torstai 13. helmikuuta 2014

JHT - Red Ducks 5-0

JHT:n valmentaja Robert Pukalovic

JHT lähti Vaasan Red Ducksia vastaan ilman loukkaantuneita tähtipelaajiaan Sami Markkasta ja Kai Yli-Untista. Lisäksi viime pelissä loukkaantui uutena pelaajana JHT:n joukkueeseen Red Ducksista tullut joukkueensa ylivoimainen tehomies Tapio Rantanen. Rantanen loukkaantui niin pahasti, että koko kauden sivussa.
JHT:n tehomiesten poissaolo näkyi joukkueen suorituksessa. Voittajasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä koko ottelun aikana. JHT:n pelaajille maalinteko oli yllättävän vaikeaa, vasta kolmannessa erässä maalihanat aukesivat kotijoukkueelle kunnolla. Viimeisen erän JHT voitti numeroin 4-0.

JHT:n maaleista vastasivat Veli-Valtteri Leinonen, Matti Kivisilta, Peteris Pujats kahdesta ja Tomi Gronoff. Edelleen JHT:lle tuotti vaikeuksia ylivoimapeli, mutta sentään yksi maali ylivoimalla saatiin aikaan. JHT hivuttautui tässä vaiheessa sarjassa kahdeksan parhaan joukkoon, mutta sarjaa on jäljellä vielä neljä ottelua. Kaikki loput ottelut vaativat JHT:ltä lähes täydellistä onnistumista, sillä vastassa on sarjan kaksi kärkijoukkuetta Roki kotona ja S-Kiekko vieraissa sekä kaksi paikallisvastustajaa Kokkolan Hermes vieraissa ja R-Kiekko kotona. Varmaan jatkopaikkaan riittänee todennäköisesti vain kolme voittoa neljästä jäljellä olevasa ottelusta.

Lopputulos:
JHT
5 - 0
Red Ducks


(0-0 , 1-0 , 4-0)


Yleisömäärä: 287




Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
0 - 0
8 - 12
0 - 4
0 - 0
0 - 0
2.
1 - 0
15 - 17
2 - 2
0 - 0
0 - 0
3.
4 - 0
9 - 18
0 - 6
1 - 0
0 - 0
Yhteensä
5 - 0
32 - 47
2 - 12
1 - 0
0 - 0




1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
JHT
41
MÄYRÄ Jari
MV aloittaa
00:00
Red Ducks
51
HEIKKILÄ Sami
MV aloittaa
04:12
Red Ducks
2 min
21
GRÖNBACKA Joonas
Huitominen
15:48
Red Ducks
2 min
8
AALTONEN Jouni
Korkea maila
2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
24:26
1-0
JHT
63
LEINONEN Veli-Valtteri
90 KIVISILTA Matti, 28 OJANPERÄ Jaska


31:01
Red Ducks
2 min
63
KAJASTIE Matias
Kampitus
35:55
JHT
2 min
28
OJANPERÄ Jaska
Koukkaaminen
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
41:23
2-0
JHT
90
KIVISILTA Matti
25 GRONOFF Tomi


42:49
3-0
JHT
8
PUJATS Peteris
63 LEINONEN Veli-Valtteri


49:03
Red Ducks
2 min
55
AALTO Jouni
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
50:19
Red Ducks
2 min
23
MÄKYNEN Juha
Kiinnipitäminen
52:51
Red Ducks
Aikalisä
57:32
4-0
JHT
25
GRONOFF Tomi
63 LEINONEN Veli-Valtteri, 90 KIVISILTA Matti


58:03
Red Ducks
2 min
63
KAJASTIE Matias
Huitominen
58:35
5-0
JHT
YV
8
PUJATS Peteris
18 TIRRI Ville-Petteri, 6 TÖRNVALL Iikka


58:35
JHT
Aikalisä




Maalivahdit
JHT
41 MÄYRÄ Jari
8+15+9 =32
Red Ducks
51 HEIKKILÄ Sami
12+17+18 =47






Jäljellä olevat ottelut

4824
15.02.2014
17:00
Kalajoki
JHT
-
RoKi
8748
16.02.2014
17:30
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
JHT
4823
19.02.2014
18:30
Kokkola
Hermes
-
JHT
4837
23.02.2014
18:30
Kalajoki
JHT
-
RaaheK

Sarjatilanne 12.8.2014

1.
RoKi
35
20
5
4
6
176
-
109
67
74
2.
S-Kiekko
35
22
2
2
9
158
-
99
59
72
3.
KOOVEE
34
17
4
3
10
142
-
104
38
62
4.
FPS
35
17
3
3
12
152
-
129
23
60
5.
KeuPa HT
35
18
0
3
14
143
-
131
12
57
6.
Bewe TuusKi
34
16
3
2
13
138
-
132
6
56
7.
JHT
34
17
1
1
15
120
-
107
13
54
8.
PYRY
33
15
2
4
12
150
-
126
24
53
9.
Ketterä
33
15
2
3
13
140
-
124
16
52
10.
Hermes
34
12
5
5
12
124
-
124
0
51
11.
Oilers
33
13
3
3
14
121
-
141
-20
48
12.
Red Ducks
34
8
3
1
22
103
-
153
-50
31
13.
HC Satakunta
35
7
2
2
24
119
-
196
-77
27
14.
RaaheK
34
6
1
0
27
82
-
193
-111
20

Joukkueen tehotilasto


1.
PUJATS Peteris
JHT
33
20
19
39
0
0
0
7
0
0
0
0
14
3
1
0
0
2.
MARKKANEN Sami
JHT
33
14
17
31
0
0
0
8
0
0
0
0
16
2
1
0
0
3.
GRONOFF Tomi
JHT
31
4
21
25
0
0
0
7
0
0
0
0
14
0
0
0
0
4.
MUSTONEN Henri
JHT
32
10
13
23
0
0
0
7
0
1
0
0
24
2
0
0
2
5.
PALOLA Jarno
JHT
33
9
12
21
0
0
0
10
0
1
0
0
30
2
0
1
1
6.
KIVISILTA Matti
JHT
26
12
8
20
0
0
0
1
0
0
0
0
2
2
0
0
0
7.
YLIUNTINEN Kai
JHT
27
12
3
15
0
0
0
7
0
0
0
0
14
1
1
0
0
8.
LEHTOMÄKI Juha
JHT
31
5
10
15
0
0
0
11
0
0
0
0
22
2
0
0
0
9.
SEIKKULA Timo
JHT
33
4
11
15
0
0
0
18
0
0
0
0
36
3
0
0
0
10.
HIETALA Samuli
JHT
34
2
11
13
0
0
0
9
0
0
0
0
18
2
0
0
0
11.
LAAKKO Lauri
JHT
11
6
6
12
0
0
0
1
0
0
0
0
2
1
0
0
0
12.
STYLMAN Tomi
JHT
17
5
7
12
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
13.
TÖRNVALL Iikka
JHT
23
2
10
12
0
0
0
5
0
0
0
0
10
0
0
0
0
14.
LEINONEN Veli-Valtteri
JHT
23
4
5
9
0
0
0
6
1
0
0
1
42
0
0
0
0
15.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
29
1
5
6
0
0
0
2
0
0
0
0
4
1
0
0
0
16.
MALINIEMI Janne
JHT
17
0
6
6
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
17.
OJALA Iiro
JHT
34
0
6
6
0
0
0
20
0
0
0
0
40
0
0
0
0
18.
TIRRI Ville-Petteri
JHT
11
3
2
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
19.
RÖNKKÖ Joona
JHT
17
2
2
4
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
0
20.
OJANPERÄ Jaska
JHT
20
2
1
3
0
0
0
10
0
1
0
0
30
1
0
0
0



Ei kommentteja: