lauantai 14. tammikuuta 2017

VG-62 – JHT 4-2


JHT:n peli on nyt tehotonta ja .......

JHT kohtasi sarjan tyvipään joukkueen VG-62:n Naantalissa. JHT voitti joulukuussa Kalajoella pelatun ottelun vain numeroin 5-3. Nyt JHT:n joukkue oli saanut mukaan Kevin Parraksen, joka pelaa neloskentän laiturina sekä salamannopean Tommi Rintasalon, joka pelaa kakkoskentän laiturina. Uusi puolustaja Ville Määttä aloittaa kolmoskentän puolustajana.
Ensimmäinen erä alkaa junkkarijäähyllä, kun ykköskentän laituri Jarno Palola lähtee istumaan kampituksesta saamaansa jäähyrangaistusta. VG ei saanut hyödynnettyä ylivoimaansa. VG-62 siirtyi 1-0 johtoon Otto Lehtosen maalilla. Lehtonen on VG:n toiseksi paras maalintekijä. JHT tasoitti pelin Niklas Westerlundin maalilla. Syöttöpisteet ketjukavereille Teemu Siiroselle ja Tommi Rintasalolle. Erän puolivälissä Kevin Parras sai jäähyn estämisestä. Niklas Westerlund sai jäähyn koukkaamisesta ja VG-62 pääsee pelaamaan viidellä kolmea vastaan. VG-62 ei pystynyt hyödyntmään ylivoimaansa. Ensimmäinen erä päättyi numeroihin 1-1. Maalivahtien torjunat VG-62: Juuso Ikonen 8 kertaa ja JHT :n Wille Mattila 18 kertaa.

Toisessa erässä JHT:n uusi puolustaja Wille Määttä otti jäähyn huitomisesta, mutta VG-62 ei saanut ylivoimalla maalia aikaan. VG-62:n Otto Savolainen sai jäähyn huitomisesta, mutta JHT ei saanut maalia ylivoimalla. JHT:n Iiro Ojala sai jäähyn poikittaisesta mailasta. VG-62 hyödynsi ylivoimansa kun Kristian Tikka siirsi VG-62:n 2-1 johtoon. Toinen erä päättyi VG-62 johtaessa 2-1. Maalivahtien torjunnat olivat VG-62 9 kertaa ja JHT:n Mattila 11 kertaa.

Kolmannessa erässä VG-62 siirtyi jo 3-1 johtoon Jesee Katajiston maalilla. Tämä enteilee JHT:n tappiota. JHT otti aikalisän ajassa 45.30. JHT:n Jaarno Palola kavensi numeroiksi 3-1 ajassa 52,13. Syöttöpisteet Niklas Westerlundille ja Henri Allenille.
VG-62:n Ossi Savolainen siirsi kotijoukkueen 4-2 johtoon ja varmisti näin JHT:n katkeran tappion. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä kotijoukkue 18 ja vierasjoukkue 9.

Kierroksen ottelut


5502
14.01.2017
12:30
Pori
KHT
-
KJT
6-2
5594
14.01.2017
17:00
Nokia
Pyry
-
FPS
8-5
5573
14.01.2017
17:30
Naantali
VG-62
-
JHT
4-2
5616
14.01.2017
18:00
Liminka
AIK
-
D-Kiekko
6-1
5378
14.01.2017
19:00
Seinäjoki
S-Kiekko
-
HCIK
2-3

Sarjatilanne 14.01.2017



Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
Ketterä
26
21
3
0
2
148
-
39
109
69
2.
JHT
27
18
4
1
4
122
-
62
60
63
3.
Pyry
26
17
2
2
5
133
-
76
57
57
4.
AIK
28
17
2
1
8
102
-
62
40
56
5.
FPS
29
17
2
1
9
123
-
109
14
56
6.
KOOVEE
27
13
3
3
8
129
-
104
25
48
7.
Hunters
28
13
0
4
11
113
-
102
11
43
8.
HCIK
26
11
0
4
11
94
-
109
-15
37
9.
Titaanit
27
9
4
1
13
96
-
114
-18
36
10.
S-Kiekko
27
8
2
3
14
93
-
100
-7
31
11.
D-Kiekko
26
9
1
1
15
80
-
115
-35
30
12.
Riemu
27
7
3
2
15
84
-
120
-36
29
13.
Kiekkokopla
27
8
1
1
17
85
-
136
-51
27
14.
VG-62
28
8
0
3
17
81
-
133
-52
27
15.
KJT
28
7
0
1
20
97
-
141
-44
22
16.
KHT
27
5
2
1
19
86
-
144
-58
20

Seuraavat ottelut 15.01.2017


5555
15.01.2017
13:30
Kaarina
HCIK
-
JHT
5389
15.01.2017
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
Pyry
5460
15.01.2017
16:00
Porvoo
Hunters
-
KHT
5561
15.01.2017
16:00
Joensuu
Kiekkokopla
-
D-Kiekko
5565
15.01.2017
17:00
Haka 2
KOOVEE
-
Titaanit
5455
15.01.2017
18:30
Jyväskylä
Riemu
-
S-Kiekko

JHT:n tehotilasto 14.01.2017


Nimi
Joukkue
O
M
S
P
+
-
+
-
2
5
10
20
25
RM
YV
AV
RL
RL0
1.
GRONOFF Tomi
JHT
27
14
23
37
0
0
0
4
0
0
0
0
8
7
0
0
0
2.
WESTERLUND Niklas
JHT
27
15
13
28
0
0
0
8
0
0
0
0
16
2
0
0
0
3.
JOKI-ERKKILÄ Juho
JHT
23
7
19
26
0
0
0
3
0
0
0
0
6
4
0
0
0
4.
MUSTONEN Henri
JHT
21
7
14
21
0
0
0
1
0
1
0
0
12
2
0
0
0
5.
ESPO Jere
JHT
27
5
16
21
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
6.
RINTASALO Tommi
JHT
25
13
7
20
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
3
7.
PALOLA Jarno
JHT
22
11
9
20
0
0
0
7
0
1
0
0
24
3
0
0
0
8.
AHLGREN Jesper
JHT
26
10
10
20
0
0
0
10
1
0
1
0
45
2
0
0
2
9.
RAHIKAINEN Samuli
JHT
26
3
16
19
0
0
0
9
0
0
0
0
18
1
0
0
0
10.
LEHTONEN Ville
JHT
24
5
13
18
0
0
0
6
0
0
0
0
12
1
0
0
0
11.
ALLEN Henri
JHT
22
3
14
17
0
0
0
1
1
0
1
0
27
1
0
0
0
12.
SIIRONEN Teemu
JHT
22
8
8
16
0
0
0
6
1
0
1
0
37
0
0
0
0
13.
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
JHT
21
2
13
15
0
0
0
12
0
0
0
0
24
1
0
0
0
14.
OJALA Iiro
JHT
27
4
4
8
0
0
0
20
0
0
0
0
40
1
0
0
0
15.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
25
3
5
8
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
16.
JOKI Nico
JHT
12
3
3
6
0
0
0
1
0
0
0
0
2
1
0
0
0
17.
PARRAS Kevin
JHT
15
3
3
6
0
0
0
5
0
0
0
0
10
0
0
0
0
18.
TIRRI Ville-Petteri
JHT
16
0
5
5
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
19.
PESIÖ Jim
JHT
27
0
5
5
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
20.
KIVINEN Niko
JHT
21
2
2
4
0
0
0
5
1
1
1
1
70
0
0
0
0
21.
KERNA Silver
JHT
14
0
3
3
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
22.
HANNULA Viljami
JHT
18
0
3
3
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
0
23.
PENTTINEN Teemu
JHT
10
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
24.
MÄÄTTÄ Ville
JHT
1
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
25.
RANTANEN Tapio
JHT
7
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
26.
MATTILA Wille
JHT
27
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
27.
LINTONEN Petrus
JHT
27
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0




Ei kommentteja: