sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Täysi pistepotti pohjoisen keikalta


Työvoitto Torniossa












JHT Kalajoki haki odotetusti viikonvaihteen otteluistaan täydet kuusi pistettä. Tänään sunnuntaina JHT Kalajoki voitti TIHC:n numeroin 2-6 (1-1, 0-2, 1-3). JHT:n joukkueen pelivahvuudesta olivat poissa Tomi Heinonen ja Artturi Puoskari. JHT:n maalia vartioi Jari Mäyrä, joka joutui kolmannessa erässä kiekkosateeseen torjuen 19 laukausta. Mäyrän torjuntaprosentti oli korkea eli 94,87.
JHT:n kolmesta maalista vastasi Henri Mustonen tekemällä näin kypärätempun. Muut maalit merkittiin Jesse Hietalalle, Sami Markkaselle ja Aku Joki-Erkkilälle. Sami Markkanen oli jälleen tehopisteiden valossa JHT:n tehokkain pelaaja saldonaan 1+3.

Ensimmäinen erä oli JHT:n hallintaa ja maalivahtien torjunnat olivat ensimmäisessä erässä TIHC;n Kimmo Mäki 12 kertaa ja JHT:n Jari Mäyrä 6 kertaa. JHT:n maaliteon aloitti Henri Mustonen. Kotijoukkue TIHC tasoitti erän lopussa numeroiksi 1-1.

Toisessa erässä JHT:n Ville-Petteri Tirri istui jäähyllä kaksi kertaa ja Iiro Ojala kerran. Tästä johtuen peli tasaantui ja JHT:n maalivahti Jari Mäyrä torjui 12 kertaa ja TIHC:n Kimmo Mäki 14 kertaa. Mäki kuitenkin joutui antautumaan kahdesti JHT:n hyökkäjien edessä, sillä Jesse Hietala ja Henri Mustonen maalasivat kumpikin kerran ja niin oli toisen erän lopussa taululla numerot 1-3.

Kolmannen erän alussa Topi Anttila kavensi numerot 2-3:een. Janne Saarenpää, Ville-Petteri Tirri ja Kai Yli-Untinen saivat kukin vuorollaan jäähytuomion ja se sotki JHT:n pelin täysin. Täysillä viisikoilla pelatessa JHT:n ykköskenttä näytti kyntensä ja lisäsi junkkarijohdon 2-4:ään. Ajassa 57.50 JHT:n Jani Rahkola sai jäähyn kampituksesta ja TIHC otti aikalisän. TIHC otti maalivahdin pois maalilta ja yritti pelata kuudella neljää vastaan. Kun tällaisessa tilanteessa on kentällä JHT:n Aku Joki-Erkkilä, niin voi olla lähes sataprosenttisen varma, että verkot soi. Niin kävi nytkin. Aku Joki-Erkkilä laittoi viimeisen naulan TIHC:n arkkuun tekemällä JHT:n viidennen maalin alivoimalla. Tapani Nikkilä sai jäähyn ajassa 58.37 ja näin JHT joutui pelaamaan kolmella kuutta vastaan. JHT:n kapteeni rankaisi TIHC:ä vielä kerran alivoimalla. Markkanen laukoi JHT:n kuudennen maalin ajassa 59.16. Tässä tilanteessa TIHC:n maalivahti luisteli takaisin maalinsuulle. Peli on näin pelattu.

1. Erä
00:00 MV MÄYRÄ Jari JHT aloittaa
00:00 MV MÄKI Kimmo TIHC aloittaa
00:47 2min (FRANTTI Antti) TIHC Liikaa pelaajia kentällä
02:17 2min TUOMAINEN Marko JHT Koukkaaminen
04:37 2min HIMANKA Markus TIHC Huitominen
11:10 2min MÄKITALO Miikka TIHC Koukkaaminen
13:15 0 - 1 MUSTONEN Henri (RAHKOLA Jani, JOKI-ERKKILÄ Aku) JHT
17:47 1 - 1 FRANTTI Antti (KALLIO Markus, KAUVOSAARI Joni) TIHC

2. Erä
20:25 2min KYLMÄMAA Jani TIHC Koukkaaminen
27:22 2min TIRRI Ville-Petteri JHT Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
31:59 2min TIRRI Ville-Petteri JHT Kiinnipitäminen
34:26 1 - 2 HIETALA Jesse (TUOMAINEN Marko, NIKKILÄ Tapani) JHT
35:19 1 - 3 VoM MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami) JHT
36:27 2min OJALA Iiro JHT Kampitus

3. Erä
40:30 2 - 3 ANTTILA Topi (SNÄLL Tony, KYLMÄMAA Jani) TIHC
44:37 2min SAARENPÄÄ Janne JHT Kiinnipitäminen
48:08 2min TIRRI Ville-Petteri JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
52:49 2min YLI-UNTINEN Kai JHT Huitominen
57:33 2 - 4 MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami, LEHTOMÄKI Juha) JHT
57:50 2min RAHKOLA Jani JHT Kampitus
57:50 Aikalisä TIHC
57:57 MV MÄKI Kimmo TIHC pois 57:57-58:07
58:07 2 - 5 AV TM JOKI-ERKKILÄ Aku (MARKKANEN Sami, SAARENPÄÄ Janne) JHT
58:20 MV MÄKI Kimmo TIHC pois 58:20-59:16
58:37 2min NIKKILÄ Tapani JHT Koukkaaminen
59:16 2 - 6 AV TM MARKKANEN Sami JHT

Maalivahdit:
MÄKI Kimmo TIHC
12 + 14 + 9 = 35
pois 57:57-58:07, 58:20-59:16
MÄYRÄ Jari JHT
6 + 12 + 19 = 37

Aikalisät:
TIHC 57:50
JHT -

Erotuomarit:
Erotuomari KALLIO Jarmo
Erotuomari MELALUOTO Juho

Yleisöä:
202

Ei kommentteja: