lauantai 31. heinäkuuta 2021

JHT:n pelaajahankinnat kaudelle 2021 -2022

 

Jesper Jalonen


3 maalivahtia, 7 puolustajaa ja 16 hyökkääjää, valmentajana jatkaa Jesper Jalonen. Hän on Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentajan Jukka Jalosen poika.

JHT KAAPPAA RIVEIHINSÄ KAKSI ROKI-KASVATTIA - HELIN JA MÄÄTTÄ VAHVISTAVAT JHT:TA

JHT on solminut yksivuotiset sopimukset hyökkääjä Aleksi Määtän sekä puolustaja Riku Helinin kanssa.

22-vuotiaat Rovaniemeltä lähtöisin olevat pelimiehet hakivat tälle kaudelle try-outin kautta pelipaikkaa RoKin Mestisjoukkueesta, mutta tällä kertaa ei vielä paikka auennut. Nyt tie vie Kalajoelle kehittymään, jotta seuraavalla kaudella ovat valmiimpia pelaajia.

Määttä on erinomaisesti liikkuva hyökkääjä, joka aiheuttaa tällä kaudella liikkeellään varmasti ongelmia vastustajille. Hän on kolunnut RoKin juniorimyllyn läpi sekä käynyt kahden kauden verran Jyväskylässä pelaamassa U17- ja U18 SM-Sarjaa. Viime kaudella Määttä oli kantavia voimia RoKin U20-joukkueessa, kun pelasivat joukkueelle historiallisen SM-Sarjapaikan.

Helin on puolestaan jämäkkä peruspuolustaja, jolla on annettavaa myös kiekollisessa pelissä. Hän on johtajatyyppiä, suotta ei ole ollut U16-, U18- ja U20-joukkueen kapteeni. Helin on koko uransa edustanut RoKia ja viime kaudella pelasi ensimmäisen Mestisottelunsa. Hän kuului myös Määtän tavoin viime kauden U20-joukkueen kantaviin voimiin.

Päävalmentaja Jalosen kommentti:

"Nyt saadaan kaksi nuorta eteenpäin pyrkivää kiekkoilijaa lisää ryhmään. Helin tuo vahvistusta pakistoon ja Määttä liikettä ja laajuutta hyökkäyskalustoomme. Molemmat tulevat olemaan merkittävässä roolissa meidän joukkueessa. He liittyvät ensi viikolla ryhmään mukaan, nyt rupee olemaan ryhmä lähes valmis."

Myös kaikki try-out pelaajat poislukien Hantula jatkavat JHT-miehistössä. Kivioja, Priuska sekä Prittinen lunastivat paikan joukkueessa kaudella 2021-2022. Hantula ei henkilökohtaisista syistä jatka JHT:n miehistössä.

JHT on solminut yksivuotisen sopimuksen tsekkihyökkääjä Milan Davidekin kanssa.

Iso tarkasti laukova 23-vuotias tsekkihyökkääjä haki pelipaikkaa try-outin kautta Mestisjoukkue Rokista, mutta paikka ei tällä kertaa auennut. Niinpä fanien suosikki Davidek päätti palata takaisin uuteen "kotiinsa". Viime kaudella taitava maalinsylkijä takoi kovaa jälkeä JHT-paidassa, 20 runkosarjaottelussa hän keräsi yhteensä 27 (17+10) tehopistettä. Tehopisteet oikeuttivat Suomi-Sarjan maalikuninkaaksi ja valinnan Suomi-Sarjan toiseen tähdistökentälliseen. Hymyilevältä tsekkihyökkääjältä voidaan taas odottaa kovaa jälkeä!

Päävalmentaja Jalosen kommentti:

"Harmittaa valtavasti Milanin puolesta, että pelipaikka ei Mestiksestä vielä auennut. Samalla olen kuitenkin iloinen siitä, että hän liittyy joukkueeseemme. Hänen positiivisuus ja työmoraali on tarttuvaa, hän tuo erinomaisen lisän pukukoppiimme. Se mitä hän kaukaloon tuo tiedetään kyllä, pelkoa kylvänyt laukaus tiedetään jo koko sarjassa. Nyt lähdetään tekemään Milanosta kokonaisvaltaisempaa pelaajaa, jotta ensi kaudella ovet Mestikseen aukeavat kokonaan."

Welcome back, Milan!


JHT on solminut yksivuotisen sopimuksen Jarno Palolan kanssa.

28-vuotias Ylivieskasta lähtöisin oleva hyökkääjä pukee JHT-paidan jälleen päälleen. Yhteensä 288 Suomi-Sarjan runkosarjaottelun verran JHT:ta edustanut raamikas hyökkääjä ei esittelyjä kaipaa, hän tuo joukkueeseen rutkasti kokemusta ja taitoa. Suomi-Sarjan hyökkääjäeliittiin jo useamman kauden kuulunut Palola tulee taas viihdyttämään Pirkonsuon Pyhätön kotiyleisöä suorituksillaan. Viimeisimmät uroteot JHT-paidassa nähtiin kaudella 19-20, jolloin Palola vei nimiinsä koko sarjan pistepörssin (37peliä, 26+35=61) ja valittiin sarjan parhaaksi hyökkääjäksi. Palkintokaapista löytyy JHT:n paidassa voitetut Suomi-Sarjan pronssi-, hopea- ja kultamitali.

Päävalmentaja Jalosen kommentti:

"Nyt kun Jamo liittyy joukkueeseen, meidän hyökkäyskalusto rupee pikku hiljaa näyttämään toivotunlaiselta. Jamo tuo meille hirveän määrän ratkaisuvoimaa hyökkäypäässä, hän tulee olemaan merkittävässä roolissa tässä joukkueessa. Hän tuo paljon osaamista erikoistilanteisiimme. Ja hänen tuoma kokemus on erittäin tärkeää tälle meidän nuorelle joukkueelle."

Tervetuloa takaisin kotiin Jarno!

Huomenna JHT kohtaa Pirkonsuon Pyhätössä Muik Hockeyn klo 19.00❗ Ensi kertaa tällä kaudella JHT-paidan päälleen pukee Palolan lisäksi Pohjois-Amerikan vahvistus Jake Goldowski

JHT on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Joonas Hantulan kanssa, sopimus sisältää try-out pykälän.

20-vuotias Kauhavan Hela-Kiekon kasvatti, joka viilettää hyökkääjän paikalla on junioriurallaan edustanut myös Porin Ässiä. Poriin Hantula siirtyi 16-vuotiaana ja oli heti ensimmäisellä kaudellaan Ässien U17 SM-Sarja joukkueen toiseksi paras pistemies (41peliä, 34+40=74). Viimeisen kauden hän pelasi Porissa kaudella 18-19, tuolloin hän edusti sekä A-nuoria, että Karhu HT:ta Suomi-Sarjassa. Siitä Hantula jatkoi matkaa 19-vuotiaana II-divisioonaan Lapuan Virkiän paitaan. Lapualla ensimmäinen täysi kausi miesten sarjoissa oli pisteiden valossa onnistunut, pisteitä kertyi piste per peli tahdilla. Kulunut kausi meni piloille armeijan sekä koronan takia. Nyt nuori ja nälkäinen Hantula hakee paikkaa Kalajoelta ja sitä kautta uutta potkua uralleen.

Päävalmentaja Jalosen kommentti:

"Joonas on hyvä luonteinen joukkuepelaaja. Pelaajana hän on monipuolinen jätkä, hänet pystyy heittämään askiin kenen kanssa tahansa. Näen hänessä paljon potentiaali, en yllättyisi vaikka löisi itsensä oikein kunnolla läpi tässä sarjassa. Se että hän nuoresta iästään huolimatta omaa jo kokemusta miesten peleistä tulee helpottamaan hänen sopeutumistaan joukkueeseemme merkittävästi. Hän tuo varmasti lisää terveyttä kilpailua meidän hyökkäyskalustoomme."

Tervetuloa Kalajoelle Joonas!



https://www.eliteprospects.com/player/318156/erik-naroma

JHT on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Erik Naroman kanssa.

Valkealassa syntynyt 22-vuotias ValKi-kasvatti on monipuolinen hyökkääjä, joka on KooKoon juniorimyllyn tuotoksia. Aina A-nuoriin asti KooKoo:ta edustanut Naroma on kuitenkin kerännyt jo vyölleen kolme täyttä kautta Suomi-Sarjassa. Kaudella 18-19 hän pelasi nyt JHT:ta luotsaavan Jesper Jalosen alaisuudessa Hollolan Giantsissa. Tämän jälkeen kaksi seuraavaa kautta kului Kotkan Titaanien paidassa. Nuoresta iästään huolimatta, Naroma omaa jo merkittävästi kokemusta miesten peleistä. Nyt hän tulee hakemaan menestystä ja uutta potkua uralleen Kalajoelta.

Päävalmentaja Jalosen kommentti:

"Eki on mulle tuttu jätkä, vuoden verran koutsasin häntä Hollolassa. Silloin hän oli vielä junnu, oppi miesten pelien tavoille. Kuitenkin jo nuoresta iästään huolimatta, hän pelasi silloin kypsästi puolustussuuntaan ja oli luotettava pelaaja. Hän on joukkueen keskuudessa tykätty tyyppi ja se oli myös yksi syy miksi Ekin tänne halusin. Pelaajana hänen isoimmat vahvuudet löytyy tällä hetkellä puolustuspelistä ja siitä että pystyy pelaamaan hyvin keskellä sekä laidassa. Mutta uskon hänen pystyvän tekemään tulosta myös hyökkäyssuuntaan, kun saa vähän itseluottamusta ja oikeat kaverit vierelleen."

Tervetuloa Kalajoelle Erik!

Juho Takkula

https://www.eliteprospects.com/player/229945/juho-takkula


JHT solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Juho Takkulan kanssa.

Elokuussa 24-vuotta täyttävä Takkulaa on kerennyt jo viihdyttää Kalajoella kiekkokansaa kolmen kauden verran. Juniorivuosinaan Kiekko-Oulua, Oulun Kärppiä, Kiimingin Kiekko-Poikia, Kiekko-Vantaata ja Kokkolan Hermestä edustanut Takkula on pelaaja, jota joukkuekaverit ja fanit rakastaa, mutta vastustajat vihaavat. Neljännen kautensa Kalajoella aloittava työnteon ruumiillistuma tuo kaivattua jatkumoa ja kokemusta joukkueeseen. Voidaan jopa sanoa, että Haukiputaalla syntynyt laitahyökkääjä tuo myös paikallisuutta joukkueeseen, sillä on hän Kalajoella viihtynyt jo useamman vuoden. Viime kaudella A-kirjainta rinnassaan kantaneelta Takkulta voidaan blokattujen laukausten ja erinomaisen maskipelaamisen lisäksi odottaa myös tulosta hyökkäyspäässä. Onhan hän kolmen edellisen kauden aikana nakuttanut 91 runkosarjaotteluun 51(26+25) tehopistettä ja varsinkin playoffeissa hän on ollut tehokas, sillä siellä 12 otteluun on kertynyt 13 (4+9) tehopistettä.

Päävalmentaja Jalosen kommentti:

"Juho on niitä jätkiä, jotka tarvitset joukkueeseen jos haluat menestyä. Hän on tärkeässä roolissa sekä kaukalossa, että sen ulkopuolella. Hän loistava joukkuejätkä ja johtaa joukkoja omalla esimerkillään. Pelillisesti hän on pelaaja, jonka voi laittaa milloin vain tilanteeseen kuin tilanteeseen kentälle. Luotettava, peloton ja periksiantamaton ovat niitä adjektiiveja, jotka häntä kuvaa kaukalossa aika hyvin. Hän on niitä jätkiä, joka saattaa ottaa myös hyvinkin ison roolin meidän tulosyksiköstä."


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen keskushyökkääjä Miki Jurmun kanssa.

24-vuotias EPS-kasvatti tuo JHT:lle lisää Suomi-Sarja kokemusta ja syvyyttä keskushyökkääjäosastolla. Hyvin liikkuva, erinomaisesti kahteensuuntaan pelaava keskushyökkääjä on käynyt läpi Espoon Bluesin juniorimyllyn, josta muistoksi jäi U20 SM-Sarjan hopeamitali. Kahdella viimeisimmällä kaudella hän on edustanut miesten Suomi-Sarjassa Kiekko-Espoota sekä Porvoon Huntersia. Opintojen perässä Pohjanmaalle siirtyvää Jurmua voidaan kuvailla jo rutinoituneeksi Suomi-Sarja pelaajaksi. Hän tuntee sarjan vaatimus tason ja mitä voittaminen sarjassa vaatii. Kuuluihan hän Kiekko-Espoon joukkueeseen, joka oli matkalla kohti sarjan mestaruutta, kunnes koronapandemia keskeytti playoffit kaudella 19-20.

https://www.eliteprospects.com/player/221340/miki-jurmu


JHT on solminut yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Petri Priuskan kanssa, sopimus sisältää try-outin. 20-vuotias rightin hyökkääjä siirtyy takaisin Kalajoelle Ylivieskan Jääkarhujen II-divisioonajoukkueen riveissä vietetyn kauden jälkeen. Priuska on juniorivuosinaan edustanut JHT:n lisäksi mm. Hermestä C- sekä B-junioreissa. Tämä pienikokoinen ja energinen hyökkääjä tulee varmasti olemaan mielenkiintonen seurattava JHT:n paidassa.

https://www.eliteprospects.com/player/440666/petri-priuska


JHT on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Leevi Palolan kanssa, sopimus ulottuu siis kauteen 2022-2023 saakka. JHT:n junioripolun kulkenut Palola pelasi kuluneella kaudella JHT:n U19-joukkueessa ja kävi haistelemassa miesten pelien tunnelmaa kahden ottelun verran YJK:n riveissä. 18-vuotias hyökkääjä pelasikin vakuuttavan viime kauden ja oli lopulta joukkueensa paras pistemies, tehtyään 19 (8+11) tehopistettä 11 ottelussa.

https://www.eliteprospects.com/player/612980/leevi-palola


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Konsta Ketelin kanssa.

Ähtäristä lähtöisin oleva 22-vuotias Ähtärin Kiekko-Haukkojen kasvatti siirtyy Kalajoelle KeuPa HT:n Mestis-joukkueesta. Taitava rightin hyökkääjä on käynyt Jyväskylässä JYPin junioripolun C-nuorista aina A-nuoriin asti. Hän on päässyt myös edustamaan Suomea alle 16-vuotiaden maajoukkueessa kolmen harjoitusottelun verran. Maaliahne hyökkääjä oli kantavia voimia JYPin A-nuorissa, hän pelasi U20 SM-Liigassa kaikkiaan 145 runkosarjaottelua joissa kerrytti pistetiliä 91 (42+49) pisteen verran. A-nuorista Keteli siirtyi kaudelle 19-20 KeuPa HT:n riveihin. Ensimmäinen kausi oli pisteiden valossa onnistunut, pistesarake näytti 17 (5+12) kun Mestiksen runkosarjaotteluita oli pelattu 42 kappaletta. Kulunut kausi ei mennyt Keuruulla toivotulla tavalla ja niinpä nyt Keteli lähtee hakemaan itselleen sekä JHT:n joukkueelle menestykästä kautta.

https://www.eliteprospects.com/player/212474/konsta-keteli


JHT on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen keskushyökkääjä Jesse Laasosen kanssa.

Lieksan Hurttien kasvatille kulunut kausi oli ensimmäinen Kalajoella ja Suomi-Sarjassa. Ensimmäisellä kaudellaan Kalajoella, 23-vuotias keskushyökkääjä pelasi 10 runkosarjaottelua ja keräsi tehopisteet 2+3=5. Laasonen kärsi pienistä vammoista pitkin kautta, joiden takia hän ei päässyt vielä näyttämään parastaan.

https://www.eliteprospects.com/player/217425/jesse-laasonen


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Arttu Heikkilän kanssa.

Oulaisten Jääkobrien kasvatti on käynyt Kokkolan Hermeksen junioripolun läpi, aina edustusjoukkueeseen asti. 20-vuotias Nurmeksessa syntynyt hyökkääjä oli kuluneella kaudella Hermeksen Mestis-joukkueen sopimuspelaajia. Työteliäs hyökkääjä pelasi edustusjoukkueessa menneellä kaudella 10 Mestiksen runkosarjaottelua. Suurinosa kaudesta kuitenkin vierähti A-nuorten Mestiksessä ja siellä vyölle kertyi 27 runkosarjaottelua, joissa tehopisteitä Heikkilä nakutti yhteensä 22 (10+12). Edellisen kahden kauden ajan Heikkilä on ollut Hermeksen A-nuorten paras pistemies.

https://www.eliteprospects.com/player/472651/arttu-heikkila


Riku Seppä puolestaan on uusi kasvo JHT:n edustusjoukkueessa, vaikka JHT-kasvatti onkin. 21-vuotias kookas keskushyökkääjä on nimittäin viettänyt viimeisestä kuudesta kaudesta viisi Hermeksen juniorijoukkueissa. Kaudella 15-16 Seppä edusti Sportin B2- ja B-juniorijoukkueita. Viimeiset neljä kautta on mennyt Hermeksen A-nuorissa. Onhan Seppä päässyt haistelemaan jo hieman Mestis vauhtiakin Hermeksen paidassa. Kaudella 19-20 vyölle kertyi yksi ottelu ja kuluneella kaudella kaksi ottelua, näissä kolmessa ottelussa kertyi komeat kolme (0+3) tehopistettäkin.

https://www.eliteprospects.com/player/429615/riku-seppa


JHT on tehnyt sopimuksen hyökkääjä Jake Goldowskin kanssa.

21-vuotias, 190-senttinen ja 92-kiloinen kiekollisesti taitava voimahyökkäjä tulee olemaan merkittävässä roolissa JHT:n hyökkäyskalustossa. Goldowski on syntynyt pienessä Thornhurstin kaupungissa Pennsylvanian osavaltiossa. Junioriurallaan hän on pelannut todella kovissa joukkueissa kovimmissa mahdollisissa sarjoissa. Hänet valittiin ikäluokkamaajoukkueen kehitysohjelmaan, jossa pelasi mm. sellaisten NHL-supertähtien kanssa kuin Jack ja Quinn Huhges, Brady Tkachuk ja Cole Caufield. Hän pelasi pelasi myös yhdet alle 17-vuotiaden MM-kisat USA:n paidassa. Tämän jälkeen Goldowski siirtyi yhteen maailman kovimmista juniorisarjoissa, OHL:ään Saginaw Spiritin riveihin. Hän edusti Saginawta 167 runkosarjaottelussa, joissa tilille kertyi komeat 80 (38+42) tehopistettä. Viime kausi vierähti pandemian takia USA:n juniorisarjoissa USHL:ssä ja NAHL:ssa, kausi päättyi finaalitappioon NAHL:ssä.

Raamikas ja taitava keskus- sekä laitahyökkääjän paikoilla operoinut jenkki tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen seurattava. Näin kovan kaliberin nuorta hyökkääjää harvemmin nähdään Suomen maalla, saati Kalajoella!

https://www.eliteprospects.com/player/241362/jake-goldowski


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen amerikkalaishyökkääjä Matt Gouldin kanssa.

Gould on lähtöisin Weymouthin kaupungista, joka sijaitsee Massachusettsin osavaltiossa. Hän on 21-vuotias leftin laitahyökkääjä, joka omaa miehekkäät raamit (185cm ja 84kg). Gould on pelannut urallaan maailman kovimmissa juniorisarjoissa sekä edustanut maataan useamman eri ikäluokan aluejoukkueessa. Hän siirtyi USA:n kovimpaan juniorisarjaan USHL:ään Sioux Falls Stampeden paitaan 17-vuoden iässä. Seuraavalla kaudella matka vei USHL:ssä Madison Capitolsiin. Tämän kauden jälkeen Gould sitoutui pelaamaan NCAA:ta Providence Collegen yliopistojoukkueessa, jossa pelasi mm. suomalaisille tuttu Kasper Björkqvist. Hän sai kuitenkin mahdollisuuden lähteä QMJHL:ssä pelaavan Saint John Sea Dogsin riveihin. Hän pelasi läpimurtokauden Sea Dogsien riveissä tehden 60 otteluun 26 (9+17) pistettä ja kuului joukkueen kapteenistoon. Kulunut kausi vesittyi kuitenkin koronan takia, kun Kanadan rajan yli ei ollut mahdollista päästä. Nyt tuulen nopea laitahyökkääjä tuo taitonsa Kalajoelle!

https://www.eliteprospects.com/player/364830/matt-gould


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen 20-vuotiaan itävaltalaispuolustaja Lukas Jauneggin kanssa.

Raamikas (189cm ja 86kg) EHC Mils kasvatti on viettänyt suurimmanosan urastaan HC Innsbruckin juniori- ja edustusjoukkueissa. Jaunegg pelasi ensimmäiset miesten pelit jo 18-vuotiaana HC Innsbruckin paidassa, erittäin kovatasoisessa monikansallisessa EBEL-sarjassa (nykyinen ICEHL). Paikallisen U20-sarjan otteluiden lisäksi Jaunegg on kolmen edellisen kauden aikana pelannut 24 pääsarjaottelua (EBEL/ICEHL) ja 17 kakkossarjan eli Alppiliigan (AlpsHL) ottelua. Kookas rightin puolustaja on ollut myös vakikasvo Itävallan juniorimaajoukkueissa, vyölle on kertynyt yli kaksikymmentä maaottelua. Kalajoelle tullaan saamaan tylyä ja fyysistä puolustuspeliä pelaava puolustaja.

https://www.eliteprospects.com/player/385355/lukas-jaunegg


JHT on solminut yksivuotisen sopimuksen tanskalaispuolustaja Mikkel Perssonin kanssa.

Persson on edustanut maataan alle 16-, 17- ja 18-vuotiaiden maajoukkueissa. Suomen kaukalot eivät ole hänelle myöskään vieraita, sillä hän edusti vuosina 2017-2019 Mikkelin Jukureiden A-junioreita. Hän kuului molempina kausina joukkueen kärkipuolustajiin ja teki kovaa jälkeä puolustajan paikalta, 83 runkosarjaottelussa pisteitä kertyi yhteensä 40 (6+34). Rødovren kasvatti palasi toissa kaudella takaisin kotimaahansa, mutta loukkaantuminen vesitti kauden. Viime kaudella hän pääsi kuitenkin pelaamaan ehjän kauden erittäin kovatasoisessa Tanskan pääsarjassa. Nyt tämä 22-vuotias hyvin liikkuva leftin kiekollinen puolustaja tulee hakemaan tuulta purjeisiin Kalajoelta.

https://www.eliteprospects.com/player/265423/mikkel-persson


JHT on tehnyt sopimuksen puolustaja Arttu Venäläisen kanssa.

22-vuotias Kuopiossa syntynyt KalPa-kasvatti tuo JHT puolustukseen monipuolisuutta. Venäläinen edusti KalPaa B-junioreihin asti, josta palkintokaappiin jäi U17- ja U18 SM-kulta. Tämän jälkeen matka vei Mikkelin Jukureihin. Mikkelissä vierähti kolme vuotta, jonka jälkeen viime kaudella kausi alkoi Mestiksessä Kajaanin Hokin riveissä. Venäläinen kuitenkin siirtyi kesken kauden Suomi-Sarjaan ja S-Kiekon riveihin. Suomi-Sarjassa peli todella luisti ja hän osoitti kuuluvansa sarjan puolustajaeliittiin tekemällä 11 runkosarjaotteluun komeat 15 (4+11) tehopistettä. Nähdäänkö samaa tuloksen tekemistä myös Pirkonsuon Pyhätössä?

https://www.eliteprospects.com/player/332956/arttu-venalainen


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen puolustaja Niklas Murron kanssa.

24-vuotias Mynämäellä syntynyt Rauman Lukon kasvatti saapuu vahvistamaan JHT puolustuskalustoa. Murto edusti Rauman Lukkoa aina A-nuoriin asti. Kolmen Rauman Lukon A-nuorissa vietetyn kauden jälkeen on Murto edustanut Suomi-Sarjassa Forssan Palloseuraa ja Nokian Pyryä yhteensä 64 runkosarjaottelun verran. Kulunut kausi meni Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Haugesund Seagullsin riveissä. Jämäkkä puolustuspään luuta tuo varmasti jämäkkyyttä JHT alakertaan.

https://www.eliteprospects.com/player/152000/niklas-murto


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen puolustaja Janne Pirttimäen kanssa.

26-vuotias Kurikan Ryhdin kasvatti tuo JHT:n puolustukseen rutkasti kokemusta. Pirttimäki on pelannut 174 runkosarjaottelua miesten sarjatasoilla, hän on pelannut kaikissa miesten sarjoissa III-divisioonasta aina Mestikseen asti. IPK:ta hän edusti A-nuorissa kaudella 16-17 ja pääsi kyseisellä kaudella pelaamaan yhden ottelun Mestistäkin. Seuraavalla kaudella tilille kertyi jo 21 runkosarjaottelua ja kolme playoff-ottelua Mestiksessä. Suomi-Sarjassa hän on edustanut S-Kiekkoa 103 runkosarjaottelun verran, kokemusta tämän sarjan karkeloista siis löytyy rutkasti. Hän tuo kokemuksensa lisäksi ammattimaisuutta ja jämäkkyyttä JHT:n alakertaan.

https://www.eliteprospects.com/player/131093/janne-pirttimaki


JHT on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Arttu Paakin kanssa.

Ylivieskan Jääkarhujen kasvatti aloittaa toisen kautensa JHT:n paidassa. 22-vuotias Paakki edusti junioriurallaan kasvattiseuransa lisäksi Cowboysia, PyPoa, Hermestä sekä Ässiä. Suomi-Sarjassa Paakki on edustanut JHT:n lisäksi Karhu HT:ta. Paakki pelasi kuluneella kaudella JHT:n paidassa 20 runkosarjaottelua, joissa keräsi puolustajalle kiitettävät seitsemän (0+7) tehopistettä.

https://www.eliteprospects.com/player/447592/arttu-paakki


JHT on tehnyt yksivuotisen sopimuksen 24-vuotiaan Dominik Salaman kanssa.

Erittäin atleettinen Vantaalla syntynyt maalivahti ei ole käynyt kaikista tavanomaisinta urapolkua. Junoriura sai alkunsa Kiekko-Vantaassa, josta matka vei EHC:n, HJK:n ja HPK:n eri ikäluokkien juniorijoukkueiden kautta Karhu-Kissojen A-junioreihin, josta matka jatkui kahden erinomaisen kauden jälkeen Suomi-Sarjaan Porvoon Huntersiin kaudeksi 18-19. Erinomaiset otteet jatkui myös Huntersin paidassa, nimittäin Dominik torjui Huntersin aina Mestis-karsintoihin asti. Karsinnoissa tie tyssäsi Peliittoihin, mutta kauden päätyttyä Salamalla oli nimissään runkosarjan sekä playoffien paras torjuntaprosentti. Lisäksi hänet valittiin ensimmäiseen All Stars -kentälliseen ja Suomi-Sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Seuraavalle kaudelle matka jatkui Joensuuhun, jossa Dominik pelasi kaudella viisi (5) ottelua Mestistä Jokipoikien paidassa, kunnes matka jatkui kesken kauden Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolle. Ruotsissa hän pelasi loistavan loppukauden ja torjui sielläkin joukkueensa nousukarsintoihin. Viime kausi Dominikilla meni Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Haugesund Seagullsin riveissä.

Nyt Dominik hakee uutta nostetta uralleen Kalajoelta, torjuuko hän joukkueensa jälleen Mestis-karsintoihin?

https://www.eliteprospects.com/player/232989/dominik-salama


Kalle Jukkola laittoi nimen jatkosopimukseen, niinpä tämä 19-vuotias Nivalasta lähtöisin oleva maalivahtilupaus tulee olemaan tulevalla kaudella entistä isommassa roolissa JHT:n maalivahtiosastolla. Kuluneella kaudella Jukkola jäi lopulta JHT:n kolmosvahdiksi ja haki kauden aikana pelejä Hermeksen A-nuorista sekä yhteistyöseura TeKin paidasta II-divisioonasta.

https://www.eliteprospects.com/player/531251/kalle-jukkola


Maallikkon näkemys JHT:n ensi kauden joukkueesta: Valmentaja Jesse Jalonen osoitti viime kauden perusteella, että hän on erinomainen valmentaja. JHT:n maalivahtiosasto eli Dominik Salama ja Kalle Jukkola ovat luotettavia hyvi maalivahteja, Siis erittäin hyviä valintoja.


Puolustuksessa Arttu Paakki on tuttu ja turvallinen valinta viime kauden perusteella. Janne Pirttimäki on kokenut ja luotettava puolustaja. Niklas Murto on kokenut puolustaja ja luotettava puolustaja. Arttu Venäläinen on kokenut ja luotettava puolustaja. Tanskalainen Mikkel Persson on kovan luokan puolustaja, Itävaltalainen Lukas Jannegg on tilastojen mukaan kovan luokan puolustaja. Puolustusosasto on todella vahva. Ehkä kuitenkin tarvitaan 1-2 puolustajaa lisää taistelemaan pelipaikoista.


Hyökkäyspäässä amerikkalaiset Matt Gould ja Jake Goldowski on oletettavasti vahvistuksia JHT:n joukkueelle. Jesse Laasonen on viime kauden perusteella luotettava hyökkääjä. Riku Seppä , Arttu Heikkilä, Leevi Palola ja Petri Priuska ovat kehityspelkoisia nuoria hyökkäjiä. Konsta Ketelin ja Miki Jurmu tuovat joukkueeseen kokemusta. Ehkä joukueeseen voidaan vielä valita 2-3 hyökkääjää jotta on särkymävaraa ja kilpailua pelipaikoista. Joukkue on nuori ja nälkäinen eikä ole vanha ja janoinen. Uskon, että tällä joukkueella on kaikki mahdollisuudet Suomisarjan kärkipaikoille.

Ei kommentteja: