Kalajoen jäähallissa käytiin tasainen paikalliskamppailu maakunnan herruudesta ja JHT Kalajoki voitti toistamiseen Kokkolan Hermeksen tällä kaudella. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat suuressa roolissa. JHT Kalajoen maalivahti Mika Kokko pelasi loistopelin ja palkittiinkin JHT:n parhaana pelaajana. Mika Kokon torjuntaprosentti oli 96,97. Ottelu oli aito paikalliskamppailu, jossa tasaisten joukkueiden välinen ero oli siinä, että JHT:n taitavat maalintekijät¨ nousivat jälleen ottelun ratkaisijoiksi. JHT:n ensimmäisen maalin laukoi ylivoimalla Henri Mustonen Lauri Laakon ja
Sami Markkasen esityöstä. Ensimmäinen erä päättyi 1-0
kotijoukkueelle.
Toiseen erään kotijoukkue tuli kuin
unessa. Kaksinkamppailuissa
hävittiin, kun taistelutahto puuttui. Hermes rankaisi uneliasta kotijoukkuetta heti erän ensimmäisellä minuutilla Topi Anttilan maalilla. Sen jälkeen kotijoukkuekin heräsi taisteluun ja kiekkokaukalossa nähtiin oikeaa paikalliskamppailun makua. Tunteet olivat pinnassa ja Hermeksen kantti petti. Joonas Kaas otti 2+10 minuuttia ja jäähyaitoinkin penkitkin saivat kyytiä. Hermes kaatui jäähyihin. Kotijoukkueen Sami Markkanen kiitti kotiyleisöllä erän viimeisellä minuutilla kauniilla voittomaalilla, johon syötn antoivat Henri Mustonen ja Kai Yli-Untinen.
Kolmas erä oli tarkkaa pelaamista ja
kovaa yrittämistä. Peli oli
hyvää ja viihdyttävää kiekkoilua, jossa jännitysmomenttejakin riitti. Kolmannen erän lopussa JHT oli liian innokas ja yritti pelata kuudella kenttäpelaajalla, mutta tuomarit olivat tarkkana ja JHT pelasi ottelun pari viimeistä minuuttia vajaana. Hermes ei kuitenkaan saanut maalia aikaiseksi. Ei voinut välttyä vaikutelmalta, että Hermekseltä puuttuu maalintekijöitä tai toinen vaihtoehto on se, että Mika Kokosta on kehittymässä huippumaalivahti.JHT:n valmentajalle Risto Liikkalle on annettava täysi tunnustus erinomaisesta peluuttamisesta, sillä ennen sarjan alkua JHT ei varmasti ollut sarjan suosikkeja, mutta oman kylän pojat ovat osoittaneet, että heihin voi luottaa. Yhteishenki on mahtava.
1. Erä
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
00:00
|
MV
|
KOKKO Mika
|
JHT
|
aloittaa
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
00:00
|
MV
|
FRIIS Patrik
|
Hermes
|
aloittaa
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
09:43
|
2min
|
SEIKKULA Timo
|
JHT
|
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
12:04
|
2min
|
(NIEMELÄ Martti)
|
Hermes
|
Liikaa pelaajia kentällä
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
12:25
|
1 - 0 YV
|
MUSTONEN Henri (LAAKKO Lauri, MARKKANEN Sami)
|
JHT
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
2. Erä
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
20:34
|
1 - 1
|
ANTTILA Topi (SANDVIK Henri, NIEMELÄ Martti)
|
Hermes
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
22:24
|
2min
|
JÄSKE Teemu
|
Hermes
|
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
24:13
|
2min
|
RAUTAJOKI Juha-Matti
|
Hermes
|
Huitominen
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
28:00
|
2min
|
KAAS Joonas
|
Hermes
|
Estäminen
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
28:00
|
10min
|
KAAS Joonas
|
Hermes
|
Käytösrangaistus
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
28:58
|
2min
|
ANTTILA Topi
|
Hermes
|
Koukkaaminen
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
31:37
|
2min
|
YLI-UNTINEN Aki
|
JHT
|
Huitominen
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
34:36
|
2min
|
HOLMSTRÖM Henri
|
JHT
|
Kampitus
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
39:47
|
2 - 1 VoM
|
MARKKANEN Sami (MUSTONEN Henri, YLI-UNTINEN Kai)
|
JHT
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
39:47
|
2min
|
SANDVIK Henri
|
Hermes
|
Poikittainen maila
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
3. Erä
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
56:39
|
2min
|
(MANNINEN Kallemarkus)
|
JHT
|
Liikaa pelaajia kentällä
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
56:39
|
Aikalisä
|
Hermes
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
59:49
|
MV
|
FRIIS Patrik
|
Hermes
|
pois 59:49-60:00
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
JHT voitti toistamiseen Hermeksen
Miika Antti-Roiko nosti 200 kg
29.9.2012, Raution Kisailijat
20/23 -vuotiaat
Naiset
Sarja 48 kg 1. Jenna Koski RK 76 kg (33+43)
Sarja 63 kg 1. Anniina Ainali RK 102 kg (46+56)
Sarja +75 kg 1. Rebekka Roukala RK 105 kg (50+55)
Miehet
Sarja 56 kg 1. Rene Roukala RK 127 kg (50+77)
2. Aleksi Ruhkala RK 105 kg (48+57)
3. Severi Rahkola KJ 65 kg (28+37)
4. Jimi Palosaari RK 43 kg (18+25)
Sarja 62 kg 1. Joni Rusanen LoVe 140 kg (60+80)
Sarja 77 kg 1. Lasse Niemi KJ 146 kg (65+81)
Sarja 105 kg 1. Jani Heikkinen KJ 266 kg (120+146)
Kansalliset sarjat
Naiset
Sarja 69 kg 1. Pirjo Palosaari RK 122 kg (55+67)
Miehet
Sarja 85 kg 1. Rolf Skogström OuHu 100 kg (50+50)
Sarja 94 kg 1. Keijo Rättyä RK 215 kg (92+123)
Sarja 105 kg 1. Miika Antti-Roiko KJ 345 kg (145+200)
2. Mikko Siermala KJ 235 kg (105+130)
3. Sakari Heikkilä RK 174 kg (68+106)
Jarkko Kangas KJ - (0+145)
maanantai 24. syyskuuta 2012
RoKi voitti JHT:n
Timo Seikkula
RoKi voitti
kotonaan JHT:n numeroin 6-3 (1-0, 4-1, 1-2). JHT:llä painoi jaloissa
eilinen peli Ahmoja vastaan ja joukkueen kokoonpanosta oli poissa
Tomi Gronoff. Se näkyi heti pelin rakentelussa. RoKilla on laajempi
pelaajamteriaali ja se hallitsi ensimmäistä erää suvereenisti yli
700 katsojan riemuksi. Ensimmäinen erä meni RoKille vai 1-0. RoKin
ainoan maalin teki Jona Wedman ylämummoon. Torjunnat ensimmäisessä
erässä kertovat pelin luonteen: JHT 20, RoKi 3.
Toisessa erässä RoKin Juho Joona
karkasi alivoimalla läpiajoon ja tilanne oli 2-0. Ehti kulua vain
pari minuuttia kun verkot soi jälleen. RoKin onnistuneen
syöttökatkon jälkeen Kemppainen venytteli Sainion syötöstä
verkkoja ja tilanne oli 3-0. Vajaan minuutin kuluttua Penttilä
syöteltiin yksin läpi ja pisti längistä numeroiksi 4-0. JHT:n
maalivahti Mika Kokko luisteli vaihtoaitioon ja tilalle tuli Toni
Prittinen. Prittineen ehti torjua kerran, kun Inkeröinen karvasi
pääsyssä pakilta kiekon ja siirsi sen Erkkilälle, joka latoi
kiekon maaliin. Tilanne oli 5-0. Tämä toisen erän alun
puolustuksen torkahdukset ratkaisivat pelin.
JHT ei kuitenkaan lannistunut, vaan
Joonan ja Mustosen piirileikin jälkeen Henri Holmström laukoi
kavennuksen Saku-Petteri Uunilan syötöstä. RoKi jäähyili
loppuerän, mutta JHT ei saanut lisämaaleja.
Kolmannessa erässä JHT kavensi
nopeassa tahdissa ensin 5-2:een Juha Lehtomäen laukoessa Sami
Markkasen ja Henri Mustosen esityöstä kiekon maaliin. Ylivoimalla
Lauri Laakko kavensi tilanteeksi 5-3. Syöttöpisteet merkittiin Juha
Lehtomäelle ja Henri Mustoselle. RoKin Joona Springare teki
loppunumeroiki 6-3 Wedmanin ja Tuunalan esityöstä. Maalivahtien
torjunnat ottelussa olivat JHT 48, RoKi 16.
JHT:n peli oli kuitenkin lupauksia
antavaa. 6-3 tappio on siedettävä. Kun Gronoff ja pari uutta
pelaajaa saadaan peliin mukaan, niin JHT taistelee ylemmän
loppusarjan paikasta tiukasti.
1. Erä |
||||
00:00
|
MV |
PASMA Janne |
RoKi |
aloittaa |
00:00
|
MV |
KOKKO Mika |
JHT |
aloittaa |
03:11
|
2min |
LEHTOMÄKI Juha |
JHT |
Koukkaaminen |
04:35
|
1 - 0 YV SR
|
WEDMAN Joonas (TUUNALA Kimmo, JOKI-ERKKILÄ Henri) |
RoKi |
|
04:35
|
2min |
MARKKANEN Sami |
JHT |
Poikittainen maila |
10:49
|
2min |
YLI-UNTINEN Kai |
JHT |
Laitataklaus |
14:18
|
2min |
(INKERÖINEN Vesa) |
RoKi |
Pelin viivyttäminen aloituksessa |
17:05
|
2min |
YLI-UNTINEN Kai |
JHT |
Kampitus |
19:13
|
2min |
OJALA Iiro |
JHT |
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon |
2. Erä |
||||
22:09
|
2min |
KOKKONEN Petri |
RoKi |
Kiinnipitäminen |
22:17
|
2 - 0 AV
|
JOONA Juho |
RoKi |
|
24:22
|
3 - 0
|
KEMPPAINEN Heikki (SAINIO Ilari, HANHIROVA Antti) |
RoKi |
|
25:02
|
4 - 0 VoM |
PIETILÄ Janne (VÄÄNÄNEN Mikko, JOKI-ERKKILÄ Henri) |
RoKi |
|
25:02
|
MV |
PRITTINEN Toni |
JHT |
vaihto |
25:54
|
5 - 0
|
ERKKILÄ Hannu (INKERÖINEN Vesa) |
RoKi |
|
27:51
|
2min |
JOONA Juho |
RoKi |
Väkivaltaisuus |
27:51
|
2min |
MUSTONEN Henri |
JHT |
Väkivaltaisuus |
30:12
|
5 - 1
|
HOLMSTRÖM Henri (UUNILA Saku-Petteri) |
JHT |
|
34:50
|
2min |
WEDMAN Joonas |
RoKi |
Laitataklaus |
36:39
|
2min |
JOONA Juho |
RoKi |
Koukkaaminen |
38:25
|
2min |
KAUVOSAARI Joni |
RoKi |
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon |
3. Erä |
||||
40:41
|
5 - 2
|
LEHTOMÄKI Juha (MARKKANEN Sami, MUSTONEN Henri) |
JHT |
|
43:29
|
2min |
KEMPPAINEN Heikki |
RoKi |
Kampitus |
43:59
|
5 - 3 YV
|
LAAKKO Lauri (LEHTOMÄKI Juha, MUSTONEN Henri) |
JHT |
|
44:12
|
6 - 3
|
SPRINGARE Joona (TUUNALA Kimmo, WEDMAN Joonas) |
RoKi |
|
53:28
|
2min |
OJALA Iiro |
JHT |
Huitominen |
58:34
|
2min |
TÖRNVALL Iikka |
JHT |
Kyynärpäätaklaus |
60:00
|
2min |
WEDMAN Joonas |
RoKi |
Huitominen |
lauantai 22. syyskuuta 2012
JHT kellisti Ahmat
Henri Mustonen maalinteossa
JHT jatkoi hyviä esityksiään
Haukiputaalla. JHT voitti Ahmat vieraissa numeroin 3-5 (2-3, 1-1,
0-1). JHT:n voitonavaimina olivat maalivahti Mika Kokko 38
tornunnalla torjuntaprosentin ollessa 92,68 sekä tutut nimet Sami
Markkanen saldonaan 1+2, Henri Mustonen saldonaan 1+2 ja Tomi Gronoff
saldonaan 1+1. Puolustuspäässä häärivät tehokkaasti Ilkka
Törnvall ja Timo Seikkula. Kummankin saldona 0+1. JHT:n ”oman
kylän poikien joukkue” on kehittynyt kiitettävästi. Lauri Laakko
on tulevaisuuden nimi ja laukoi nytkin yhden maalin. Erityisen paljon
edistyneitä pelaajia ovat puolustaja Iiro Ojala ja hyökkääjä
Saku Petteri Uunila, jonka saldo tässä ottelussa oli 1+1. Myös
puolustaja Juha Lehtomäki on tulevaisuuden nimiä. JHT:n valmentaja
Risto Liikka on yksi parhaimmista valmentajista mitä JHT:n
joukkueella on koskaan ollut. Joukkuessa on erinomainen henki.
Huomenna on kuitenkin todella kova vastus RoKi Rovaniemellä ja
silloin JHT saa harjoitella puolustuspeliä tosissaan. Jostain syystä
RoKi pelit ovat aina olleet JHT:lle tunteiden paloa sisältäviä
pelejä.
JHT:n joukkue on saamassa pari uutta
pelaajaa, japanilainen Akira Tagawa on ollut jo harjoituksissa mukana
samoin puolustaja Teemu Seilonen ( 187 cm / 90 kg). Seilonen on
Kuhmossa syntynyt ja pelannut A-junioreiden SM-liigaa. Tagawa ja
Seilonen eivät pelaa vielä tämän viikon otteluissa. Tagawa on
erinomainen luistelija ja hyvä maalintekijä. Valmentaja Liikka
löytäneen Tagawalle oikean paikan joukkuessa.
1. Erä | ||||
00:00 | MV | RISTELI Tomi | Ahmat | aloittaa |
00:00 | MV | KOKKO Mika | JHT | aloittaa |
03:16 | 2min | LEINONEN Tommi | Ahmat | Poikittainen maila |
04:03 | 2min | KORKIAKOSKI Mikko | Ahmat | Korkea maila |
04:23 | 0 - 1 YV2 | MARKKANEN Sami (GRONOFF Tomi, MUSTONEN Henri) | JHT | |
05:53 | 0 - 2 YV | GRONOFF Tomi (MARKKANEN Sami, MUSTONEN Henri) | JHT | |
08:17 | 2min | SEIKKULA Timo | JHT | Huitominen |
08:22 | 1 - 2 YV | LEINONEN Tommi (JÄRVELÄ Olli-Matti, LÖFMAN Jari) | Ahmat | |
09:51 | 2min | SAUVOLA Markus | JHT | Koukkaaminen |
10:31 | 2 - 2 YV | PUOLAKKA Mikko (LÖFMAN Jari, JÄRVELÄ Olli-Matti) | Ahmat | |
15:07 | 2 - 3 | MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami, OJALA Iiro) | JHT | |
18:38 | 2min | TÖRNVALL Iikka | JHT | Korkea maila |
2. Erä | ||||
22:12 | 2min | KORPELA Erik | Ahmat | Estäminen |
26:22 | 2min | HAKKARAINEN Ville | Ahmat | Poikittainen maila |
26:50 | 2min | JÄRVELÄ Olli-Matti | Ahmat | Koukkaaminen |
29:00 | 2min | SEIKKULA Timo | JHT | Koukkaaminen |
31:05 | 3 - 3 | RYYNÄNEN Joonas (METTOVAARA Joona, HUIKARI Matias) | Ahmat | |
32:53 | 2min | PUUTIO Konsta | Ahmat | Huitominen |
35:32 | 3 - 4 VoM | UUNILA Saku-Petteri (TÖRNVALL Iikka) | JHT | |
36:48 | 2min | TÖRNVALL Iikka | JHT | Estäminen |
3. Erä | ||||
42:37 | 2min | OJALA Iiro | JHT | Huitominen |
45:42 | 2min | MANNINEN Kallemarkus | JHT | Ryntäys |
49:31 | 2min | KÄRKKÄINEN Niklas | Ahmat | Poikittainen maila |
50:32 | 2min | HAKALA Max | Ahmat | Väkivaltaisuus |
50:32 | 2min | LEHTOMÄKI Juha | JHT | Väkivaltaisuus |
51:26 | 2min | (UUNILA Saku-Petteri) | JHT | Liikaa pelaajia kentällä |
55:57 | 2min | METTOVAARA Joona | Ahmat | Väkivaltaisuus |
55:57 | 10min | METTOVAARA Joona | Ahmat | Käytösrangaistus |
55:57 | 2min | PALOLA Jarno | JHT | Väkivaltaisuus |
59:26 | MV | RISTELI Tomi | Ahmat | pois 59:26-59:47 |
59:47 | 3 - 5 TM | LAAKKO Lauri (SEIKKULA Timo, UUNILA Saku-Petteri) | JHT |
lauantai 15. syyskuuta 2012
Painonnoston Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut
Eija Mustasaari voitti Pohjois-Suomen mestaruuden
Painonnoston Pohjois-Suomen
mestaruuskilpailut 15.9. 2012, Kalajoki
Naiset:
Sarja 48kg :
1. Marika Lämsä
OAK 97 (41 + 56)
2. Kirsi-Marja Mukkala
RoRe 73 (30 + 43)
3. Jenna Koski
RK 71 (33 + 38)
Sarja 63kg:
1. Titta Mansikkamäki
OP 127 (55 + 72)
2. Anniina Ainali
RK 94 (43 + 51)
Sarja 69kg:
1. Eija Mustasaari
RK 139 ( 61 + 78)
2. Riikka Kivistö
OAK 120 ( 47 + 73)
3. Eini Vasu
OP 110 (45 + 65)
Sarja 75kg:
1. Mirva Nissi
RoRe 135 (60 + 75)
Sarja +75kg:
1. Rebekka Roukala
RK 90 (45 + 45)
Miehet:
Sarja 56kg:
1. Rene Roukala
RK 115 ( 45 + 70)
Sarja 62kg:
1. Heikki Niemi
KJ 167 (77 + 90)
Sarja 69kg:
1. Toni Lappalainen
OP 235 ( 105 + 130)
2. Sami Torvi
RK 200 ( 100 + 120)
3. Santeri Rahkola
KJ 133 ( 58 + 75)
Sarja 77kg:
1. Miika Tokola
RoRe 235 ( 105 + 130)
2. Suthat Duangprom
LV 220 ( 100 + 120)
3. Harri Nordberg
OAK 200 ( 85 + 115)
Sarja 85kg:
1. Milko Tokola
RoRe 317 ( 141 + 176)
2. Rikhard Pirkkiö
RoRe 250 ( 115 + 135)
3. Jaakko Hihnala
RK 202 ( 90 + 112)
Sarja 94kg:
1. Santeri Ahola
RoRe 240 ( 100 + 140)
Sarja 105kg:
1. Mikko Siermala
KJ 237 ( 107 + 130)
Sarja +105kg:
1. Eero Oja
OAK 311( 135 + 176)
Joukkuekilpailu:
1. Rovaniemen Reipas 38p. 2.
Raution Kisailijat 32p. 3. Kalajoen Junkkarit 25p.
4. Ounasvaaran Atleettiklubi 23p.
5.Oulun Pyrintö 18p.6. Lohtajan Veikot 5p.
Kansalliset 15.9. 2012, Kalajoki
Miehet:
Sarja 56kg:
1. Aleksi Ruhkala
RK 105 ( 47 + 58)
Sarja 69kg:
1. Kari Jylhä
OP 138 ( 60 + 78)
2. Mikael Koski
OAK 120 ( 50 + 70)
Jussi Mukkala RoRe tempaus ilman tulosta
Sarja 77kg.
1. Hannes Keskitalo
OAK 172 ( 75 + 97)
2. Lasse Niemi
KJ 146 ( 66 + 80)
Sarja 85kg:
1. Ville Aro
OAK 169 ( 74 + 95)
2. Rolf Skogström
OuHu 104 ( 48 + 56)
Sarja 94kg:
1. Keijo Rättyä
RK 217 ( 95 + 122)
Sarja 105kg:
1. Sakari Heikkilä
RK 170 ( 70 + 100)
JHT aloitti kotivoitolla
JHT aloitti Suomi-sarjakautensa
kotivoitolla. Kokkolan Hermes kärsi yllättävän selvän tappion
numeroin 6-3 (0-0.2-2,4-1). JHT Kalajoki lähti kauteen niin
sanotusti omilla miehillä, sillä ainoa ei-kalajokinen on
joukkueessa Henri Holmström. Etukäteen Kokkolan Hermes oli uhonnut
vahvasti voittavansa pelin, mutta toisin kävi. Myös Hermes-faneilla
oli luja usko omiinsa. JHT:n kannattajat odottivat peliä
pelonsekaisin tuntein, mutta JHT:n juniorit täyttivät paikkansa
joukkueessa erinomaisesti. Moneen vuoteen JHT ei ole lähtenyt
Suomi-sarjaan yksinomaan kalajoisten muodostamalla joukkueella. Nyt
haluttiin antaa näytön mahdollisuus omille kasvateille.
Hermes lähti otteluun kovalla
sykkeellä, mutta jo viiden ensimmäisen peliminuutin jälkeen ottelu
tasaantui. Kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia. Ensimmäinen erä
päättyi maalittomana ja maalivahtien torjunnat olivat kotijoukkueen
Mika Kokko 10 kertaa ja Hermeksen Nauris Enkuzens 16 kertaa.
Toisen erän alussa Hermeksen
Juha-Matti Rautaoja onnistui survomaan kiekon JHT:n maaliin.
Kotijoukkue ei saanut purettua kiekkoa pois omasta päästään.
Peliä ehti kulua vain 14 sekuntia, kun JHT:n juniorikenttä tasoitti
pelin. Lauri Laakko upotti kiekon yläpesään Kallemarkus Mannisen
erinomaisesta esityöstä. Ylivoimalla Kallemarkus Manninen ja Lauri
Laakko vapauttivat Henri Mustosen maalintekoon. Mustonen pisti kiekon
varmasti häkkiin. Tämä hiljensi hieman innokkaimpia
Hermes-faneja. Hermes tasoitti pelin Matti Toskalan maalilla, johon
syötön antoi Hermeksen kapteeni Tomi Sippola. Toinen erä päättyi
numeroin 2-2. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä oliva JHT:n
Mika Kokko 11 kertaa ja Hermeksen Nauris Enkuzens 16 kertaa.
Kolmannessa erässä kotijoukkueen
tähdet alkoivat tuikkimaan. JHT:n maalintekijät eivät paljon
vappaata tilaa tarvitse, kun verkot alkavat soida. Kolmatta erää
ehti kulua vain puoli minuuttia, kun Henri Mustonen hiljensi
Hermes-fanit. Sami Markkanen ja Kai Yli-Untinen tekivät esityön
maaliin. Hermes tasoitti pelin 3-3:een. Hermeksen iloa kesti vain
vajaa puoli minuuttia, sillä kotijoukkueen Timo Seikkula siirsi
Henri Mustosen ja Kai Yli-Untisen syötön verkon perille. Henri
Holmström veti lähes nollakulmasta kiekon yläpesään ja se
lannisti lopullisesti Hermeksen joukkueen ja sen kannattajat. Erän
lopussa kotijoukkueen Tomi Gronoff iski ylivoimalla kotijoukkueen
kuudennen maalin Lauri Laakon syötöstä.
Hermes oli kaiken kaikkiaan pienoinen
pettymys. JHT:n tähdet ratkaisivat ottelun ja nuoret ”junkkarit”
pelasivat loistavasti. Hermeksellä ei yksinkertaisesti ollut mitään
jakoa tässä ottelussa. JHT:n vaalivahdin Mika Kokon
torjuntaprosentti oli 90,62 ja hän torjui ottelussa 29 laukausta.
Valmentaja Risto Liikka sai erinomaisen
kauden alun joukkueelleen.
1. Erä |
||||
00:00
|
MV |
KOKKO Mika |
JHT |
aloittaa |
00:00
|
MV |
ENKUZENS Nauris |
Hermes |
aloittaa |
06:02
|
2min |
YLI-UNTINEN Aki |
JHT |
Huitominen |
06:02
|
2min |
PUSA Heikki |
Hermes |
Sukeltaminen |
07:38
|
2min |
JUTILA Tommi |
JHT |
Kiekon peittäminen, sulkeminen |
13:24
|
2min |
PAKKA Iiro |
Hermes |
Huitominen |
2. Erä |
||||
21:55
|
0 - 1
|
RAUTAJOKI Juha-Matti (HEINONEN Lauri, PAKKA Iiro) |
Hermes |
|
26:09
|
1 - 1
|
LAAKKO Lauri (MANNINEN Kallemarkus) |
JHT |
|
31:03
|
2min |
HEINONEN Lauri |
Hermes |
Kiinnipitäminen |
31:49
|
2 - 1 YV
|
MUSTONEN Henri (MANNINEN Kallemarkus, LAAKKO Lauri) |
JHT |
|
33:50
|
2min |
JUUJÄRVI Eetu |
Hermes |
Kiekon peittäminen, sulkeminen |
37:56
|
2 - 2
|
TOSKALA Matti (SIPPOLA Tomi, JÄÄSKELÄ Jaakko) |
Hermes |
|
3. Erä |
||||
40:33
|
3 - 2
|
MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami, YLI-UNTINEN Kai) |
JHT |
|
43:27
|
2min |
DUDINS Vladislavs |
Hermes |
Koukkaaminen |
48:09
|
3 - 3
|
PUSA Heikki (HEINONEN Lauri) |
Hermes |
|
48:35
|
4 - 3 VoM |
SEIKKULA Timo (MUSTONEN Henri, YLI-UNTINEN Kai) |
JHT |
|
52:41
|
5 - 3
|
HOLMSTRÖM Henri (GRONOFF Tomi) |
JHT |
|
52:41
|
Aikalisä |
Hermes |
||
53:30
|
2min |
JUUJÄRVI Eetu |
Hermes |
Kiinnipitäminen |
53:36
|
2min |
MANNINEN Kallemarkus |
JHT |
Huitominen |
56:57
|
2min |
RAUTAJOKI Juha-Matti |
Hermes |
Estäminen |
58:09
|
6 - 3 YV
|
GRONOFF Tomi (LAAKKO Lauri) |
JHT |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)