sunnuntai 6. marraskuuta 2016

JHT:lle jatkoaikavoitto


Ykkösketju aloituksessa HCIK_ottelussa. Hannu Tiluksen kuva.

JHT kohtasi kotonaan HCIK:n Kaarinasta. JHT:lle ottelu oli vaikea, koska niin paljon miehiä oli poissa rivistä. Petrus Lintonen JHT:n maalissa torjui peräti 41 kertaa. HCIK:n maalivahti Sami Heikkilä torjui 29 laukausta. Toisessa erässä Petrus Lintonen piti JHT pinnalla HCIK pelatessa pitkiä aikoja viidellä kolmea vastaan. Ensimmäinen erä oli maaliton.

JHT:n nuori mailataituri Teemu Siironen siirsi JHT:n 1-0 johtoon. Syöttöpisteet Ville-Veikko Väkeväiselle ja Henri Allenille. HCIK tasoitti pelin 1-1:een Vertti Virtasen maalilla. JHT:n peli ei lähtenyt kunnolla käyntiin. Oli huolimattomuutta. Ei pelattu tarpeeksi tarkasti. HCIK siirtyi Miro Kivisen maalilla 1-2 johtoon. JHT otti aikalisän, mutta jäähyt sotkivat JHT:n takaa-ajon. Toisen erän jälkeen HCIK johti 1-2.

Kolmanteen erään JHT tutulla vauhdilla ja hallitsevalla otteella. Erää ehti kulua 40 sekuntia kun taululla oli numerot 2-2. Jesper Ahlgren tasoitti Jere Espon ja Henri Mustosen saadessa syöttöpisteet. JHT pääsi pelaamaan ylivoimalla ja tällaista tilaisuutta JHT ei jättänyt käyttämättä. Tomi Gronoff maalasi Niklas Wsterlundin ja Henri Mustosen esityöstä. Tämän jälkeen JHT:n ote herpaantui. Lähdettiin varmistelemaan 3-2 voittoa, mutta HCIK tasoitti pelin kolmannen erän lopussa.

Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 42 sekuntia, kun JHT juhli voittomaalia, jonka laukoi tuulennopea Tommi Rintasalo syöttäjinä Samuli Rahikainen ja Teemu Siironen. Näin JHT siirtyi sarjan kärkipaikalle yhden ottelun vähemmän pelanneena kuin toisena oleva Imatran Ketterä. Keskiviikkona on vastassa Oulun AIK Oulaisissa. JHT:llä on nyt liian paljon miehiä sivussa mm. Juho Joki-Erkkilä, Jarno Palola, Ville Lehtonen, Silver Kerna, Kevin Parras, Peteris Pujats jne. Siksi keskiviikon ottelusta on tulossa todella vaikea ottelu JHT:lle. Onneksi JHT:n joukkue eli kaikki neljä kenttää ovat sellaisia jotka pystyvät tekemään ratkaisuja ja se on JHT:n vahvuus. Nyt tarvitaan runsaasti yleisöä Kalajoelta Oulaisten otteluun sillä nyt tarvitaan todella kovaa kannustusta, sillä AIK on todella kova vastus.


JHT - HCIK 06.11.2016 maalikooste

Hannu Tiluksen kuvat ottelusta


Kierroksen ottelut 6.11.2016
5569
06.11.2016
14:30
Jyväskylä
D-Kiekko
-
KJT
3-8
5421
06.11.2016
16:00
Joensuu
Kiekkokopla
-
S-Kiekko
1-5
5435
06.11.2016
16:00
Kalajoki
JHT
-
HCIK
4-3 JA
5612
06.11.2016
16:00
Nokia
Pyry
-
Hunters
5-1
5525
06.11.2016
19:00
Jyväskylä
Riemu
-
KHT
4-7

Sarjatilanne 6.11.2016
1.
JHT
12
9
2
1
0
55
-
24
31
32
2.
Ketterä
13
9
2
0
2
80
-
20
60
31
3.
AIK
13
8
1
0
4
47
-
29
18
26
4.
Pyry
13
7
1
2
3
60
-
38
22
25
5.
FPS
14
7
1
0
6
60
-
59
1
23
6.
Hunters
14
7
0
1
6
54
-
43
11
22
7.
S-Kiekko
13
6
1
2
4
51
-
42
9
22
8.
Riemu
14
5
2
1
6
51
-
55
-4
20
9.
HCIK
14
6
0
2
6
53
-
61
-8
20
10.
KOOVEE
13
5
1
2
5
49
-
53
-4
19
11.
VG-62
14
6
0
1
7
46
-
65
-19
19
12.
KJT
14
5
0
0
9
56
-
65
-9
15
13.
D-Kiekko
13
5
0
0
8
43
-
58
-15
15
14.
Titaanit
15
4
1
1
9
45
-
68
-23
15
15.
KHT
15
3
2
0
10
51
-
90
-39
13
16.
Kiekkokopla
14
3
0
1
10
39
-
70
-31
10


JHT:n tehotilasto 6.11.2016
1.
GRONOFF Tomi
JHT
12
5
11
16
0
0
0
3
0
0
0
0
6
2
0
0
0
2.
MUSTONEN Henri
JHT
12
5
10
15
0
0
0
1
0
1
0
0
12
1
0
0
0
3.
RINTASALO Tommi
JHT
12
10
3
13
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
4.
WESTERLUND Niklas
JHT
12
9
4
13
0
0
0
6
0
0
0
0
12
2
0
0
0
5.
AHLGREN Jesper
JHT
11
5
7
12
0
0
0
5
1
0
1
0
35
2
0
0
0
6.
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
JHT
12
2
8
10
0
0
0
7
0
0
0
0
14
1
0
0
0
7.
JOKI-ERKKILÄ Juho
JHT
8
1
9
10
0
0
0
2
0
0
0
0
4
1
0
0
0
8.
LEHTONEN Ville
JHT
10
2
7
9
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
9.
RAHIKAINEN Samuli
JHT
12
2
6
8
0
0
0
6
0
0
0
0
12
1
0
0
0
10.
ESPO Jere
JHT
12
2
6
8
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
11.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
12
2
4
6
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
12.
SIIRONEN Teemu
JHT
7
1
4
5
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
13.
PALOLA Jarno
JHT
9
2
2
4
0
0
0
3
0
0
0
0
6
1
0
0
0
14.
ALLEN Henri
JHT
11
0
4
4
0
0
0
0
1
0
1
0
25
0
0
0
0
15.
KIVINEN Niko
JHT
9
2
1
3
0
0
0
4
0
0
0
1
33
0
0
0
0
16.
PESIÖ Jim
JHT
12
0
3
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
17.
OJALA Iiro
JHT
12
2
0
2
0
0
0
9
0
0
0
0
18
0
0
0
0
18.
KERNA Silver
JHT
9
0
2
2
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
19.
PARRAS Kevin
JHT
3
1
0
1
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
20.
PENTTINEN Teemu
JHT
9
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
21.
RANTANEN Tapio
JHT
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
22.
HANNULA Viljami
JHT
6
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
23.
TIRRI Ville-Petteri
JHT
7
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
24.
LINTONEN Petrus
JHT
12
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
25.
MATTILA Wille
JHT
12
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0

Seuraavat ottelut
5390
09.11.2016
18:30
Pori
KHT
-
KOOVEE
5408
09.11.2016
18:30
Oulainen
AIK
-
JHT
5619
09.11.2016
19:00
Jyväskylä
D-Kiekko
-
Riemu
5402
11.11.2016
18:30
Forssa
FPS
-
VG-62


Ei kommentteja: