lauantai 12. maaliskuuta 2016

JHT Mestis-karsintaan


12.3.2016 Pronssiottelu Kooste Pyry-JHT

JHT oli odotetun kova Nokialla voittamalla ylivoimaisesti Nokian Pyryn Suomisarjan pronssikamppailussa numeroin 1-5. JHT pelasi joukkueena erittäin hyvin. Maalivahti Juraj Holly pelasi loistavan pelin torjuessaan 48 laukausta. Vastaavasti Nokian Pyryn maalivahti torjui vain 25 laukausta. JHT:n joukkueesta nousivat maalintekijöinä esiin tutut nimet. Ensimmäinen maali oli Matti Kivisillan käsialaa Tomi Gronoffin ja Henri Mustosen esityöstä. Maali oli ylivoimamaali.

Toisessa erässä ottelu ratkesi, kun sama kolmikko Kivisilta, Gronoff ja Mustonen tekivät ylivoimalla 0-2 johtomaalin. Kolmannesta maalista vastasivat Juho Joki-Erkkilä Henri Mustosen ja Kai Yliuntisen saadessa syöttöpisteen. Toisen erän lopulla Tommi Rintasalo naulasi viimeisen naulan Pyryn arkkuun. Rintasalo latasi numeroiksi 0-4.

Kolmannessa erässä Nokian Pyryn maalikuningas Antti Hilden kavensi numeroiksi 1-4. Tomi Gronoffi saadessa jäähyn kampituksesta Nokian Pyry otti maalivahdin pois maalilta ja yritti kuudella neljää vastaan, mutta heikosti kävi. Juho Joki-Erkkilä pisti kiekon tyhjään maalin ja tilanne oli 1-5. Erän lopulla Nokia Pyryn entiset SM-liigapelaajat eivät kestäneet tappion karvasta kalkkia vaan alkoivat sikailemaan oikein kunnolla. Antti Hilden otti jäähyn huitomisesta ja Jussi Pesonen pelirangaistuksen ryntäyksestä ja väkivaltaisesta pelistä.

Näin JHT eteni Mestis-karsintaan ja vastaan tulee JYP-Akatemia. Mestiskarsinnassa pelit ratkaistaan neljällä voitolla. IPK nousi suoraan mestikseen ja Ketterä karsii noususta ROKIn kanssa. IPK voitti Ketterän vieraissa 1200 ihmisen edessä numeroin 3-4.


PYRY
1-5
JHT

(0-1 , 0-3 , 1-1)



Yleisömäärä: 640






Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
0 - 1
8 - 15
2 - 6
0 - 1
0 - 0
2.
0 - 3
11 - 14
4 - 2
0 - 1
0 - 0
3.
1 - 1
6 - 12
31 - 2
0 - 0
0 - 1
Yhteensä
1 - 5
25 - 41
37 - 10
0 - 2
0 - 1





1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
PYRY
1
KOSKELA Sami
MV aloittaa
00:00
JHT
35
HOLLY Juraj
MV aloittaa
05:28
JHT
2 min
17
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
Kampitus
07:57
JHT
2 min
77
ALLEN Henri
Mailasta kiinnipitäminen
15:09
PYRY
2 min
18
SANDHU Tino
Koukkaaminen
16:29
0-1
JHT
YV
90
KIVISILTA Matti
25 GRONOFF Tomi, 15 MUSTONEN Henri


20:00
JHT
2 min
92
RÖNKKÖ Joona
Estäminen
2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
25:59
JHT
2 min
Liian monta pelaajaa jäällä
65 PENTTINEN Teemu
29:14
PYRY
2 min
3
FRIMAN Petteri
Estäminen
31:07
0-2
JHT
YV
90
KIVISILTA Matti
15 MUSTONEN Henri, 25 GRONOFF Tomi


31:53
PYRY
2 min
1
KOSKELA Sami
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
66 HEIKKINEN Timo-Pekka
34:24
0-3
JHT
40
JOKI-ERKKILÄ Juho
15 MUSTONEN Henri, 89 YLIUNTINEN Kai


37:01
0-4
JHT
22
RINTASALO Tommi


37:01
PYRY
35
TAPONEN Juha
MV sisään
KOSKELA Sami
MV ulos
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
40:53
PYRY
2 min
9
HILDEN Antti
Koukkaaminen
51:39
1-4
PYRY
9
HILDEN Antti
22 PYYMÄKI Jarkko, 2 LAITILA Joni


54:39
JHT
2 min
25
GRONOFF Tomi
Kampitus
54:39
PYRY
Aikalisä
54:39
PYRY
35
TAPONEN Juha
MV ulos


55:41
1-5
JHT
AV TM
40
JOKI-ERKKILÄ Juho


55:41
PYRY
35
TAPONEN Juha
MV sisään


58:53
PYRY
2 min
9
HILDEN Antti
Huitominen
59:17
PYRY
2 min
25
PESONEN Jussi
Ryntäys
91 HÄPPÖLÄ Joni
59:17
PYRY
5 min
25
PESONEN Jussi
Väkivaltaisuus
91 HÄPPÖLÄ Joni
59:17
PYRY
20 min
25
PESONEN Jussi
PELIRANGAISTUS - Väkivaltaisuus



Maalivahdit
PYRY
1 KOSKELA Sami
 8+9+0 =17
(Vaihto: 37.01 0-4)
35 TAPONEN Juha
 0+2+6 =8
Poissa: 54.39-55.41
JHT
35 HOLLY Juraj
 15+14+12 =41

Erotuomarit
Päätuomari
KOLARI Olli-Pekka
Linjatuomari
NIITTYLÄ Tommi
Linjatuomari
VÄLISAARI Jussi

JYP-Akatemia on M11. ja JHT on SS 3.

OtteluPäiväAikaPaikkaKotiVierasTulos
Karsintaottelut (4 voittoa
4827419.03.201617:00M 11.-SS 3.
4827819.03.201617:00M 12.-SS 2.
4828221.03.201618:30SS 2.-M 12.
4828521.03.201618:30SS 3.-M 11.
4827523.03.201618:30M 11.-SS 3.
4827923.03.201618:30M 12.-SS 2.
4828325.03.201617:00SS 3.-M 11.
4828725.03.201617:00SS 2.-M 12.
Karsintaottelut, tarvittaessa
4827626.03.201617:00M 11.-SS 3.
4828026.03.201617:00M 12.-SS 2.
4828428.03.201617:00SS 3.-M 11.
4828628.03.201617:00SS 2.-M 12.
4827730.03.201618:30M 11.-SS 3.
4828130.03.201618:30M 12.-SS 2.


Ei kommentteja: