sunnuntai 15. helmikuuta 2015

JHT – Red Ducks 3-5

Tomi Gronoff on ollut JHT:n tehokkain pelaaja

JHT - Red Ducks 14.02.2015 maalikooste HD

JHT alavireinen pelivire jatkui Red Ducks pelissä. Luistelussa JHT oli jälleen selvästi vastustajaansa heikompi. Rad Ducks suorastaan leikitteli asennevammaisen JHT:n kanssa ja siirtyi kotiyleisön suureksi harmiksi jo ensimmäisessä erässä 0-4 johtoon. Maalivahti Kokoa ei voida näistä maaleista syyttää. Ensimmäinen erä oli ehkä heikoin JHT:ltä koko kauden aikana. Katastrofaalista kiekkoilua.

Toisessa erässä kotijoukkue tiivisti kolmeen kenttään ja sekoitti ketjuja. Tulostaululla asia ei näkynyt. Peli kuitenkin tasoittui ja vauhtiakin tuli JHT-pelaajien luistimiin. Maalia kohti laukauksia tuli kuitenkin liian vähän.

Kolmanessa erässä vaasalaiset lisäsivät johtonsa jo 0-5:een kotijoukkueen hyökätessä yltiöpäisesti ja unohtaessa puolutuksen. Tämä herätti kotijoukkueen, joka hallitsi kolmannen erän loppua mielinmäärin. Ensin Peteris Pujats kavensi tilanteeksi 1-5, sitten Iiro Ojala laukoi tilanteeksi 2-5 ja Jarno Palola iski numeroiksi 3-5. Loppuerän hurja painostus meni liaaksi sähläämiseksi eikä tarvittavia maaleja saatu ylivoimallakaan. Näin JHT putosi jälleen play offs viivan alapuolelle. JHT:n on saatava oma peli kuntoon, sillä kaksi viimeistä peliä on kotipelejä. Ensin kohdataan RoKi ja kauden viimeinen sarjapeli on Hermestä vastaan. Jos peli ei parane, niin sarjapaikkakin saattaa olla vaarassa.

Valokuvat ottelusta


JHT
3 - 5
Red Ducks

(0-4 , 0-0 , 3-1)



Yleisömäärä: 350






Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
0 - 4
22 - 6
2 - 0
0 - 1
0 - 0
2.
0 - 0
3 - 8
2 - 2
0 - 0
0 - 0
3.
3 - 1
8 - 12
2 - 4
0 - 1
0 - 0
Yhteensä
3 - 5
33 - 26
6 - 6
0 - 2
0 - 0






1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
JHT
31
KOKKO Mika
MV aloittaa
00:00
Red Ducks
35
KOSKELA Sami
MV aloittaa
00:37
JHT
2 min
10
HANNULA Viljami
Koukkaaminen
02:10
0-1
Red Ducks
YV
9
HALAVA Mika
33 VÄHÄMAA Samu, 83 KOSSILA Joshua


04:48
0-2
Red Ducks
11
WUOLLE Nicolas
83 KOSSILA Joshua, 16 NYLUND Jani


04:48
JHT
Aikalisä
12:39
0-3
Red Ducks
9
HALAVA Mika
32 MARTIN Johnny, 28 AUTIO Valtteri


17:23
0-4
Red Ducks
11
WUOLLE Nicolas
83 KOSSILA Joshua, 16 NYLUND Jani


17:23
JHT
1
RISTELI Tomi
MV sisään
KOKKO Mika
MV ulos
2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
26:18
JHT
2 min
18
MANNINEN Jesse
Kiinnipitäminen
38:13
Red Ducks
2 min
9
HALAVA Mika
Koukkaaminen
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
41:49
JHT
2 min
44
OJALA Iiro
Poikittainen maila
43:18
0-5
Red Ducks
YV
6
BRANDER Riku
21 GRÖNBACKA Joonas


44:33
1-5
JHT
8
PUJATS Peteris
24 MARKKANEN Sami


47:08
2-5
JHT
44
OJALA Iiro
23 PALOLA Jarno


47:08
Red Ducks
Aikalisä
50:53
3-5
JHT
23
PALOLA Jarno
87 SALKA Michal, 18 MANNINEN Jesse


53:57
Red Ducks
2 min
11
WUOLLE Nicolas
Koukkaaminen
56:05
Red Ducks
2 min
21
GRÖNBACKA Joonas
Koukkaaminen





Maalivahdit
JHT
31 KOKKO Mika
20+0+0 =20
(Vaihto: 17.23 0-4)
1 RISTELI Tomi
2+3+8 =13
Red Ducks
35 KOSKELA Sami
6+8+12 =26





Erotuomarit
Päätuomari
ORAVA Samuli
Linjatuomari
MÄNNIKKÖ Teemu
Linjatuomari
YLIUNTINEN Vesa





Sarjatilanne 14.02.2015



Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
Jokipojat
34
22
2
1
9
149
-
91
58
71
2.
FPS
34
21
3
2
8
155
-
118
37
71
3.
Hermes
33
17
1
7
8
142
-
129
13
60
4.
RoKi
33
18
1
2
12
139
-
110
29
58
5.
Hunters
33
14
5
2
12
115
-
115
0
54
6.
Bewe TuusKi
33
15
2
4
12
134
-
114
20
53
7.
HC Satakunta
34
13
4
4
13
121
-
120
1
51
8.
PYRY
32
15
1
2
14
137
-
117
20
49
9.
JHT
34
13
3
2
16
112
-
124
-12
47
10.
KOOVEE
33
12
3
1
17
112
-
116
-4
43
11.
Ketterä
33
13
1
1
18
120
-
135
-15
42
12.
IPK
32
11
4
1
16
122
-
142
-20
42
13.
S-Kiekko
34
12
1
2
19
92
-
139
-47
40
14.
Red Ducks
33
9
2
2
20
97
-
124
-27
33
15.
HCIK
33
9
2
2
20
109
-
162
-53
33


Kauden viimeiset sarjapelit


5765
21.02.2015
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
Red Ducks
5776
21.02.2015
16:00
Kaarina
HCIK
-
Jokipojat
5845
21.02.2015
16:00
Kalajoki
JHT
-
RoKi
5647
21.02.2015
16:20
Porvoo
Hunters
-
IPK
5806
21.02.2015
17:00
Kokkola
Hermes
-
KOOVEE
5861
21.02.2015
17:00
Nokia
PYRY
-
S-Kiekko
5857
22.02.2015
16:00
Nokia
PYRY
-
HC Satakunta
5627
22.02.2015
17:00
Forssa
FPS
-
Jokipojat
5724
22.02.2015
17:00
Hyrylä 2
Bewe TuusKi
-
IPK
5838
22.02.2015
17:00
Lappi Areena
RoKi
-
KOOVEE
5759
28.02.2015
13:50
Porvoo
Hunters
-
HCIK
5732
28.02.2015
16:00
Eurajoki
HC Satakunta
-
Bewe TuusKi
5841
28.02.2015
16:00
Kalajoki
JHT
-
Hermes
5623
28.02.2015
17:00
Lappi Areena
RoKi
-
S-Kiekko
5787
28.02.2015
17:00
Vaasa
Red Ducks
-
FPS
5807
28.02.2015
17:00
Iisalmi
IPK
-
Ketterä
5859
28.02.2015
17:00
Nokia
PYRY
-
KOOVEE



Ei kommentteja: