lauantai 4. lokakuuta 2014

Särkät taisteli

Lentopalloilun Suomen Cupissa Särkät sai vieraakseen maineikkaan Rantaperkiön Iskun. Rantaperkiön Isku voitti Särkät äärimmäisen jännittävässä ottelussa numeroin 3-2 ( (25-20, 25-27, 23-25, 25-19, 15-13). Tämä ottelu oli kalajokisessa lentopalloilussa historiallinen, sillä se oli ensimmäinen liigatason ottelu Kalajoella. Päätuomarina tässä historiallisessa ottelussa on Pauli Puskala ja verkolla oli Ari Hautala seka rajoitlla Jari Sipi ja Tomi Riutta. Otteluisäntä toimi Elmo Sport Kalajoki, joka on tehnyt kolmivuotisen sponsorisopimukan Särkät- joukkueen kanssa.
Tämäkin pieni yksityiskohta osoittaa sen, että Särkät on tullut jäädäkseen SM-liigaan.

Ottelun järjestämisesta Särkät oli tehnyt sopimuksen Kalajoen Junkkareiden kanssa. Järjestelyt toimivat alkukankeuden jälkeen kiitettävästi. Seuravalla kerralla kaikki sujuvat jo rutiininomaisesti. Salin tulee olla valmiina kaikilta osin 1 tunti ja 15 minuuttia ennen ottelun alkua. Tämä täytyy huomioda seuraavissa järjestelyissä. Työt voidaan organisoida sen mukaan. Pallopojat ja -tytöt hoitivat asiansa niin kuin pitääkin. Otteluun saatiin tunnelmaa, kun ”ammattitiskijukka” hoiteli musiikin rautaisella ammattitaidolla. Itse toimin kuuluttajana ottelussa. Minun tehtävänä on toimia paikallisena Antero Mertarantana. Luonnollisesti joudun miettimään miten seuraavaan otteluun saadaa lisää tunnelmaa. Mielestäni kotijoukkue on jatkossa yksinkertaisesti Särkät. Tämä tuli minulle selväksi, kun analysoin omaan työskentelyäni ottelun jälkeen. Särkät on iskevä nimi joukkueelle. Se on helppo myös yleisölle kannustukseen. Seuraavassa ottelussa toivon yleisöltä voimakasta kannustusta nimenomaan Särkät-huudoilla. Myös tiedotusvälineiden toivon ottavan Särkät-nimen yleisesti käyttöön kirjoittaessaa Kalajoen SM-liigajoukkueesta. Mielestäni tunnelma ottelussa oli hyvä. Yleisöä olisin kaivannut otteluun enemmän kuin 225 makasanutta katselijaa. Ainakin minulle jäi ottelussa hyvä tunnelma ja siitä sai todellista urheiluhurmosta. Särkät taisteli ja yleisö kannusti. Lehdistotilaisuuden järjestelyissä tunnustan mokanneeni. Tarkoitus oli järjestää heti ottelun jälkeen lehdistötialisuus ja pakka lehdistotilaisuudelle. Paikalla oli vain yksi toimittaja, mikä oli ainakin minulle pettymys. Jatkossa järjstämme lehdistotilaisuuden heti ottelun jälkeen kolme- neljä minuuttia ottelun päättymisesta ja yleisöllä on mahdollisuus seurata tuo lehdistötilaisuus ikään kuin ohjelmanumerona. Seuraalla kerralla järjestämme tämän tilaisuuden. Sen järjestely on edelleenkn minun vastuulla. Nyt se ei onnistunut. Siitä olen pahoillani.

Rantaperkiön Isku oli todellinen lentopalloseurojen ”kuningas” ja siksi erinomainen vastustaja historialliseen otteluun. Rantaperkiön Isku on perustettu vuonna 1911 ja seuran joukkue on pelannut SM-liigassa 40 kautta voittaen 4 kertaa SM-kultaa vuosin 1963, 1988, 2002 ja 2006. SM-hopeaa seuran joukkue voittanut seitsemän kertaa ( vuosina 1962, 1989, 1992, 1993, 1994,1995 ja 2003) ja SM-pronssia seitsemän kertaa ( 1981, 1984, 1991, 1996, 1997, 2004, 2009, 2011). Suomen-cupin joukkue on voittanut neljä kertaa vuosina 1982, 2001, 2002, 2011. Onnea ja menestystä Iskulle jatkossakin.

Ensimmäistä erää vieraat hallitsivat. Rantaperkiön Iskun valmentaja Jussi Heino on nelinkertainen Suomen mestari ja todellinen ammattilainen. Joukkueen huoltajana toimi Torvenkylältä lähtöisin oleva Juha Salmela. Hänellä on nuori tulevaisuuden joukkue, jossa seniori vuonna 1979 syntynyt 197 cm pitkä Tuomas Tihinen on tärkeässä roolissa näyttäessään esimerkkiä nuorimmilleen. Joukkueen hankkuri Samuli Kaislasalo on 203 cm pitkä 1995 syntynyt nuorukainen, joka on yksi Suomen tulevaisuuden nimiä lentopalloilussa. Joukkueen kolmas tehomies on 201 cm pitkä Sauli Sinkkonen, joka on syntynyt vuonna 1989. Aloituskuusikossa pelasivat lisäksi amerikkalaispassari Conor Eaton sekä 197 cm pitkä keskitorjuja Teemu Koivunen ja 186 cm pitkä yleispelaaja Jan Helenius.

Kotijoukkue aloitti kuusikolla passari Jussi Mäkinen, keskitorjuja 203 cm pitkä Danilo Carvalho, yleispelaaja 191 cm pitkä Mikko Keskisipilä, keskitorjuja 189 cm pitkä joukkueen nestori, vuonna 1968 syntynyt Janne Peltokangas, joukueen jenkkivahvistus ja tehomies 200 cm pitkä yleispelaaja Srdjan Nadadzdin sekä yleispelaaja/ keskitorjuja Ville Kaksonen, jolla on mittaa 192 cm. Liberona pelasi kokenut 1978 syntynyt Pasi Tiermas. Joukkue on tällä hetkellä varsin kapealla materiaalilla pelaava joukkue, sillä Jelle Hilarius palasi takaisin Hollantiin ja hänen tilalleen hankitaan todennäköisesti uusi ulkomaalaisvahvistus ja mahdollisesti vielä ainakin yksi kotimainen pelaaja. Joukkueen valmentaja kokenut Shailen Ramdoo on tehnyt valtavan työn joukkueen ja koko LiigaSärkät Oy:n toiminnan organisoimisessa. Nyt työ alkaa tuottaa tulosta, vaikka työ on ollut ennemän kuin haasteellista.

Ensmmäisessä erässä Rantaperkiön Isku onnistui ratkaisuissaan paremmin ja johti ottelua jo numeroin 10-5 ja 15-10. Särkät otti ensimmäisen aikalisän ajassa 17-13. Isku vei edelleen ottelua numeroin 22-17, 23-19 ja voitti lopulta erän 25-20.
Pääroolissa olivat vieraiden Samuli Kaislasalo ja Tuomas Tihinen.

Toisessa erässä Särkkien ulkomaalaisvahvistukset Danilo Carvalho ja Srdjan Nadadzin nostivat joukkueen henkeä onnistuneilla suorituksillaan ja yleisä otti Särkät joukkueen omakseen. Särkät käytti ensimmäisen aikalisän tilanteessa 5-8 ja toisen aikalisän tilanteessa 12-14. Särkät siirtyi johtoon tilanteessa 18-17, mutta Isku tasoitti tilanteeksi 23-23 ja eteni eräpalloon tilanteessa 23-24. Särkät Danilo Carvalhon johdolla taisteli tilanteeksi 24-24 ja edelleen eräpallotilanteeseen 25-24. Isku kuitenkin tasoitti tilanteeksi 25-25. Loppurutistuksessa Särkät oli vahvempi ja vei yleisön äänekkäästi kannustaessa erän numeroin 27-25.

Pitkän erätauon aikana Shailen oli onnistunut luomaan henkeä Särkät joukkueeseen ja Särkät veikin kolmannen erän tiukan taistelun jälkeen 25-23. Särkät joukkueen kenttäpuolustus on parantunut huomattavasti libero Pasi Tiermaksen tulon myötä. Mikko Keskisipilä pelaa aina varmasti, järkevästi ja lähes virheettömästi. Joukkueen sielut ovat ulkomaalaispelaajat Danilo Carvalho ja Srdjan Nadadzin. Passari Jussi Mäkinen hoiti hommat mallikelpoisesti ja niin erä Särkille 25-23.

Neljäs erä oli todellista taistelua ja sitä vei hienokseltaan Isku. Teknilliselle aikalisälle mentiin tilanteessa 13-14. Sen jälkeen Isku onnistui ratkaisuissaan paremmin hakkuri Samuli Kaislansalon johdolla ja tilanne oli jo 14-18, kun Shailen Ramdoo otti ensimmäisen aikalisän. Shailenin sanoma ei pennyt perille ja niinpä Shailen otti toisen aikalisän tilanteessa 14-19. Särkät kavensi tilanteeksi 17-21, mutta Iskun pelaajat olivat päättäneet viedä erän ja tekivätkin sen numeroin 19-25.

Viides erä oli todellinen yleisöön menevä thrilleri. Särkät johti viidettä erää numeroin 8-6 ja 11-9. Isku tasoitti erän tilanteessa 12-12 kotijoukkueen epäonnistuessa ratkaisevissa palloissa. Isku siirtyi johtoon tilanteessa 13-12. Särkät tasoitti tilanteeksi 13-13, mutta erän tärkeissä palloissa Särkät ei onnistunut ja kärsi harmittavan tappion numeroin 13-15. Kokonaisuutena ottaen voidaan sanoa, että Särkät oli mennyt taas askeleen eteenpäin. Kun vielä saadaan 2-3 pelaajaan lisää rosteriin, niin joukkueesta tulee menestyvä liigaseura. Särkät osoitti, että joukkue voi tarjota kalajokisille ja lähialueen asukkaille nautinnollisia hetkiä lentopalloilussa. Särkät ei ole heittopussi vaan tavoitteet ovat korkealla eli peli piirun verran parempaa ottelu ottelulta niin Kalajoen tunnuslause onkin. Särkät on onnistunut luomaa sellaisen tunnelman kuin lentopallo-ottelussa pitääkin olla ja tätäkin asiaa voidaan tehdä piirin verran paremmaksi joka ottelussa.

Särkkien seuraavat pelit:

28.9.2014
Kokkolan Tiikerit-LiigaSärkät
3-0
(25-12) (26-24) (25-17)
03.10.2014
LiigaSärkät-Rantaperkiön Isku
X-X
klo 18:30
12.10.2014
LiigaSärkät-Liiga-Riento
X-X
 klo 17:30
25.10.2014
Pielaveden Sampo-LiigaSärkät
X-X
26.10.2014
LEKA Volley-LiigaSärkät
X-X
31.10.2014
Hurrikaani-Loimaa-LiigaSärkät
X-X
01.11.2014
Raision Loimu-LiigaSärkät
X-X
09.11.2014
LiigaSärkät-Rantaperkiön Isku
X-X
klo 17:30
16.11.2014
LiigaSärkät-Etta
X-X
klo 18:00
23.11.2014
LiigaSärkät-Raision Loimu
X-X
klo 17:30
28.11.2014
VaLePa Sastamala-LiigaSärkät
X-X
29.11.2014
Korson Veto-LiigaSärkät
X-X
05.12.2014
Liiga-Riento-LiigaSärkät
X-X
07.12.2014
LiigaSärkät-Hurrikaani-Loimaa
X-X
klo 17:30
14.12.2014
Team Lakkapää-LiigaSärkät
X-X
21.12.2014
LiigaSärkät-Pielaveden Sampo
X-X
klo 17:30
28.12.2014
Rantaperkiön Isku-LiigaSärkät
X-X
06.1.2015
LiigaSärkät-Kokkolan Tiikerit
X-X
klo 17:30
11.1.2015
LiigaSärkät-LEKA Volley
X-X
klo 17:30
17.1.2015
LiigaSärkät-Korson Veto
X-X
klo 17:30
28.1.2015
LiigaSärkät-VaLePa Sastamala
X-X
klo 17:30
01.2.2015
LiigaSärkät-Kokkolan Tiikerit
X-X
klo 17:30
05.2.2015
LiigaSärkät-Liiga-Riento
X-X
klo 18:30
08.2.2015
Team Lakkapää-LiigaSärkät
X-X
15.2.2015
LiigaSärkät-Pielaveden Sampo
X-X
klo 17:30
18.2.2015
Raision Loimu-LiigaSärkät
X-X
19.2.2015
Hurrikaani-Loimaa-LiigaSärkät
X-X
22.2.2015
LiigaSärkät-Rantaperkiön Isku
X-X
klo 17:30
27.2.2015
LEKA Volley-LiigaSärkät
X-X
28.2.2015
Korson Veto-LiigaSärkät
X-X
08.3.2015
LiigaSärkät-Etta
X-X
klo 17:30
10.3.2015
VaLePa Sastamala-LiigaSärkät
X-X




Ei kommentteja: