torstai 13. tammikuuta 2011

JHT:n B-pojat opintomatkalla












JHT kävi Vaasassa opintomatkalla. Vaasan Sport voitti ottelun numeroin 9-3(2-2)(5-0)(2-1). Kahden makean voiton jälkeen JHT:n pelaajien asennoitumisessa otteluun oli ongelmia. Vaasan Sport tiedettiin kotonaan vaikeaksi vastustajaksi, mutta JHT:n pelaajien henkinen kantti petti tiukassa paikassa. Ensimmäinen erä pystyttiin taistelemaan tasapäisesti, sillä maalivahtien torjunnat olivat kummallakin maalivahdilla 8 kertaa ja erä päättyi tasalukemiin 2-2.

Toisen erän alussa Sport teki kaksi maalia seitsemässä sekunnissa. Tämä mursi junkkaripelaajien selkärangan. Maalivahti Ville Puranen tilalle maalinsuulle tili Vili Tiinanen, mutta sekään ei auttanut. Sport siirtyi 5-2 johtoon ja valmentaja Jari Nerg herätteli joukkuetta aikalisällä. Sanoma ei mennyt perille, vaan vastustajan kiekko sen sijaan meni. Tilanne oli lähes toivoton 6-2. Turhautuminen alkoi painaa ja asennetta ei löytynyt. Sport lisäsi johtoon jopa alivoimalla.

Kolmannessa erässä Joonas Huovinen kavensi, mutta Sport vastasi kahdella maalilla. Ottelu päättyi tilanteisiin nähden suurinumeroisesti 9-3 Sportin voittoon. JHT:n maalivahtien torjuntaprosentti oli 79,55. JHT:llä on käytettävissään vain viisi puolustaja. Sport-peli oli JHT:n opintomatka. Lauantaina on vastassa Joki-Pojat Kalajoen jäähallissa ja silloin kotijoukkue voi näyttää, että oppi on mennyt perille.

1. Erä
00:00 MV AUREN Jean Sport aloittaa
00:00 MV PURANEN Ville JHT aloittaa
01:44 0 - 1 AUNOLA Aleksi (SALO Jesse, HUOVINEN Joonas) JHT
02:21 1 - 1 IVARS Anton (SEPPELIN Christoffer, ERKKILÄ Tommi) Sport
03:34 2min SMEDMAN Kristoffer Sport Kiinnipitäminen
08:35 2 - 1 ERKKILÄ Tommi (IVARS Anton, SEPPELIN Christoffer) Sport
08:35 Aikalisä Sport
13:05 2 - 2 LAAKKO Lauri (PALOLA Jarno) JHT

2. Erä
21:30 3 - 2 CHAVEZ Jakov (HARJULA Jarkko) Sport
21:37 4 - 2 VoM TIKKALA Riku (KEKO Janne, AUTIO Miikka) Sport
21:38 MV TIINANEN Vili JHT vaihto
23:12 5 - 2 SEPPELIN Christoffer (IVARS Anton) Sport
23:12 Aikalisä JHT
23:46 6 - 2 ERKKILÄ Tommi (SEPPELIN Christoffer, NYGÅRD Johannes) Sport
25:13 2min SMEDMAN Kristoffer Sport Kiinnipitäminen
29:51 2min PERNU Kasper JHT Koukkaaminen
29:51 10min ANTTILA Miro JHT Käytösrangaistus
35:41 2min (CHAVEZ Jakov) Sport Joukkuerangaistus
39:14 2min HARJULA Jarkko Sport Kampitus
39:42 7 - 2 AV SEPPELIN Christoffer Sport

3. Erä
43:52 2min SAUKKO Ville Sport Estäminen
44:53 7 - 3 YV HUOVINEN Joonas (SILLANPÄÄ Juuso, PALOLA Jarno) JHT
45:19 8 - 3 ERKKILÄ Tommi (SEPPELIN Christoffer) Sport
47:58 2min HELIN Lauri Sport Kampitus
55:51 9 - 3 IVARS Anton Sport
56:22 2min IVARS Anton Sport Kiinnipitäminen

Yhteenveto

Maalivahdit:
AUREN Jean Sport
9 + 6 + 5 = 20

PURANEN Ville JHT
9 + 1 + 0 = 10 vaihto 21:38/4-2

TIINANEN Vili JHT
0 + 12 + 13 = 25

Aikalisät:
Sport 08:35
JHT 23:12

Erotuomarit:
Erotuomari MÄENPÄÄ Heikki
Erotuomari ÖVERGAARD BjÖrn

Yleisöä:
80

Joukkueen kokoonpano

31 MV TIINANEN Vili
AM 41 MV PURANEN Ville

4 P PERNU Kasper
7 P MÅRD Pekka
17 P LIMNELL Henri
19 P JUTILA Tommi
30 P SALO Jesse

6 H NERG Iiro
9 H AUNOLA Aleksi
11 H ANTTILA Miro
13 H HUOVINEN Joonas
15 H SIIRONEN Toni
18 H LAAKKO Lauri (C)
25 H SILLANPÄÄ Juuso
29 H PALOLA Jarno (A)
33 H YLIKORPI Riku (A)

Sarjataulukko 12.01.2011

K-Espoo 13 11 1 1 71 - 24 23
Pelicans 13 10 1 2 61 - 38 21
SaiPa 12 7 2 3 52 - 31 16
KOOVEE 15 7 1 7 62 - 61 15
Jokipojat 10 7 0 3 33 - 24 14
JHT 12 6 1 5 61 - 58 13
EHC 12 6 1 5 47 - 46 13
KJT 12 5 2 5 51 - 40 12
KooKoo 13 4 4 5 37 - 44 12
Diskos 14 4 3 7 57 - 60 11
Sport 11 3 3 5 53 - 56 9
Hokki 13 3 1 9 44 - 75 7
FoPS 13 1 4 8 38 - 80 6
Jää-Ahmat 11 1 0 10 33 - 63 2

Ei kommentteja: