Takkinen 20 vuotta 181 cm
10 Arthurs Kiselevs 21 vuotta 190 cm
11 Heikki Kiimalainen 24 vuotta 188 cm
12 Samuli Kietäväinen 19 vuotta 187cm
13 Aleksi Pääkkö 20 vuotta 190 cm
14 Janne Majava 27 vuotta 188 cm
15 Niko-Matti Koskela 21vuotta 192 cm

Kokemusta on

Vaasan Kiiston kokenut joukkue on seuraava:
1 Lauri Somppi Passari 186 cm 28-v.
2 Toni Jääskeläinen Libero 190 cm 24-v.
3 Tuomas Väyrynen Keskitorjuja ja hakkuri 199cm 28-v.
4 Jarmo Viljamaa Keskitorjuja 196 cm 26-v.
5 Patrik Ojaniemi Yleispelaaja 196 cm 26-v.
6 Mika Mäki-Valtari Yleispelaaja/1-Valmentaja 187 cm 30-v.
7 Juha-Matti Mäki-Valtari Yleispelaaja 187 cm 28-v.
9 Henri Salonen Passari ja libero 181 cm 19-v.
10 Miikka Tuomola Keskitorjuja 200 cm 24-v.
11Tommi Koskela Keskitorjuja 190 cm 31-v.
12 Janne Vedenjuoksu Hakkuri 190 cm 24-v.

Kalevala Sportin ja Kyyjärven Kyvyn joukkueesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Myös Kuortaneen joukkueen kokoonpano on vielä minulle tuntematon. On todennäköistä että nämä kolme joukkuetta HU-Kalajoen kanssa pelaavat putoamisesta kakkossarjaan kauden päättyessä.

HU-Kalajoen otteluohjelma

Su 04.10.2009 15:00 Oulun urheilutalo ETTA - HU-Kalajoki
La 17.10.2009 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - Kalevala Sport
Su 25.10.2009 17:00 Laihian Monitoimitalo Kiisto 1 - HU-Kalajoki

Su 01.11.2009 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - KyKy-Betset
Su 08.11.2009 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - Kuortane
Su 15.11.2009 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - NaPa
Su 29.11.2009 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki – Kuutoset

Su 06.12.2009 15:00 Kokkolan urheilutalo Tiikerit - HU-Kalajoki
Su 13.12.2009 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - ETTA
Su 20.12.2009 16:00 Kajaanihalli Kalevala Sport - HU-Kalajoki

Su 03.01.2010 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - Kiisto
Su 10.01.2010 Kyyjärven liikuntahalli KyKy-Betset - HU-Kalajoki
Su 24.01.2010 15:00 Kuortanehalli, Urheiluopisto Kuortane . HU-Kalajoki
La 30.01.2010 17:00 Keltakankaan liikuntahalli (kauppis), Rovaniemi NaPa - HU-Kalajoki

Su 14.02.2010 14:00 Seinäjoen urheilutalo Kuutoset - HU-Kalajoki
Su 28.02.2010 18:00 Himangan urheiluhalli HU-Kalajoki - Tiikerit

torstai 10. syyskuuta 2009

Kiekko-Laser voitti JHT:n Kalajoella numeroin 6-1















Oulun Kiekko-Laser voitti harjoitusottelussa JHT Kalajoen Kalajoen jäähallissa keskiviikkona 9.9.2009 numeroin 6-1 (0-2, 0-3, 1-1). JHT:n kokoonpanosta puuttui ykköskentästä laitahyökkääjä Aku Joki-Erkkilä ja puolustaja Marko Tuomainen loukkaantumisten takia. Ykköskentän toinen laitahyökkääjä Henri Mustonen loukkaantui ensimmäisessä erässä samoin kuin ykköskentän puolustaja Teemu Jäske. Myös puolustaja Joni Heinonen oli poissa työesteiden takia.

Kiekko-Laser oli hallitsevampi joukkue, ja ajassa 3.37 Ville Mäkelä (2+0) vei oululaiset johtoon Antti Maaningan (1+3) esityöstä. Kärppäkasvatti Ville Mäkelä pelasi edellisen kauden Tsekissä sikäläisessä kakkosliigassa KHL Vajgarin joukkueessa tehden 33 ottelussa tehot 13+9=22. Ville Mäkelä oli viime kaudella joukkueensa viidenneksi tehokkain pelaaja. Antti Maaninka, 28, on pelannut kaksi viimeistä kautta hyökkääjänä FPS.ssä Mestiksessä.
Ensimmäisen erän loppupuolella ajassa 14.12 K-Laser karvasi Miikka Mettovaaran johdolla kiekon vastustajan päädyssä. Mettovaaran syötöstä Juho Pesonen viimeisteli Kiekko-Laserin toisen maalin. Ensimmäiselle erätauolle mentiin Kiekko-Laserin johtaessa 0-2. Tässä maalissa JHT:n maalivahti Jari Mäyrä ei ollut kyllin tarkkana ja siksi muutoin hyvin pelannut maalivahti voi ottaa tämän maalin osin omaan piikkiinsä.

Toisen erän alussa Kiekko-Laser pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Laitahyökkääjä Petri Halme (1+1) teki kovalla laukauksella hyvän ylivoimakuvion päätteeksi vieraiden kolmannen maalin ajassa 25.36. Petri Halme, 29, pelasi jo viime kaudella K-laserin joukkueessa tehden 24 ottelussa tehot 10+10=20.
Ottelun puolivälissä Kiekko-Laser oli 0-5 johdossa Ville Mäkelän onnistuttua ensin tasakentällisin ja kohta perään Teemu Kaijala ylivoimalla. JHT:n nuoret puolustajat Iiro Ojala ja Eino Juvonen olivat helisemässä K-Laserin hyökkääjien kovassa prässissä. Toisen erän lopussa Kiekko-Laser sai viisi jäähyä reilussa viidessä minuutissa. JHT ei onnistunut kahden miehen ylivoimallakaan tekemään maalia. JHT:n Matti Toskala ei onnistunut erinomaisista tekopaikoista huolimatta. Toiselle erätauolle siirryttiin Kiekko-Laserin 0-5 -johdossa.

Kolmannen erän oululaiset aloittivat kahden miehen alivoimalla. Kiekko-Laserin saatua neljännen kenttäpelaajan Antti Maaninka sai erinomaisen syötön hetkeä aiemmin jäähyltä päässeeltä Boris Gazurilta ja karkasi läpiajoon. Antti Maaninka pisti kiekon varmasti maaliverkon perille. Numerot tulostaululla muuttuivat 0-6:een. Kolmatta erää Kiekko-Laser hallitsi, vaikka kotijoukkue sai lohtua ottelun viimeisellä minuutilla Kai Yliuntisen kavennettua pelin näyttävällä maalilla lopputulokseksi 1-6.

Kiekko-Laser esitti todella valmista peliä ja on lohkon ehdoton ennakkosuosikki. Joukkueen kokoonpanosta puuttuivat Mikko Purontakanen, Juho-Tuomas Appel, Sami Eero ja Matias Huikari. Kiekko-Laser on JHT Kalajoen ensimmäinen vastustaja sarjan avauksessa 19.9.2009 Kalajoen jäähallissa. Silloin ottelusta tullee tasaisempi, koska silloin kaikki JHT:n tärkeät pelaajat ovat mukana.

MAALIT:

3.37 0-1 Ville Mäkelä (Antti Maaninka)
14.12 0-2 Juho Pesonen (Miikka Mettovaara)

25.36 0-3 Petri Halme (Antti Maaninka, Jani Södö) yv
28.22 0-4 Ville Mäkelä (Petri Halme, Antti Maaninka)
30.56 0-5 Teemu Kaijala (Mikko Korkiakoski, Tatu Backman) yv

41.10 0-6 Antti Maaninka (Boris Gazur, Mikko Korkiakoski) av
59.20 1-6 Kai Yliuntinen

Torjunnat:Kankaanranta K-L 24, Mäyrä JHT 35

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tapani Kärjä Sonninkallion nopein

















Tänään perjantaina 4.9.2009 juostiin Vasankarissa Sonninkallion lenkki. Matkaan lähti kaikkiaan 52 osanottajaa. Ukkos- ja raekuuro kiusasi juoksijoita, mutta siitä huolimatta Tapani Kärjä juoksi erinomaisen ajan eli 38.15 ja voitti kisan ylivoimaisesti. Toiseksi nopein oli Jukka Kauppila ja kolmanneksi nopein Juho Nikula.

torstai 3. syyskuuta 2009

JHT Kalajoki voitti Jeppiksen 8-2



Jan Jasko













JHT Kalajoki on pelannut kolme harjoituspeliä ja voittanut ne kaikki selvin numeroin. Pietarsaaressa Jeppis kaatui numeroin 4-7 ja Kalajoella Kokkolan Hermes hävisi numeroin 9-2. Torstaina 3.9. Pietarsaaren Jeppis hävisi Kalajoella numeroin 8-2(2-0, 4-0, 2-2). JHT Kalajoen ykköskentässä pelasivat Henri Mustonen – Sami Markkanen ja Aku Joki-Erkkilä. Sami Markkasen saldo tässä ottelussa oli 2+2, Aku Joki-Erkkilän 1+1 ja Henri Mustosen 0+1. JHT Kalajoen ykköskenttä on todella vahva.

Kakkoskentässä pelasivat työmyyrä Matti Toskala, syöttökone Tomi Gronoff ja maalitykki Tomi Heinonen. Tässä ottelussa Matti Toskalan saldo oli 2+0, Tomi Gronoffin 0+3 ja Tomi Heinosen 1+0. JHT Kalajoen kakkoskenttä on todella hyvä ja tulee kauden aikana tehtailemaan runsaasti maaleja. Kolmoskentässä pelasivat Tapani Nikkilä, Ville-Petteri Tirri ja Niko Kivinen. Tässä ottelussa Ville-Petteri Tirrin saldo oli 1+0 ja Niko Kivisen 0+1 sekä Tapani Nikkilän 0+1. JHT Kalajoella on nyt kolme vahvaa kentällistä.

Neljännessä kentässä pelasivat Kai Yliuntinen, Artturi Puoskari ja Jesse Hietala. Nuoret pelaajat ovat kehittyneet hurjasti. Puolustajina pelasivat Teemu Jäske, Marko Tuomainen, Perttu Niskakangas, Jani Rahkola sekä nuoret puolustajat Iiro Ojala ja Eino Juvonen. Joni Heinonen ei vielä työkiireiden vuoksi päässyt tähän harjoitusotteluun mukaan. Maalissa pelasi Jari Mäyrä ja varamaalivahtina oli Toni Prittinen. Joukkuetta valmentaa legendaarinen Jan Jasko ja toisena valmentajana on Teemu Konu. Lähtökohdat alkavaa kautta varten JHT Kalajoella ovat erinomaiset.