sunnuntai 27. marraskuuta 2016

JHT – Riemu 5-2

Kuva Hannu Tilus

JHT aloitti ottelun vaisusti ja Riemulla ei ollut riittävästi rajoja. Siksi jyväskyläläiset saivat pelistä otteen. Ehkä JHT:n pelaajat katsoivat vain sarjataulukkoa ja lähtivät otteluun takki auki. Riemun ensimmäisestä ja samalla ottelun ensimmäisestä maalista vastasi Kaarlo Kurvinen, joka nosti aivan maalin edestä kiekon kattoon, koska JHT ei keskittynyt puolustamaan maaliaan. Ensimmäinen erä meni vierailijoille 0-1 ja maalivahtien torjunnat olivat JHT:n Wille Mattila 10 ja vieraiden Henri Tikkanen 8.

Toiseen erään JHT oli muuttanut ketjukoostumuksiaan. Ykköskenttään oli nostettu Juho Joki-Erkkilä Jarno Palolan tilalle. Hyökkäykseen tuli heti suoraviivaisuutta lisää. JHT:n ykköskentän Tomi Gronoff tasoitti pelin Niklas Westerlundin ja Iiro Ojalan syötöistä. Riemu kuitenki siirtyi uudelleen johtoon Jesse Kuuselan maalilla. Vasta tässä vaiheessa JHT alkoi pelaamaan odotetulla ja totutulla tavalla. Kevin Parras tasoitti Jere Espon ja Jarno Palolan saadessa syöttöpisteet.

Kolmanteen erään tuli voitontahtoinen JHT. Kolme kentällisellä ja seitsemällä puolustajalla pelannut Riemu alkoi väsyä. JHT sai pelistä otteen. Iiro Ojala laukoi 3-2 johtomaalin Kevin Parraksen ja Jarno Palolan merkittiin syöttäjiksi. Jesper Ahlgren onnistui maalinteossa Samuli Rahikaisen syötöstä ja tilanne oli 4-2 kotijoukkueelle. Riemu otti aikalisän ja ryhtyi pelaamaan ilman maalivahtia. Jere Espe taiteili kiekon tyhjän maaliin ja ottelupäättyi 5-2 kotijoukkueen voittoon. JHT:n joukkueessa on kova kisa pelipaikoista. Joukkueen materiaali on leveä. Näyttää siltä, että nyt ei tulekaan aikaisemmin vuosien notkahdusta vaan JHT kulkee voitostaa voittoon jos niin haluaa.

Maalikooste  pelistä JHT – Riemu

Hannu Tiluksen kuvat pelistä

Joukkueiden kokoonpanot

JHT:n tehotilasto 27.11.2016

1.
GRONOFF Tomi
JHT
18
7
15
22
0
0
0
3
0
0
0
0
6
2
0
0
0
2.
WESTERLUND Niklas
JHT
18
11
6
17
0
0
0
6
0
0
0
0
12
2
0
0
0
3.
MUSTONEN Henri
JHT
18
5
11
16
0
0
0
1
0
1
0
0
12
1
0
0
0
4.
ESPO Jere
JHT
18
4
12
16
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
5.
RINTASALO Tommi
JHT
18
10
4
14
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
2
6.
AHLGREN Jesper
JHT
17
7
7
14
0
0
0
7
1
0
1
0
39
2
0
0
1
7.
LEHTONEN Ville
JHT
16
4
10
14
0
0
0
4
0
0
0
0
8
1
0
0
0
8.
RAHIKAINEN Samuli
JHT
17
2
11
13
0
0
0
8
0
0
0
0
16
1
0
0
0
9.
JOKI-ERKKILÄ Juho
JHT
14
3
9
12
0
0
0
3
0
0
0
0
6
3
0
0
0
10.
PALOLA Jarno
JHT
13
5
6
11
0
0
0
4
0
1
0
0
18
2
0
0
0
11.
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
JHT
13
2
8
10
0
0
0
7
0
0
0
0
14
1
0
0
0
12.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
16
3
5
8
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
0
13.
ALLEN Henri
JHT
15
1
7
8
0
0
0
0
1
0
1
0
25
1
0
0
0
14.
PARRAS Kevin
JHT
8
3
3
6
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
15.
SIIRONEN Teemu
JHT
13
2
4
6
0
0
0
5
0
0
0
0
10
0
0
0
0
16.
OJALA Iiro
JHT
18
3
2
5
0
0
0
13
0
0
0
0
26
0
0
0
0
17.
JOKI Nico
JHT
6
2
1
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
18.
KIVINEN Niko
JHT
12
2
1
3
0
0
0
4
1
0
1
1
58
0
0
0
0
19.
KERNA Silver
JHT
14
0
3
3
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
20.
PESIÖ Jim
JHT
18
0
3
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
21.
PENTTINEN Teemu
JHT
10
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
22.
HANNULA Viljami
JHT
10
0
1
1
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
0
23.
TIRRI Ville-Petteri
JHT
11
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
24.
RANTANEN Tapio
JHT
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
25.
LINTONEN Petrus
JHT
18
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
26.
MATTILA Wille
JHT
18
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0

Kierroksen tulokset 27.11.2016
5388
27.11.2016
16:00
Kalajoki
JHT
-
Riemu
5-2
5448
27.11.2016
16:00
Haka 2
KOOVEE
-
AIK
2-4
5606
27.11.2016
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
Kiekkokopla
4-1
5481
27.11.2016
17:00
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
D-Kiekko
3-5

Sarjatilanne 27.11.2016
Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
Ketterä
18
14
2
0
2
110
-
24
86
46
2.
JHT
18
12
3
1
2
79
-
38
41
43
3.
Pyry
18
12
1
2
3
91
-
50
41
40
4.
AIK
19
12
1
1
5
62
-
41
21
39
5.
FPS
19
12
1
0
6
83
-
70
13
38
6.
Hunters
19
11
0
1
7
80
-
56
24
34
7.
KOOVEE
18
8
2
2
6
79
-
72
7
30
8.
Riemu
19
7
3
1
8
64
-
75
-11
28
9.
S-Kiekko
19
7
1
2
9
70
-
69
1
25
10.
D-Kiekko
19
7
1
1
10
64
-
79
-15
24
11.
Titaanit
19
7
1
1
10
60
-
82
-22
24
12.
HCIK
19
7
0
2
10
68
-
84
-16
23
13.
VG-62
20
6
0
2
12
62
-
98
-36
20
14.
KJT
20
6
0
0
14
73
-
100
-27
18
15.
KHT
21
3
2
1
15
64
-
121
-57
14
16.
Kiekkokopla
19
3
0
1
15
48
-
98
-50
10


Seuraava ottelukierros
5430
30.11.2016
19:00
Jyväskylä
Riemu
-
KOOVEE
5419
02.12.2016
18:30
Kaarina
HCIK
-
VG-62
5630
02.12.2016
18:30
Hyrylä 2
KJT
-
FPS
5394
02.12.2016
19:00
Kotka
Titaanit
-
Hunters
5656
03.12.2016
12:30
Pori
KHT
-
S-Kiekko
5417
03.12.2016
16:00
Kalajoki
JHT
-
D-Kiekko
5476
03.12.2016
16:00
Porvoo
Hunters
-
KJT
5497
03.12.2016
17:00
Forssa
FPS
-
Titaanit
5526
03.12.2016
17:00
Nokia
Pyry
-
Kiekkokopla
5590
03.12.2016
17:30
Naantali
VG-62
-
Ketterä
5584
03.12.2016
18:00
Liminka
AIK
-
Riemu

JHT:n loppukauden ottelut

5417
03.12.2016
16:00
Kalajoki
JHT
-
D-Kiekko
5395
04.12.2016
17:00
Lapua
S-Kiekko
-
JHT
5528
07.12.2016
18:30
Kalajoki
JHT
-
AIK
5453
11.12.2016
16:00
Kalajoki
JHT
-
VG-62
5485
17.12.2016
17:00
Hyrylä 2
KJT
-
JHT
5426
18.12.2016
17:00
Forssa
FPS
-
JHT
5621
07.01.2017
Jyväskylä
D-Kiekko
-
JHT
5546
08.01.2017
16:00
Kalajoki
JHT
-
FPS
5573
14.01.2017
17:30
Naantali
VG-62
-
JHT
5555
15.01.2017
13:30
Kaarina
HCIK
-
JHT
5627
21.01.2017
16:00
Kalajoki
JHT
-
D-Kiekko
5380
28.01.2017
17:00
Nokia
Pyry
-
JHT
5617
29.01.2017
Jyväskylä
Riemu
-
JHT
5623
04.02.2017
16:00
Kalajoki
JHT
-
Riemu
5624
08.02.2017
18:30
Oulainen
AIK
-
JHT
5477
11.02.2017
16:00
Kalajoki
JHT
-
Kiekkokopla
5469
18.02.2017
16:00
Pori
KHT
-
JHT
5613
19.02.2017
17:00
Haka 2
KOOVEE
-
JHT


Ei kommentteja: