sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Sarjakärki KOOVEE oli parempi













Matti Toskala

JHT Kalajoki kohtasi viikonlopun toisessa ottelussaan sarjakärki KOOVEE:n, mikä osoittautui liian kovaksi luuksi JHT:lle. KOOVEE voitti ottelun numeroin 5-2 (0-0, 3-1, 2-1). Ensimmäisessä erässä JHT:tä piti pystyssä maalivahti Rasmus Rinne, joka torjui 18 laukausta, kun KOOVEE:n maalivahti sai torjuttavakseen vain kahdeksan laukausta. Toisessa erässä KOOVEE jatkoi ankaraa painostusta JHT:n päässä. Painostus tuotti tulosta ajassa 24.12. ja KOOVEE siirtyi näin 1-0 johtoon. JHT:n ykköskenttä tasoitti pelin Ville Rajalan maalilla, johon syöttäjiksi merkittiin Lauri Heinonen ja Sami Markkanen. KOOVEE meni ylivoimalla johtoon ja aivan toisen erän viimeisillä sekunneilla KOOVEE lisäsi johtonsa 3-1:een.

Kolmannen erän alussa JHT:n Henri Mustonen kavensi tilanteeksi 3-2. Syöttöpisteet merkittiin Niko Kiviselle ja Sami Markkaselle. JHT pääsi pelaamaan kolmella viittä vastaan, mutta ei onnistunut maalinteossa. Alivoimalla sen sijaan KOOVEE onnistui lisäämään johtonsa 4-2:een. Tämä maali katkaisi JHT:n selkärangan. Loppuerän JHT jäähyili ja KOOVEE naluasi vielä yhden naulan JHT:n arkkuun. Peli päättyi numeroihin 5-2.

1. Erä
00:00 MV RINNE Rasmus JHT aloittaa 00:00
MV TAPONEN Juha KOOVEE aloittaa
05:37 2min TOSKALA Matti JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
09:45 2min PURINS Janis JHT Estäminen
13:18 2min HEINONEN Lauri JHT Korkea maila
15:04 2min ARO Toni KOOVEE Huitominen
16:54 2min LOHTANDER Kari KOOVEE Kampitus

2. Erä
24:12 1 - 0 SR HELLSTEN Antti (KAUPPINEN Tobias, TAPONEN Juha) KOOVEE
29:09 2min SULONEN Mikko KOOVEE Ryntäys
32:29 1 - 1 RAJALA Ville (HEINONEN Lauri, MARKKANEN Sami) JHT
33:13 2min NISKAKANGAS Perttu JHT Koukkaaminen
34:02 2 - 1 YV NURMI Toni (ARO Toni, KALELA Tero) KOOVEE
39:52 3 - 1 VoM KAUPPINEN Tobias (PELTOLA Ville-Joonas, TAPONEN Juha) KOOVEE

3. Erä
44:21 2min SULONEN Mikko KOOVEE Huitominen
44:33 3 - 2 YV MUSTONEN Henri (KIVINEN Niko, MARKKANEN Sami) JHT
46:32 2min LIUHALA Kalle KOOVEE Kampitus
48:11 2min KONTKANEN Niko KOOVEE Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
49:32 4 - 2 AV JOKINEN Markus (HEINO Ville, ARO Toni) KOOVEE
51:06 2min NIKKILÄ Tapani JHT Kampitus
51:06 2min SULONEN Mikko KOOVEE Sukeltaminen
52:31 2min HEINONEN Lauri JHT Kampitus
54:13 2min SEIKKULA Timo JHT Huitominen
56:46 2min LIUHALA Kalle KOOVEE Kampitus
56:54 2min MARKKANEN Sami JHT Estäminen
57:10 5 - 2 TV KÄHÖNEN Antti-Juhani (PELTOLA Ville-Joonas, KAUPPINEN Tobias) KOOVEE

Maalivahdit:
TAPONEN Juha KOOVEE 8 + 4 + 11 = 23
RINNE Rasmus JHT 18 + 14 + 6 = 38

Erotuomarit:
Päätuomari
VAKKARI Jani
Päätuomari
VIKMAN Kristian
Linjatuomari
HEINONEN Timo
Linjatuomari
LAAKSONEN Sami

Yleisöä:
227

Ei kommentteja: