sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Maalijuhlat Kalajoella













YJK/JHT voitti KJT Hockey numeroin 9-6 (2-2,3-2,4-2). Kotijoukkueesta oli poissa eilisessä ottelussa 10-tilinsä täyteen saanut Jonne Tammela, jonka jäähystä keskusteltiin Ylivieskassa tunteiden paloa sisätävässä sävyssä. Pelicansin pelaaja seurasi kotijoukkueen tähtipelaajaa puolikentästä ja kuristi häntä kurkusta niin että tuomareilla oli täysi työ irrottaa pojat toisistaan. Ei voinut välttyä vaikultelmalta, että vastustaja halusi eliminoida kotijoukkueen tähtipelaajan. Oliko ohje valmentajalta vai ei? Tavoite kuitenkin onnistui, sillä tuomareiden tulkinnasta keskusteltiin äänekkäästi. Tänään Kalajoella kotijoukkue oli parempi ja yritteliäämpi. Työ palkittiin kolmannessa erässä. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue lämmitti jäähypenkkiä puolen erän verran. Toisessa erässä jäähyt vähenivät ja ote siirtyi selkeämmin kotijoukkueelle. Kotijoukkue taisteli esimerkillisesti ottelun loppuun saakka ja siksi voittonumerot olivat selkeät. Joukkueen tehokkaimmat olivat Jussi Letola ja Tuomas Vartiainen saldonaan 3+2. Konsta Härkänen maalasi kaksi kertaa ja Viljami Hannula kerran.

1. Erä
00:00 MV KANGASKORTE Jose YJK/JHT aloittaa
00:00 MV JÄÄSKELÄINEN Roope KJTaloittaa
01:27 1 - 0 LETOLA Jussi (KAUPPINEN Konsta) YJK/JHT
05:32 2minTIKKANEN EetuYJK/JHT Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
06:45 2 - 0 AV VARTIAINEN Tuomas YJK/JHT
09:07 2minVÄISÄNEN Tuomas YJK/JHTKampitus
12:48 2min KUHANEN Tuomas KJT Koukkaaminen
14:15 2min LETOLA Jussi YJK/JHT Estäminen
15:44 2min KORHONEN Riku YJK/JHT Estäminen
18:08 2 - 1 KUHANEN Tuomas (SALMELA Henri) KJT
18:08 2min TIKKANEN Eetu YJK/JHT Väkivaltaisuus
19:05 2 - 2 YV AUTIO Aaro (LINDSTRÖM Robi, MONONEN Ville)KJT
19:56 2min VÄISÄNEN Tuomas YJK/JHT Ryntäys

2. Erä
20:57 2 - 3 YV MONONEN Ville (LEHTI Jerry) KJT
21:40 3 - 3 LETOLA Jussi (MANNINEN Jesse)YJK/JHT
22:15 3 - 4 KANKAANPÄÄ Lauri (LEHTI Jerry, KROK Jere)KJT
23:48 2min HAAPANEN Roope KJT Koukkaaminen
27:31 2min YLINIITTY Nuutti YJK/JHT Poikittainen maila
28:07 4 - 4 AV VARTIAINEN Tuomas (LETOLA Jussi) YJK/JHT
28:41 2min MANNINEN Jesse YJK/JHT Kiekon peittäminen, sulkeminen
31:05 2min HANNULA Viljami YJK/JHT Koukkaaminen
32:22 2min MONONEN Ville KJT Kampitus
34:59 2min PUHAKKA Toomas KJT Huitominen
36:27 5 - 4 YV VARTIAINEN Tuomas (MÄKI-ASIALA Juha) YJK/JHT


3. Erä
41:18 5 - 5 SALMELA Henri (KUHANEN Tuomas)KJT
41:55 6 - 5 LETOLA Jussi (MANNINEN Jere)YJK/JHT
43:35 2min PARIKKA Oskari KJT Estäminen
45:19 7 - 5 YV VoM HÄRKÖNEN Konsta (VARTIAINEN Tuomas, KORHONEN Riku)YJK/JHT
45:19 2min SALMELA Henri KJT Korkea maila
46:28 8 - 5 YV HÄRKÖNEN Konsta (VARTIAINEN Tuomas) YJK/JHT
50:38 2min PARIKKA Oskari KJT Koukkaaminen
51:43 2min MANNINEN Jesse YJK/JHT Kampitus
53:35 8 - 6 YV HAAPANEN Roope (MONONEN Ville) KJT
55:34 9 - 6 HANNULA Viljami (ALAJOKI Elias, LETOLA Jussi)YJK/JHT
58:06 2min KYTTÄNEN Otto-Julius KJT Väkivaltaisuus

Maalivahdit:
KANGASKORTE Jose YJK/JHT 15 + 15 + 8 = 38
JÄÄSKELÄINEN Roope KJT 15 + 10 + 11 = 36

Erotuomarit:
Erotuomari
LAAKKO Tuomas
Erotuomari
SIIRONEN Hannu
Yleisöä:
54

Ei kommentteja: