maanantai 17. helmikuuta 2014

S-Kiekko – JHT 4-5 voittolaukauskisan jälkeen

Henri Mustonen

JHT jatkoi hyvien pelien sarjaan voittamalla sarjakakkosen S-Kiekon Seinajoella numeroin 4-5 ( 1-3 0-0, 3-1, 0-0) voittolaukauskisan jälkeen. JHT:n asenne on nyt kohdallaan ja siksi sarjan kaksi parasta joukkuetta ovat taipuneet JHT:n käsittelyssä. Kaiken lukkona on voittolaukauskisassa ollut sarjan paras maalivahti Mika Kokko, joka on kahdessa voittolaukauskisassa hankkinut sarjapisteet JHT:lle.

Ensimmäisessä erässä Seinajoella S-Kiekko laukoi hanakasti ja siihen oli mahdollisuuskin kun JHT kärsi ensimmäisessä erässä kolme jäähyä. JHT teki kuitenkin enemmän maaleja ja sehän jääkiekko-ottelussa on voiton perusta. Maalinteon aloitti JHT:n Lauri Laakko. S-Kiekko tasoitti tilanteeksi 1-1, mutta JHT:n Henri Mustonen oli liekeissä tässä ottelussa ja teki kolme maalia, joista seuraava oli ensimmäinen Mustosen maali ja voittolaukauskisassa kolmas eli tässä ottelussa nähtiin Henri Mustosen kypärätemppu. Henri Mustonen siirsi JHT:n ensimmäisessä erässä jo 1-3 johtoon sen jälkeen, kun JHT oli puolustanut mallikkaasti kolmea viittä vastaan.

Toisessa erässä JHT kärsi kaksi jäähyrangaistusta, mutta puolusti niin tehokkaasti, ettei S-Kiekko saanut lisämaalejan aikaan. Kolmannessa erässä kapealla materiaalilla pelannut JHT johtui tosissaan puolustamaan johtoaan. S-Kiekko kavensi tilanteeksi 2-3, mutta JHT lisäsi johtoaan Juha Lehtomäen ylivoimamaalilla 2-4:ään. S-Kiekko painosti ja laukoi ankarasti. JHT:n maalivahti Mika Kokko joutui antautumaan vielä kahdesti erän aikana ja tilanne oli tasan 4-4. Jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua otteluun. Siirryttiin voittolaukauskisaan, johon JHT saattoi asettua rauhallisin mielin, koska maalissa oli sarjan paras maalivahti ja JHT:n Henri Mustonenkin on viimeinkin kauden edetessä päässyt huippukuntoon. Henri Mustonen laukoikn voittomaalin tässä ottelussa, jossa JHT:n voitontahto oli ratkaiseva tekijä.
Sarja on erittäin tasainen ja edellyttää JHT:ltä molempien jäljellä olevien otteluiden voittamista, jos JHT aikoo varmistaa paikkansa kahdeksan parhaan joukossa.

Maalikooste





Lopputulos:

S-Kiekko
4 - 5 VL
JHT



(1-3 , 0-0 , 3-1 , 0-0)



Yleisömäärä: 245






Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
1 - 3
4 - 17
2 - 6
0 - 0
0 - 0
2.
0 - 0
9 - 11
2 - 4
0 - 0
0 - 0
3.
3 - 1
5 - 14
6 - 4
0 - 1
0 - 0
Jatkoaika
0 - 0
0 - 6
0 - 0
0 - 0
0 - 0
VL-kilpailu
0 - 1
0 - 0
0 - 0
0 - 0
0 - 0
Yhteensä
4 - 5
18 - 48
10 - 14
0 - 1
0 - 0






1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
S-Kiekko
32
LAASALA Joni
MV aloittaa
00:00
JHT
31
KOKKO Mika
MV aloittaa
04:16
0-1
JHT
17
LAAKKO Lauri
27 LEHTOMÄKI Juha, 18 TIRRI Ville-Petteri


05:35
JHT
2 min
17
LAAKKO Lauri
Kampitus
09:18
1-1
S-Kiekko
20
AALTO Olli
12 ELONEN Roope, 10 HIRSIMÄKI Antti


09:43
S-Kiekko
2 min
18
HAKANEN Juuso
Huitominen
12:05
1-2
JHT
15
MUSTONEN Henri
23 PALOLA Jarno, 52 SEIKKULA Timo


14:12
JHT
2 min
27
LEHTOMÄKI Juha
Estäminen
14:19
JHT
2 min
28
OJANPERÄ Jaska
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
16:51
1-3
JHT
15
MUSTONEN Henri


2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
22:53
S-Kiekko
2 min
24
PÖYTÄLAAKSO Eemeli
Huitominen
30:13
JHT
2 min
Liikaa pelaajia jäällä
17 LAAKKO Lauri
37:47
JHT
2 min
52
SEIKKULA Timo
Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
41:25
2-3
S-Kiekko
17
SVENSK Jaakko
8 PITKÄJÄRVI Janne, 5 YLEN Jere


43:23
S-Kiekko
2 min
12
ELONEN Roope
Kampitus
44:04
2-4
JHT
YV
27
LEHTOMÄKI Juha
6 TÖRNVALL Iikka, 17 LAAKKO Lauri


46:33
3-4
S-Kiekko
8
PITKÄJÄRVI Janne
17 SVENSK Jaakko, 13 HEIKKILÄ Tomi


47:54
JHT
2 min
44
OJALA Iiro
Kampitus
50:40
JHT
2 min
25
GRONOFF Tomi
Koukkaaminen
52:34
S-Kiekko
2 min
26
VIITAMÄKI Petri
Huitominen
53:30
S-Kiekko
2 min
4
PERNAA Jussi
Korkea maila
56:00
4-4
S-Kiekko
12
ELONEN Roope
23 TAKALA Tuomas, 4 PERNAA Jussi


Jatkoaika
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
Voittomaalikilpailu
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
65:00
4-5
JHT
VL
15
MUSTONEN Henri







Maalivahdit
S-Kiekko
32 LAASALA Joni
4+9+5+0 =18
JHT
31 KOKKO Mika
17+11+14+6 =48










Suomi-Sarja
8774
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
PYRY
4-0
4798
16:00
Vaasa
Red Ducks
-
Bewe TuusKi
3-9
8778
17:00
Mikkeli
Oilers
-
KOOVEE
0-5
8748
17:30
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
JHT
4-5 VL




Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
RoKi
37
21
5
5
6
189
-
114
75
78
2.
S-Kiekko
37
23
2
3
9
167
-
106
61
76
3.
KOOVEE
35
18
4
3
10
147
-
104
43
65
4.
FPS
36
17
4
3
12
160
-
136
24
62
5.
Bewe TuusKi
36
18
3
2
13
153
-
139
14
62
6.
JHT
36
17
3
1
15
130
-
115
15
58
7.
PYRY
36
16
2
5
13
160
-
139
21
57
8.
Ketterä
35
16
3
3
13
150
-
129
21
57
9.
KeuPa HT
35
18
0
3
14
143
-
131
12
57
10.
Hermes
35
12
5
5
13
128
-
130
-2
51
11.
Oilers
35
13
3
4
15
126
-
152
-26
49
12.
Red Ducks
35
8
3
1
23
106
-
162
-56
31
13.
HC Satakunta
36
7
2
2
25
120
-
199
-79
27
14.
RaaheK
36
6
1
0
29
84
-
207
-123
20


8764
18.02.2014
19:00
Vaasa
Red Ducks
-
KeuPa HT
4823
19.02.2014
18:30
Kokkola
Hermes
-
JHT
4857
19.02.2014
18:30
Nokia
PYRY
-
KOOVEE
4845
19.02.2014
19:15
Eurajoki
HC Satakunta
-
FPS
4877
20.02.2014
18:30
Mikkeli
Oilers
-
Ketterä
4795
22.02.2014
15:00
Raahe
RaaheK
-
Oilers
4800
22.02.2014
15:00
Kokkola
Hermes
-
KeuPa HT
8773
22.02.2014
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
KOOVEE
4693
22.02.2014
17:00
Hyrylä 2
Bewe TuusKi
-
Red Ducks
4682
23.02.2014
16:00
Lappi Areena
RoKi
-
Oilers
4707
23.02.2014
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
Red Ducks
4756
23.02.2014
16:00
Keuruu
KeuPa HT
-
Bewe TuusKi
4853
23.02.2014
16:00
Nokia
PYRY
-
FPS
4859
23.02.2014
16:00
Hakametsä
KOOVEE
-
HC Satakunta
4620
23.02.2014
17:30
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
Hermes
4837
23.02.2014
18:30
Kalajoki
JHT
-
RaaheK



Ei kommentteja: