sunnuntai 27. helmikuuta 2011

JHT:llä huono päivä



















Timo Seikkula tasoitti ottelun numeroihin 3-3.

RoKi voitti Rovaniemellä JHT Kalajoen numeroin 11-3 (3-2)(4-1)(4-0). Ensimmäisessä erässä JHT aloitti maaliteon Henri Mustosen maalilla. RoKi tasoitti ja meni johtoon. Sen jälkeen JHT sai kolme kahden minuutin jäähyä ja RoKi teki ylivoimalla kolmannen maalinsa. Artturi Puoskari kavensi Kai Yli-Untisen syötöstä tilanteeksi 3-2. JHT sai erän lopussa neljännen jäähynsä. Siitä huolimatta molemmat maalivahdit torjuivat ensimmäisessä erässä yhdeksän kertaa.

Toisen erän alussa Timo Seikkula tasoitti tilanteeksi 3-3. RoKi teki 40 sekunnissa kaksi maalia ja JHT otti aikalisän. Sen jälkeen JHT sai neljä pienempää rangaistusta ja niiden päätteeksi RoKi teki kaksi maalia lisää. Näin oli ottelu ratkennut.

Kolmannessa erässä JHT:n jäähysuma jatkui kolmella pienellä rangaistuksella, mutta kotijoukkue RoKi sai myös jäähyjä. Ylivoimalla RoKi lisäsi johtoaan 8-3:een. RoKin puolustaja Lovro Bajc sai 2+2+10 minuuttia rangaituksia. JHT:llä ei riittänyt enää asennetta, sillä RoKi teki alivoimallakin maalin siirtyen 10-3 johtoon. Kaiken kukkuraksi JHT sai vielä joukkuerangaistuksen ja RoKi hyödynsi tilanteen tekemällä luvuiksi 11-3. JHT:n pelissä jäi parannettavaa joka osa-alueella, sillä maalivahdin torjuntaprosenttikin oli vain 70,27. JHT:n kauden päätösottelu on ensi lauantaina kotiotteluna Pingviinejä vastaan.

1. Erä
00:00 MV KOKKO Mika JHT aloittaa
00:00 MV RUOKANEN Toni RoKi aloittaa
08:13 0 - 1 MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami) JHT
10:12 1 - 1 SR MÄKINEN Markus (INKERÖINEN Vesa, JOKI-ERKKILÄ Henri) RoKi
11:08 2 - 1 RAUTAKOSKI Jari (JOONA Juho, SAINIO Ilari) RoKi
12:20 2min NISKAKANGAS Perttu JHT Poikittainen maila
13:55 2min NIKKILÄ Tapani JHT Koukkaaminen
15:14 2min GRONOFF Tomi JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
16:38 3 - 1 YV KOSTAMO Jarkko (KLUUSKERI Niko, JOKI-ERKKILÄ Henri) RoKi
16:55 3 - 2 PUOSKARI Artturi (YLI-UNTINEN Kai) JHT
18:29 2min SEIKKULA Timo JHT Kampitus

2. Erä
23:30 3 - 3 SR SEIKKULA Timo (NIKKILÄ Tapani, TOSKALA Matti) JHT
23:47 4 - 3 VoM KLUUSKERI Niko (RAUTAKOSKI Jari, SAINIO Ilari) RoKi
24:21 5 - 3 ALANNE Joonas (FOMIN Henri) RoKi
24:21 Aikalisä JHT
25:54 2min PUOSKARI Artturi JHT Korkea maila
28:49 2min SEIKKULA Timo JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
31:43 2min INKERÖINEN Vesa RoKi Koukkaaminen
34:03 2min LAAKKO Jari RoKi Kiinnipitäminen
34:45 2min NIKKILÄ Tapani JHT Koukkaaminen
34:45 2min NISKAKANGAS Perttu JHT Kampitus
35:04 6 - 3 YV KOSTAMO Jarkko (ALANNE Joonas, JOKI-ERKKILÄ Henri) RoKi
37:10 7 - 3 FOMIN Henri (ALANNE Joonas, LUKKARILA Petri) RoKi
39:21 2min BAJC Lovro RoKi Estäminen

3. Erä
41:33 2min RAUTAKOSKI Jari RoKi Koukkaaminen
45:49 2min TOSKALA Matti JHT Koukkaaminen
46:15 8 - 3 YV ALANNE Joonas (KLUUSKERI Niko, JOKI-ERKKILÄ Henri) RoKi
46:57 2min PUOSKARI Artturi JHT Väkivaltaisuus
46:57 2min SEIKKULA Timo JHT Väkivaltaisuus
46:57 2min MÄKINEN Markus RoKi Väkivaltaisuus
46:57 2min BAJC Lovro RoKi Väkivaltaisuus
46:57 2min BAJC Lovro RoKi Väkivaltaisuus
46:57 10min BAJC Lovro RoKi Käytösrangaistus
48:34 9 - 3 TV SAINIO Ilari (RAUTAKOSKI Jari) RoKi
49:09 10 - 3 AV ALANNE Joonas (LUKKARILA Petri, KAISAMATTI Jukka) RoKi
49:25 2min (TOSKALA Matti) JHT Joukkuerangaistus
50:25 11 - 3 YV LUKKARILA Petri (INKERÖINEN Vesa, LAAKKO Jari) RoKi
52:16 2min FOMIN Henri RoKi Huitominen
52:59 2min KAISAMATTI Jukka RoKi Koukkaaminen

Maalivahdit:
RUOKANEN Toni RoKi
9 + 12 + 8 = 29

KOKKO Mika JHT
9 + 6 + 11 = 26

Aikalisät:
RoKi -
JHT 24:21

Erotuomarit:
Päätuomari NIVA Jari
Päätuomari PIENIMÄKI Jarmo
Linjatuomari LAPPALAINEN Lasse
Linjatuomari TORVINEN Antti

Yleisöä:
734

Ei kommentteja: