lauantai 17. lokakuuta 2009

JHT Kalajoelle kauden ensimmäinen tappio
















JHT Kalajoki kärsi kauden avaustappion perjantai-iltana Oulussa häviten tiukan ottelun K-Laserille numeroin 3-1 (1-0, 1-1, 1-0). Ottelu oli ensimmäisessä erässä kotijoukkueen K-Laserin hallintaa johtuen JHT:n kolmesta jäähystä. Maalivahti Jari Mäyrä torjui mainiosti ja erän ainoaksi osumaksi jäi Antti Kallion ampuma 1-0 osuma kotijoukkueelle.

Toisen erän alussa oululainen keskushyökkääjä Juho Määttä, 20 (191cm / 95kg) lisäsi kotijoukkueen johdon 2-0:aan ampumalla kiekon kilpikäden puolelta suoraan ylämummoon. Juho Määttä siirtyi rovaniemeläisestä Mestis-joukkue RoKi:sta Kotkapaitoihin. Kärppien kasvatti pelasi vielä viime kaudella A-junioreiden SM-liigaa Oulun Kärppien joukkueessa. Määtälle kertyi 31 ottelua tehoin 11+12=23.
JHT Kalajoella oli useita maalin tekopaikkoja. Aku Joki-Erkkilä ampui avopaikasta ohi, mutta toista avopaikkaansa hän ei tuhrinut, vaan laukoi kiekon varmasti maaliin. Ylivoimalla tehdystä maalista merkittiin syöttöpisteet Teemu Jäskelle ja Sami Markkaselle. Jari Mäyrä torjui Tatu Backmanin rangaistuslaukauksen.

Kolmas erä oli erittäin tasainen, mutta junkkarijäähyt sotkivat JHT Kalajoen peliä. Erän loppupuolella puolestaan K-Laserin pelaajat lämmittivät jäähypenkkiä, mutta ankarasta painostuksesta huolimatta JHT:n pelaajat eivät saaneet kiekkoa vastustajan reppuun. Sami Markkanen epäonnistui rangaistuslaukauksessa. Sen sijaan K-Laserin Tatu Backman onnistui lisäämään kotijoukkueen johdon 3-1:een ylivoimalla.

Joukkueiden kohtaaminen oli erittäin tasainen. Paremmalla onnella peli olisi voinut päättyä tasanumeroihin. Maalivahti Jari Mäyrä palkittiin JHT Kalajoen parhaana pelaajana. JHT Kalajoella on nyt kolme hyvää kenttää. Puolustuspelissä Perttu Niskakankaan ja Joni Heinosen poissaolo näkyy. Perttu on vielä pitkään poissa ja Joni Heinonen on siirtynyt YJK:n riveihin, koska ei ehdi työkiireiden takia osallistua riittävästi harjoituksiin. Hyökkääjistä Niko Kivinen on siirtynyt Hermes-paitaan, kun peliaikaa ei riittävästi löytynyt JHT:n riveistä. Seuraava vastustaja JHT Kalajoella on kotihallissaan sunnuntaina Tornion IHC.

1. Erä
00:00 MV KANKAANRANTA Pekka K-Laser aloittaa
00:00 MV MÄYRÄ Jari JHT aloittaa
03:02 1 - 0 KALLIO Antti (KÄHÖNEN Niko, KAIJALA Teemu) K-Laser
06:03 2min OJALA Iiro JHT Koukkaaminen
09:00 2min RAHKOLA Jani JHT Koukkaaminen
18:50 2min JOKI-ERKKILÄ Aku JHT Korkea maila

2. Erä
21:22 2min MAANINKA Antti K-Laser Koukkaaminen
23:31 2 - 0 VoM MÄÄTTÄ Juho (BACKMAN Tatu) K-Laser
26:09 2min GRONOFF Tomi JHT Koukkaaminen
27:09 RL BACKMAN Tatu K-Laser
30:33 2min JUURAKKO Janne K-Laser Koukkaaminen
32:18 2 - 1 YV JOKI-ERKKILÄ Aku (JÄSKE Teemu, MARKKANEN Sami) JHT
35:58 2min HALME Petri K-Laser Koukkaaminen

3. Erä
41:17 2min HALME Petri K-Laser Estäminen
43:41 2min SÖDÖ Jani K-Laser Koukkaaminen
46:02 2min (PUOSKARI Artturi) JHT Liikaa pelaajia kentällä
48:15 2min LEHTOMÄKI Jari JHT Koukkaaminen
49:28 RL MARKKANEN Sami JHT
52:30 2min LEHTOMÄKI Jari JHT Koukkaaminen
53:58 3 - 1 YV BACKMAN Tatu (MÄÄTTÄ Juho, PURONTAKANEN Mikko) K-Laser
54:15 2min KALLIO Antti K-Laser Estäminen
56:45 2min SÖDÖ Jani K-Laser Kampitus
59:39 MV MÄYRÄ Jari JHT pois 59:39-59:49
59:39 Aikalisä JHT
59:49 2min HEINONEN Tomi JHT Estäminen

Yhteenveto
Maalivahdit:
KANKAANRANTA Pekka K-Laser
3 + 5 + 15 = 23

MÄYRÄ Jari JHT
14 + 11 + 15 = 40
pois 59:39-59:49

Aikalisät:
K-Laser -
JHT 59:39

Erotuomarit:
Erotuomari KERÄNEN Vesa
Erotuomari MÄNNIKKÖ Jaakko

Yleisöä:
303

Ei kommentteja: