sunnuntai 28. marraskuuta 2010

JHT:lle tappio















JHT Kalajoki kärsi vierastappion Huntersille numeroin 3-2 (1-1, 2-0, 0-1). JHT:n maalissa Joni Puurula torjui 33 laukausta torjuntaprosentin ollessa 91,67. Huntersin maalivahti Janne Karvonen torjui 24 laukausta torjuntaprosentin ollessa 92,31. Tiukassa kamppailussa henkinen puoli on tärkeä asia. Näyttää siltä, että kolmannessa erässä JHT:n pelaajilla oli vaikeuksia, sillä kaksi pelaajaa sai ottelurangaistuksen. JHT:n ensimmäinen maali oli ylivoimamaali, jossa toimi tuttu kuvio: Toskala ja Gronoff teki paikan Henri Mustoselle, joka veti vuoren varmasti kiekon reppuun. Hunters tasoitti, kun se pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan.
Toisen erän alussa Hunters siirtyi 2-1 johtoon ja ylivoimalla jo 3-1 johtoon. JHT:n valmentaja Kari Makkonen otti aikalisän herätelläkseen pelaajiaan taisteluun.
Kolmannessa erässä Tapani Nikkilä kavensi tilanteeksi 3-2, mutta sen lähemmäksi JHT ei päässyt kovasta yrityksestä huolimatta. JHT:lle tappio oli omien virheiden aiheuttama odottamaton tappio.

1. Erä
00:00 MV KARVONEN Janne Hunters aloittaa
00:00 MV PUURULA Joni JHT aloittaa
02:50 2min VÄISÄNEN Arto Hunters Estäminen
04:24 2min ROUKALA Tomi Hunters Koukkaaminen
04:56 0 - 1 YV MUSTONEN Henri (GRONOFF Tomi, TOSKALA Matti) JHT
06:59 2min MUSTONEN Henri JHT Kampitus
08:47 2min PUURULA Joni JHT Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
08:47 2min HEINONEN Lauri JHT Poikittainen maila
14:01 1 - 1 LUKJANOV Edgar (HIRVONEN Timo, KÄRKÖNEN Marc) Hunters
15:37 2min NIEMI Niilo JHT Huitominen
15:37 2min HIRVONEN Aleksi Hunters Kyynärpäätaklaus
16:03 2min KAIKKONEN Mikko JHT Kiinnipitäminen

2. Erä
21:48 2 - 1 SR ROUKALA Tomi (LUKJANOV Edgar, KÄRKÖNEN Marc) Hunters
27:14 2min VÄISÄNEN Arto Hunters Ryntäys
30:02 2min OLANDER Tony Hunters Korkea maila
33:04 2min HAATAJA Matti JHT Koukkaaminen
34:29 3 - 1 YV VoM RASSA Samuli (TERVONEN Sami, ERKKILÄ Jussi) Hunters
34:29 Aikalisä JHT
34:44 2min LUKJANOV Edgar Hunters Koukkaaminen
39:23 2min VÄISÄNEN Arto Hunters Estäminen

3. Erä
45:33 2min LUKJANOV Edgar Hunters Koukkaaminen
47:20 3 - 2 YV NIKKILÄ Tapani (YLI-UNTINEN Kai, HEINONEN Lauri) JHT
50:05 25min HAATAJA Matti JHT Ottelurangaistus - Potkaiseminen
53:18 2min MANUSHIN Paul Hunters Korkea maila
53:59 2min KARVONEN Janne Hunters Pelin viivyttäminen
53:59 25min LEHTOMÄKI Juha JHT Ottelurangaistus - Polvitaklaus
56:31 2min HIRVONEN Timo Hunters Kiinnipitäminen
59:38 MV PUURULA Joni JHT pois 59:38-60:00

Maalivahdit:
KARVONEN Janne Hunters
8 + 7 + 9 = 24

PUURULA Joni JHT
15 + 13 + 5 = 33
pois 59:38-60:00

Aikalisät:
Hunters -
JHT 34:29

Erotuomarit:
Päätuomari JOUHI Ari
Päätuomari KEMPPINEN Pekka
Linjatuomari RANTALA Taneli
Linjatuomari TOODE Maxim

Yleisöä:
195

Sarjatilanne

RoKi 4 4 0 0 0 29 - 12 12
KOOVEE 4 3 1 0 0 25 - 15 11
HCK 4 2 1 0 1 25 - 16 8
JHT 3 2 0 0 1 13 - 5 6
Hunters 3 2 0 0 1 15 - 16 6
Ketterä 4 1 1 0 2 17 - 18 5
KJT TuusKi 3 1 0 1 1 12 - 13 4
VG-62 4 1 0 1 2 13 - 15 4
Hermes 4 1 0 1 2 18 - 26 4
HC Luvia 3 1 0 0 2 11 - 17 3
Pingviinit 2 0 0 0 2 4 - 15 0
S-Kiekko 4 0 0 0 4 12 - 26 0

Ei kommentteja: