torstai 22. tammikuuta 2015

Bewe Tuuski – JHT 5-2

Henri Mustonen on JHT:n pistepörssin viidentenä

JHT joutui Bewe Tuuskia vastaan jyrän alle häviten ottelun 5-2 (1-0, 3-1, 1-1). Maalivahtien torjunnat otteluss olivat Bewe Tuuskin Nora Räty 35 torjuntaa ja JHT:n Mika Kokko 48 torjuntaa.
Maalikooste

Näin kertoo Bewe Tuuski FB-sivuillaan ottelusta:

Avauserä oli vauhdikasta kiekkoa jossa mentiin ensimmäinen puolisko kovalla intensiteetillä päästä päähän. Bewe TuusKi pyrki laukomaan paljon, mutta toisaalta piti JHT:n todella hyvin poissa kunnon laukaisupaikoilta. Bewe TuusKin vaarallisin ketju oli viime aikojen tehoketju jota sentteröi Riho Embrich laidoillaan Juuso Perttilä ja Joni Häppölä. Erän edetessä Bewe TuusKi otti entistä enemmän kiekonhallintaa itselleen ja JHT pyrki vain pyristelemään mukana. JHT:n onnistui siivota lähes koko erän ajan vaarallisimmat reboundit väljemmille vesille ja pitämään Bewe TuusKin poissa parhailta laukaisusektoreilta.

Lopulta erän lopulla Perttilä haistoi hyvin JHT:n Mika Kokon pudottaman irtokiekon ja iski Bewe TuusKin ansaittuun johtoon. Enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia, mutta Kokko venyi avauserässä kiekon tielle 19 kertaa. Noora Räty Bewe TuusKin maalilla pääsi kuudella torjunnalla ja oli avauserän jälkimmäisen puoliskon käytännössä kokonaan ilman torjuntoja.

Bewe TuusKi 2. erässä kolmen maalin karkumatkalle

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Bewe TuusKi hallitsi ottelutapahtumia ja JHT yritti puolustaa parhaansa mukaan pysyäkseen pelissä mukana. Bewe TuusKin onneksi toiseen erään pelin hallintaan tuli mukaan myös tehokkuus. Ensin vajaan viiden minuutin jälkeen Embrich pääsi laukomaan suoraan poikittaissyötöstä tuusulalaisille toisen maalin ja hieman tämän jälkeen Moses Mustonen pääsi heti Bewe TuusKin jäähyn loputtua läpiajoon ja vei tuusulalaiset jo 3-0 johtoon. JHT jäähyili erän puolivälissä ja Bewe TuusKi käytti kahden miehen ylivoiman hyväkseen Embrichin saatua mailan lavan Perttilän laukauksen väliin ja ohjattua kiekon neljännen kerran ohi Kokon.

Bewe TuusKin ote herpaantui heti seuraavassa vaihdossa eikä tuusulalaisten puolustus saanut pomppivaa kiekkoa haltuunsa jolloin Matti Kivisilta nappasi kiekon ja veivasi rystyltä kiekon ohi Noora Rädyn. JHT:n kavennusmaali päästi samalla JHT:n peliin mukaan ja vierailija oli hallitsevampi osapuoli erän loppuun, mitä vielä avitti Rädyn hieman huolimaton kiekonkäsittely ja pelin viivyttämisestä tullut kaksiminuuttinen. Räty toisaalta myös torjui hyvin JHT:n laukaukset ja Bewe TuusKi puolusti itsensä kolmen maalin johdossa viimeiseen erään.



Noora Räty torjui ottelussa 35 kertaa

Kolmas erä oli eristä tasaisin ja JHT pystyi haastamaan tasapäisesti Bewe TuusKin vielä voitosta. Bewe TuusKin kannalta kolmas erä alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Malon kaatuessa keskialueella, JHT pääsi ylivoimahyökkäykseen jonka Peter Pujats viimeisteli. JHT sai lisää virtaa aikaisesta kavennusmaalista ja hetkittäin painoi Bewe TuusKin ahtaalle. JHT:n jäähyily puolestaan käänsi pelin takaisin Bewe TuusKille ja sai myös JHT:n valmennusjohdon käymään kuumana tuomaristolle. Michal Salkan koukkiessa itsensä jäähylle, JHT:n valmennus jutusteli tilanteen jälkeen tuomariston kanssa vielä kahden minuutin arvoisesti. Bewe TuusKin kahden minuutin mittainen kahden miehen ylivoima oli kuitenkin varsin heikkoa eikä kunnollisia laukauksia saatu JHT:n maalia kohden.

Muissa erän ylivoimissa Bewe TuusKi olikin sitten lähellä lisämaalien tekoa, mutta Kokko piti maalinsa puhtaana. Paras paikka siunaantui Embrichille, joka oli täysin vapaana takatolpalla, mutta Kokko nappasi kilpikädellään Embrichin yrityksen. Myös Rädyllä riitti kolmannessa erässä aiempaa enemmän hommia JHT:n murrettua pariin otteeseen Bewe TuusKin puolustuksen jo tuusulalaisten hyökkäyssinisellä ja pääsi pariin otteeseen ylivoimahyökkäyksiin ja kertaalleen läpiajoon. Jäähyjen vietyä parhaan terän JHT:n takaa-ajosta, pääsi Bewe TuusKi vielä tyhjään maaliin kuittaamaan 5-2 loppulukemat. Perttilä (1+2) ja Embrich (2+1) olivat tuusulalaisten tehomiehet tänään. Ketjun kolmas linkki Häppölä saalisti kaksisyöttöpistettä. Kahden syöttöpisteen iltaa vietti myös Valtteri Virkkunen. Rädylle torjuntoja kertyi lopulta 35.

Bewe TuusKi jatkaa sarjataulukon sijalla kymmenen kaksi pistettä pudotuspelipaikasta. Tuusulalaisten pelit jatkuvat ensi lauantaina kun Kokkolan Hermes saapuu Tuusulaan. Ottelu alkaa kello 17.00. Tervetuloa kannustamaan Bewe TuusKi pudotuspeleihin!

Perjantaina JHT kohtaa Imatran Ketterän kotonaan johon ilmainen pääsy. Tervetuloa kannustamaan JHT voittoon.


Lopputulos:
Bewe TuusKi
5 - 2
JHT


(1-0 , 3-1 , 1-1)


Yleisömäärä: 115




Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
1 - 0
6 - 19
0 - 2
0 - 0
0 - 0
2.
3 - 1
13 - 8
4 - 4
1 - 0
0 - 1
3.
1 - 1
16 - 21
2 - 8
0 - 0
0 - 0
Yhteensä
5 - 2
35 - 48
6 - 14
1 - 0
0 - 1




1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
Bewe TuusKi
3
RÄTY Noora
MV aloittaa
00:00
JHT
31
KOKKO Mika
MV aloittaa
07:04
JHT
2 min
15
MUSTONEN Henri
Koukkaaminen
17:04
1-0
Bewe TuusKi
14
PERTTILÄ Juuso
10 HÄPPÖLÄ Joni, 15 EMBRICH Riho


2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
24:08
2-0
Bewe TuusKi
15
EMBRICH Riho
10 HÄPPÖLÄ Joni, 14 PERTTILÄ Juuso


25:44
Bewe TuusKi
2 min
28
MÄNTYLÄ Iiro
Kampitus
27:54
3-0
Bewe TuusKi
25
MUSTONEN Moses
19 HEIKKILÄ Valtteri, 46 VIRKKUNEN Valtteri


27:54
JHT
Aikalisä
30:51
JHT
2 min
24
MARKKANEN Sami
Huitominen
31:26
JHT
2 min
Liikaa pelaajia jäällä
88 NIVALA Väinö
31:56
4-0
Bewe TuusKi
YV2
15
EMBRICH Riho
14 PERTTILÄ Juuso, 46 VIRKKUNEN Valtteri


32:08
4-1
JHT
AV
90
KIVISILTA Matti
63 LEINONEN Veli-Valtteri, 25 GRONOFF Tomi


35:36
Bewe TuusKi
2 min
3
RÄTY Noora
Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
17 SULANDER Santtu
3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
41:12
4-2
JHT
8
PUJATS Peteris
24 MARKKANEN Sami, 87 SALKA Michal


45:17
JHT
2 min
24
MARKKANEN Sami
Kampitus
47:34
JHT
2 min
81
RANTANEN Tapio
Kiinnipitäminen
52:14
JHT
2 min
Joukkuerangaistus
88 NIVALA Väinö
52:14
JHT
2 min
87
SALKA Michal
Koukkaaminen
58:12
Bewe TuusKi
2 min
19
HEIKKILÄ Valtteri
Koukkaaminen
58:12
JHT
31
KOKKO Mika
MV ulos


59:36
5-2
Bewe TuusKi
TM SR
8
SAARI Joonas
7 MALO Lasse


59:36
JHT
31
KOKKO Mika
MV sisään






Maalivahdit
Bewe TuusKi
3 RÄTY Noora
6+13+16 =35
JHT
31 KOKKO Mika
19+8+21 =48
Poissa: 58.12-59.36




Erotuomarit
Päätuomari
SALMINEN Jarkko
Linjatuomari
PALMUMÄKI Teemu
Linjatuomari
MATTLAR Renny





Sarjatilanne 18.01.2015

Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
Jokipojat
29
19
2
1
7
123
-
75
48
62
2.
FPS
29
17
3
2
7
132
-
107
25
59
3.
Hermes
28
16
0
7
5
127
-
107
20
55
4.
PYRY
29
13
1
2
13
123
-
109
14
43
5.
Hunters
29
11
4
2
12
100
-
106
-6
43
6.
JHT
27
12
3
0
12
91
-
93
-2
42
7.
HC Satakunta
29
10
4
3
12
94
-
103
-9
41
8.
Ketterä
27
13
0
1
13
97
-
95
2
40
9.
S-Kiekko
29
11
2
2
14
80
-
110
-30
39
10.
Bewe TuusKi
27
10
2
4
11
106
-
91
15
38
11.
RoKi
26
12
0
2
12
100
-
91
9
38
12.
IPK
26
9
4
1
12
102
-
112
-10
36
13.
KOOVEE
28
10
2
1
15
94
-
99
-5
35
14.
Red Ducks
27
7
2
2
16
78
-
106
-28
27
15.
HCIK
26
7
2
1
16
88
-
131
-43
26

JHT:n tehotilasto


Nimi
Joukkue
O
M
S
P
+
-
+
-
2
5
10
20
25
RM
YV
AV
RL
RL0
1.
GRONOFF Tomi
JHT
27
8
19
27
0
0
0
9
0
0
0
0
18
1
1
0
0
2.
KIVISILTA Matti
JHT
25
12
14
26
0
0
0
1
0
0
0
0
2
3
1
0
0
3.
PUJATS Peteris
JHT
25
11
13
24
0
0
0
11
0
0
0
0
22
1
0
0
0
4.
MARKKANEN Sami
JHT
26
8
16
24
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
1
0
0
5.
MUSTONEN Henri
JHT
27
8
14
22
0
0
0
8
0
0
0
0
16
0
1
0
1
6.
PALOLA Jarno
JHT
27
5
11
16
0
0
0
6
0
1
0
0
22
2
0
0
0
7.
LEINONEN Veli-Valtteri
JHT
25
4
11
15
0
0
0
3
0
0
0
0
6
1
1
0
0
8.
LAAKKO Lauri
JHT
26
8
6
14
0
0
0
8
0
0
0
0
16
3
0
0
0
9.
RANTANEN Tapio
JHT
25
7
7
14
0
0
0
4
0
0
0
0
8
1
0
0
0
10.
SALKA Michal
JHT
27
4
3
7
0
0
0
9
0
1
0
0
28
0
0
0
0
11.
RINTASALO Tommi
JHT
21
2
3
5
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
1
0
0
12.
OJALA Iiro
JHT
26
2
3
5
0
0
0
15
0
1
0
0
40
0
0
0
0
13.
TÖRNVALL Iikka
JHT
27
1
4
5
0
0
0
11
0
0
0
0
22
1
0
0
0
14.
GRIGORS Rihards
JHT
26
0
5
5
0
0
0
6
0
1
0
0
22
0
0
0
0
15.
KIVINIEMI Ville
JHT
8
3
1
4
0
0
0
1
0
0
0
0
2
1
0
0
0
16.
MANNINEN Jesse
JHT
16
1
2
3
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
17.
NIVALA VÄinÖ
JHT
25
2
0
2
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
0
18.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
23
1
1
2
0
0
0
5
0
0
0
0
10
0
0
0
0
19.
SAARINEN Niklas
JHT
4
0
2
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
20.
SEILONEN Teemu
JHT
24
0
2
2
0
0
0
3
0
0
0
0
6
0
0
0
0
21.
ÖLANDER Jere
JHT
6
1
0
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
1
0
0
0
22.
RUNDGREN Paulus
JHT
7
1
0
1
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
23.
RAHKOLA Jani
JHT
2
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
24.
LETOLA Jussi
JHT
3
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
25.
HANNULA Viljami
JHT
12
0
1
1
0
0
0
7
0
0
0
0
14
0
0
0
0
26.
KOKKO Mika
JHT
22
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
27.
RISTELI Tomi
JHT
27
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
28.
KYLMÄLÄ Teemu
JHT
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0

Seuraavat ottelut

5825
23.01.2015
18:30
Kalajoki
JHT
-
Ketterä
5654
24.01.2015
16:00
Eurajoki
HC Satakunta
-
Hunters
5751
24.01.2015
16:00
Kaarina
HCIK
-
S-Kiekko
5667
24.01.2015
17:00
Forssa
FPS
-
Red Ducks
5790
24.01.2015
17:00
Lappi Areena
RoKi
-
Ketterä
5797
24.01.2015
17:00
Hyrylä 2
Bewe TuusKi
-
Hermes
5853
24.01.2015
17:00
Nokia
PYRY
-
KOOVEE
5874
24.01.2015
17:15
Joensuu
Jokipojat
-
IPK
5622
25.01.2015
13:30
Kaarina
HCIK
-
Red Ducks
5870
25.01.2015
16:00
Iisalmi
IPK
-
Ketterä
5839
25.01.2015
16:50
Porvoo
Hunters
-
Hermes
5789
25.01.2015
17:00
Haka 2
KOOVEE
-
Bewe TuusKi
5795
25.01.2015
17:00
Forssa
FPS
-
S-Kiekko
5851
25.01.2015
17:00
Lappi Areena
RoKi
-
JHT


erkki

Ei kommentteja: