lauantai 9. syyskuuta 2017

JHT - SapKo 2-7

JHT sai vieraakseen Suomen Cupin ottelussa viime kauden Mestiksen parhaan joukkueen Savonlinnan SapKon. SapKo aloitti terävästi, sillä jo vaajaan kuuden minutiin pelin jälkeen taululla olivat numerot 0-2. Sen jälkeen JHT otti aikalisän ja peli vähitellen tasaantui. JHT:n Ville Rajala kavensi erän loppupuolella numeroiksi 1-2. JHT:llä oli paikat usempaankin maaliin.

Toisessa erässä peli oli tasaantunut ja JHT taisteli esimerkillisesti. SapKo sai pari jäähyä ja JHT kiitti ja Reko Tornberg iski kiekon maaliin. JHT oli paikat jopa kolmanteenkin maaliin.

Mitä tapahtui toisella erätauolla, kun JHT:n peli pysähtyi kuin seinään. Luistin ei kulkenut samalla tavalla kuin toisessa erässä. SapKo iski neljässä minuutissa kaksi maalia ja JHT:n selkäranka oli murtunut. JHT jostain syystä lopetti tehokkaam pelaamisen ja SapKo iski vielä kolme maalia. Joukkueiden tasoero ei kuitenkaan ollut tuloksen mukainen. JHT:llä oli kaikki edellytykset jopa voittoon, mutta tässä ottelussa maksettiin todella kovat oppirahat henkisen kantin pettäessä.


JHT - SaPKo 08.09.2017 Suomen Cup maalikooste

Ottelun tilastot

ja joukkueiden kokoonpanot


Tänään JHT pelaa ystävyysottelun Asplövenia vastaan Ruotssissa. Asplöven voitti numeroin 5-1. JHT:n maalin teki Ville-Petteri Tirri.

Ei kommentteja: