keskiviikko 17. tammikuuta 2018

JHT – Pyry 2-3

JHT ei saanut tasoitusta kovasta yrityksestä huolimatta. Yläputki oli esteenä joten lähellä oltiin.

JHT.n maalissa aloittaa Petrus Lindberg ja Pyryn maalissa Mikael Saari. Kotijoukue siirtyy 1-0 johtoon Reko Tornbergin ylivoimamaalilla johon syöttäjiksi merkitään Nico Joki ja Nemo Huhta. Erä on kuitenkin Pyryn hienoista hallintaa, mitä osoittaa myös maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä: kotijoukkueen Lintonen 14 kertaa ja Pyryn Saari 7 kertaa.

Toisessa erässä kotijoukkueen Väkeävinen käy ylikierroksilla ja istuu kahdesti jäähyllä. Vierasjoukkueen Ville Saloranta tasoittaa ottelun 1-1:een. JHT on ollut altavastaajana ja valementaja ottaakin aikalisän. Toinen erä päättyy 1-1 numeroihin ja maalivahtien torjunnat ovat molemmilla 12.

Kolmanteen erään Pyry saa onnistumisen, kun Valtteri Selimgren vie vieraat 1-2 johtoon. Ylivoimalla vieraat siirtyvät 1-3 johtoon. Lopun erää JHT painostaa rajusti ja kaventaakin tilanteen 2-3:een Ville Määtän maalilla, johon syöttäjäksi merkittiin Nemo Huhta. JHT ei saanut tasoitusta ankarasta painostuksesta huolimatta. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä JHT:n Lintonen 4 ja Pyryn Saari 18 kertaa.


JHT - Pyry 14.01.2018 maalikooste




Hannu Tiluksen kuvat ottelusta

Muiden otteluiden tulokset

HCIK - Hunters ja 4-5 (1-0,1-2,2-2)
64.23 4-5 Heikkinen (Kettukangas) ja
AIK/Lase- Muik Hoc 1-7 (1-1,0-4,0-2)
54.56 1-7 Portin (Roukala) yv
D-Kiekko- Titaanit 2-6 (0-1,1-2,1-3)
52.18 2-6 Kirjonen (Terho,Räisänen)
Hokki - Haukat 6-2 (2-1,3-0,1-1)
55.54 6-2 Jokinen (Öystilä,Jokinen) yv
JHT - Pyry 2-3 (1-0,0-1,1-2)
50.46 2-3 Määttä (Huhta)
KOOVEE - S-Kiekko 8-3 (3-0,2-1,3-2)
58.04 8-3 Sulonen (Sandvik,Toriseva) sr
KHT - Riemu 2-5 (2-1,0-1,0-3)
    1. 2-5 Rönkä (Sallila,Rämä) tm
      VG-62 - FPS 1-6 (0-2,1-3,0-1)
    1. 1-6 Lehtimäki
Runkosarjan lopputilanne
Hunters 30 21 4 0 5 156- 80 71
Pyry 30 20 0 6 4 143- 77 66
JHT 30 20 1 1 8 145- 74 63
FPS 30 19 2 1 8 116- 91 62
Hokki 30 17 4 2 7 138- 88 61
KOOVEE 30 17 3 2 8 147-104 59
--------------------------------------
HCIK 30 17 2 2 9 132-103 57
S-Kiekko 30 13 1 2 14 92-100 43
Titaanit 30 12 2 3 13 115-129 43
Riemu 30 12 2 1 15 120-116 41
AIK/Laser H 30 12 1 2 15 98-112 40
D-Kiekko 30 10 1 2 17 101-109 34
Haukat 30 7 2 2 19 99-135 27
KHT 30 7 2 1 20 86-134 26
VG-62 30 6 1 0 23 76-206 20
Muik Hockey 30 2 0 1 27 83-189 7


Ylemmän loppusarjan otteluohjelma on nyt julkaistu! JHT:n tulevat koti- ja vierasottelut:
la 20.1. JHT - FPS
su 21.1. JHT - KOOVEE
la 27.1. FPS - JHT
su 28.1. KOOVEE - JHT
pe 2.2. Hokki - JHT
la 3.2. JHT - Hokki
la 10.2. Hunters - JHT
su 11.2. Pyry - JHT
la 17.2. JHT - Hunters
su 18.2. JHT - Pyry

Tulevana viikonloppuna JHT:lla on edessään tuplapelit kotikaukalossa! Tervetuloa!


Ei kommentteja: