lauantai 17. joulukuuta 2011

HCK pyristeli vastaan


























JHT Kalajoki kohtasi viikonlopun toisessa ottelussa pääkaupunkiseudun ylpeyden HCK:n. JHT:n kotitaika piti ja pisteet jäivät Kalajoelle. Ottelu päättyi kotijoukkueen selvään voittoon numeroin 5-2 (3-1, 2-1,0-0). HCK kyllä yritti pyristellä vastaan, mutta ei voinut paremmilleen mitään. JHT:n peli tänä viikonloppuna oli kokonaan erilaista kun edellisenä viikonloppuna. Nyt mukana olivat pelintekijät Tomi Gronoff, Kai Yli-Untinen ja Tomi Heinonen, jotka viilettivät kentällä peräänantamattomasti ja tehokkaasti. JHT:n ylivoimapeli oli tuhoisaa ja maalivahtipeli loistavaa.

Ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti kotijoukkueen Matti Toskala, joka pisti verkot soimaan ajassa 6.42. Syöttöpisteet Kai Yli-Untiselle ja Tapani Nikkilälle. Matti Toskala ja Tapani Nikkilä ovat menneet viime kaudesta hurjasti eteenpäin. HCK tasoitti ylivoimalla. JHT:n toisen maalin laukoi ylivoimalla puolustaja Lauri Heinonen ja syöttöpisteet kirjattiin Timo Seikkulalle ja pelintekijä Tomi Gronoffille. Ensimmäisen erän lopussa JHT pääsi pelaamaan viidellä kolme vastaan ja tulosta ei ollut vaikea arvata. Klap, klap, klap ja pum! HCK:n maalivahti kaivoi kiekon repustaan. Maalinlaukoja oli Henri Mustonen ja syöttöpisteet Sami Markkaselle ja Matti Toskalalle. Tämä maali katkaisi käytännössä HCK:n selkarangan.

Toisen erän alussa JHT:n tuhoisa ylivoima toimi taas. Nyt maalintekijänä Sami Markkanen ja maalitekopaikan järjestelijöinä toimivat Matti Toskala ja ylivoimapelin aivo Tomi Gronoff. Kolmannessa erässä JHT:n ylivoima toimi taas loistavasti. JHT ei saanut omassa päässään purettua kiekkoa turvallisesti ja siksi HCK:n toinen kavennusmaali oli osittain JHT:n oman puolustuksen virhe. Ylivoimalla JHT:n Matti Toskala venytti verkkoja, kun pelintekijät Sami Markkanen ja Tomi Gronoff järjestelivät paikan.

Kolmannessa erässä JHT leikki HCK:n kanssa kissaa ja hiirtä. HCK:lla ei ollut mitään mahdollisuuksia JHT:tä vastaan. Kotijoukkue oli selkeästi parempi. Ottelu oli kuitenkin kovatempoisempi kuin eilinen KJT Tuuskia vastaan ja siksi tämä ottelu kulki juniorikiekkoilijoille suorituskyvyn ylärajoilla. Luonnollisesti valmentaja Santtu Viitaluomaa harmittaa edellisen viikonlopun ottelut, josta poissaolivat juuri nuo tärkeät pelintekijät. On täysin selvää, että JHT:tä on todella vaikea voittaa kotonaan.

1. Erä
00:00 MV RINNE Rasmus JHT aloittaa
00:00 MV HELMINEN Kalle HCK aloittaa
06:42 1 - 0 TOSKALA Matti (YLI-UNTINEN Kai, NIKKILÄ Tapani) JHT
07:13 2min HOLMSTRÖM Henri JHT Estäminen
10:49 2min NIKKILÄ Tapani JHT Korkea maila
10:49 2min NIKKILÄ Tapani JHT Korkea maila
12:26 1 - 1 YV TOIVONEN Niko (LAINE Jere, TUOMINEN Aki) HCK
14:34 2min TUOMINEN Aki HCK Kampitus
15:59 2 - 1 YV HEINONEN Lauri (SEIKKULA Timo, GRONOFF Tomi) JHT
18:32 2min TUOMINEN Aki HCK Korkea maila
19:09 2min LINDHOLM Miikka HCK Koukkaaminen
19:213 - 1 YV2 VoM MUSTONEN Henri (MARKKANEN Sami, TOSKALA Matti) JHT

2. Erä
20:32 4 - 1 YV MARKKANEN Sami (TOSKALA Matti, GRONOFF Tomi) JHT
22:22 4 - 2 TUOMINEN Aki (LUKJANOV Edgar, RANTSI Antti) HCK
34:21 2min TUOMINEN Aki HCK Huitominen
35:34 5 - 2 YV TOSKALA Matti (MARKKANEN Sami, GRONOFF Tomi) JHT

3. Erä
43:36 2min HIETALA Samuli JHT Huitominen
45:00 2min NUUTINEN Jesse HCK Väkivaltaisuus
47:53 2min TAANONEN Sami HCK Koukkaaminen
51:54 Aikalisä HCK
52:10 2min NUUTINEN Jesse HCK Kampitus
55:36 2min SIREN Mikko HCK Kyynärpäätaklaus

Maalivahdit:
RINNE Rasmus JHT 10 + 13 + 6 = 29
HELMINEN Kalle HCK 8 + 14 + 8 = 30

Aikalisät:
JHT -
HCK 51:54

Erotuomarit:
Päätuomari
SUNI Timo
Päätuomari
VIRSIHEIMO Pekka
Linjatuomari
KARJALAINEN Juha
Linjatuomari
PERÄMÄKI Harri

Yleisöä:
320

Ei kommentteja: