sunnuntai 8. tammikuuta 2012

YJK/JHT kukisti Turun Palloseuran














YJK/JHT voitti Turun Palloseuran C-junioreiden I-divisioonan ottelussa numeroin 3-2 (1-1, 2-0,0-1) Ylivieskan jäähallissa launtaina. YJK/JHT:n ykköskentästä oli poissa Riku Korhonen loukkaantumisen vuoksi. TPS:n nuoret pelaajat näkivät kuinka arktisissa olosuhteissa voidaan pelata hyvää jääkiekkoa. Kotijoukkue otti luulot pois vierailijoita heti ottelun alussa, kun Nuutti Yliniitty pisti kiekon verkon perille Väinö Nivalan syötöstä. Kotijoukkueen maalissa torjui Jose Kangaskorte muutoin erinomaisesti, mutta ensimmäisen erän lopulla vieraiden vaarattoman näköinen laukaus lirui maalin puolittaisen torjunnan seurauksena.

Toisessa erässä kotijoukkueen hallinta jatkui. Jesse Mannisen lämäri upposi TPS:n maaliin näyttävän kuvion seurauksena. Syöttöpisteet merkittiin Väinö Nivalalle ja Jere Manniselle. Kotijoukkue oli luistelevampi ja pystyi luomaan hyvät maalintekopaikat. Konsta Härkönen lisäsi kotijoukkueeen johdon 3-1:een Kasperi Tähtelän ja Jonne Tammelan mainiosta esityöstä.

TPS taisteli kuitenkin ylivoimasta vastustajaa vastaan erinomaisesti. Kolmanteen erään TPS vaihtoi maalivahdin ja taistelutahtoa lisäsi joukkueen toinen maali, mikä jälleen oli onnenkantamoinen ja lirui kotijoukkueen maaliin. Kotijoukkueen valmentaja Pasi Tammela huomasi kotijoukkueen löystyneen asenteen ja otti aikalisän varmistaakseen kotivoiton. Erän lopun kotijoukkue pelasi valmentajan ohjeiden mukaan ja varmisti tärkeän kotivoiton. Kotiojoukkueen maalivahti Jose Kangaskorte torjui 36 laukausta torjuntaprosentin ollessa 94,74. TPS:n veräjänvartijat torjuivat 38 laukausta torjuntaprosenti ollessa 92,68.

1. Erä
00:00 MV HELMINEN Teemu TPS aloittaa
00:00 MV KANGASKORTE Jose YJK/JHT aloittaa
02:01 1 - 0 YLINIITTY Nuutti (NIVALA VÄinÖ) YJK/JHT
06:19 2min MÄKI-ASIALA Juha YJK/JHT Koukkaaminen
19:19 1 - 1 WALLENIUS Janne (NUMMINEN Nestori) TPS

2. Erä
24:28 2 - 1 MANNINEN Jesse (NIVALA VÄinÖ, MANNINEN Jere) YJK/JHT
27:11 2min (KATAJISTO Jesse) TPS Liikaa pelaajia kentällä
27:45 2min BERGER Martin TPS Poikittainen maila
30:25 2min TÄHTELÄ Kasperi YJK/JHT Kampitus
32:07 2min HÄRKÖNEN Konsta YJK/JHT Estäminen
32:31 10min LETOLA Jussi YJK/JHT Käytösrangaistus
34:34 3 - 1 VoM HÄRKÖNEN Konsta (TÄHTELÄ Kasperi, TAMMELA Jonne) YJK/JHT
37:21 2min PALIN Oskari TPS Estäminen
38:32 2min LÖYTTYMÄKI Aaro TPS Kampitus

3. Erä
40:00 MV POHJANOKSA Julius TPS vaihto
42:08 3 - 2 VIHINEN Hannes (BERGER Martin, LEHTONEN Miikka) TPS
55:52 Aikalisä YJK/JHT
59:44 2min PALIN Oskari TPS Huitominen

Maalivahdit:
KANGASKORTE Jose YJK/JHT 13 + 10 + 13 = 36
HELMINEN Teemu TPS 14 + 11 + 0 = 25
vaihto 40:00/3-1
POHJANOKSA Julius TPS 0 + 0 + 13 = 13

Aikalisät:
YJK/JHT
55:52

TPS
-

Ei kommentteja: