maanantai 10. helmikuuta 2014

JHT – KeuPaHT 2-5



JHT aloitti pelin aktiivisesti ja painosti koko ensimmäisen erän. KeuPaHT sai kuitenkin aikaan vaarallisia vastahyökkäyksiä JHT:n liian innokkaiden hyökkäysten seurauksena. Juuri tällaisesta tilanteesta syntyi KeuPaHT:n johtomaali. JHT:n Ville Tirri ”käveli” vastustajan maalille kaikessa rauhassa ja pisti kiekon reppuun. Tilanne oli 1-1. Erän loppupuolta häiritsivät JHT:n jäähyt ja siksi vastustaja pääsi peliin mukaan. JHT kuitenkin oli hallitseva osapuoli ja Peteris Pujats karkasi alivoimalla ja teki kauniin maaliin.

Toisen erän alussa JHT ei ollut hereillä, vaan oli tuudittautunut ensimmäisen erän hallintaan. KeuPaHT tasoitti pelin jo toisen erän ensimmäisellä minuutilla. Toista erää JHT hallitsi edelleen ja pelasi varsin agressiivisesti. Kai Yliuntinen puolusti maalivahti Mika Kokkoa vastustajan toimilta niin aktiivisesti, että loukkaantui ja joutui jättämän kentän. Tämä luonnollisesti heikensi kotijoukkueen hyökkäysvoimaa.

Kolmanteen erään lähdettäessä odotettiin kotijoukkueen ratkaisevan voiton kotiin. Toisin kuintekin kävi. KeuPaHT:n Kaarlo Jormakka siirsi vierasjoukkueen johtoon onnekkaasti. Kotijoukkkue JHT ei onnistunut tasoittamaan kovasta painostuksesta huolimatta. Lopullisen niitin iski KeuPaHT:n Taneli Maasalo ajassa 56.14. JHT oli lyöty. Aikalisä ei auttanut ja KeuPa HT kaunisteli vielä voittonumeroita yhdellä maalilla. JHT oli ottelussa hallitseva joukkue, mutta KeuPaHT teki enemmän maaleja. Asenne JHT:llä on kohdallaan ja loppupeleistä on odotettavissa mielenkiintoisia.


Lopputulos:
JHT
2 - 5
KeuPa HT


(2-1 , 0-1 , 0-3)


Yleisömäärä: 437




Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
2 - 1
10 - 10
6 - 4
0 - 0
1 - 0
2.
0 - 1
9 - 15
6 - 4
0 - 0
0 - 0
3.
0 - 3
11 - 11
0 - 2
0 - 0
0 - 0
Yhteensä
2 - 5
30 - 36
12 - 10
0 - 0
1 - 0




1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
JHT
31
KOKKO Mika
MV aloittaa
00:00
KeuPa HT
95
PITKÄNEN Petri
MV aloittaa
06:24
0-1
KeuPa HT
15
JORMAKKA Kaarlo
22 KIISKINEN Matias, 41 AHONEN Tomi


07:46
KeuPa HT
2 min
7
PILLI Simo-Pekka
Koukkaaminen
11:18
JHT
2 min
25
GRONOFF Tomi
Väkivaltaisuus
11:18
KeuPa HT
2 min
31
MYLLYLAHTI Svante
Polvitaklaus
12:47
1-1
JHT
18
TIRRI Ville-Petteri
27 LEHTOMÄKI Juha


13:24
JHT
2 min
31
KOKKO Mika
Kampitus
23 PALOLA Jarno
16:58
JHT
2 min
15
MUSTONEN Henri
Poikittainen maila
18:41
2-1
JHT
AV
8
PUJATS Peteris
24 MARKKANEN Sami


2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
21:04
2-2
KeuPa HT
11
VAITTINEN Iiro


24:12
JHT
2 min
44
OJALA Iiro
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
35:01
JHT
2 min
89
YLIUNTINEN Kai
Väkivaltaisuus
35:01
JHT
2 min
89
YLIUNTINEN Kai
Väkivaltaisuus
35:01
KeuPa HT
2 min
11
VAITTINEN Iiro
Väkivaltaisuus
35:01
KeuPa HT
2 min
11
VAITTINEN Iiro
Väkivaltaisuus
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
45:20
2-3
KeuPa HT
15
JORMAKKA Kaarlo
22 KIISKINEN Matias, 41 AHONEN Tomi


53:59
KeuPa HT
2 min
17
TENOVAARA Ville
Kampitus
56:14
2-4
KeuPa HT
21
MAASALO Taneli
11 VAITTINEN Iiro, 17 TENOVAARA Ville


59:13
JHT
Aikalisä
59:13
JHT
31
KOKKO Mika
MV ulos


59:34
2-5
KeuPa HT
TM
80
PERÄNEN Joona
9 MYLLYMÄKI Janne, 21 MAASALO Taneli


59:34
JHT
31
KOKKO Mika
MV sisään






Maalivahdit
JHT
31 KOKKO Mika
10+9+11 =30
Poissa: 59.13-59.34
KeuPa HT
95 PITKÄNEN Petri
10+15+11 =36








Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
RoKi
35
20
5
4
6
176
-
109
67
74
2.
S-Kiekko
35
22
2
2
9
158
-
99
59
72
3.
KOOVEE
34
17
4
3
10
142
-
104
38
62
4.
FPS
35
17
3
3
12
152
-
129
23
60
5.
KeuPa HT
35
18
0
3
14
143
-
131
12
57
6.
Bewe TuusKi
34
16
3
2
13
138
-
132
6
56
7.
PYRY
33
15
2
4
12
150
-
126
24
53
8.
Ketterä
33
15
2
3
13
140
-
124
16
52
9.
JHT
33
16
1
1
15
115
-
107
8
51
10.
Hermes
33
11
5
5
12
119
-
123
-4
48
11.
Oilers
33
13
3
3
14
121
-
141
-20
48
12.
Red Ducks
33
8
3
1
21
103
-
148
-45
31
13.
HC Satakunta
35
7
2
2
24
119
-
196
-77
27
14.
RaaheK
33
6
1
0
26
81
-
188
-107
20


Jäljellä olevat ottelut


4831
12.02.2014
18:30
Kalajoki
JHT
-
Red Ducks
4824
15.02.2014
17:00
Kalajoki
JHT
-
RoKi
8748
16.02.2014
17:30
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
JHT
4823
19.02.2014
18:30
Kokkola
Hermes
-
JHT
4837
23.02.2014
16:00
Kalajoki
JHT
-
RaaheK



Ei kommentteja: