sunnuntai 4. joulukuuta 2011

JHT voitti voittolaukauskisan














Robert Thomas (kuva Hannu Tilus)

JHT voitti Forssan Palloseuran Suomi-sarjan jääkiekko-ottelussa vasta voittolaukauskisan jälkeen numeroin 4-5 (1-2, 2-0, 1-2). JHT:n sankari oli voittolaukauskisassa voittomaalin laukonut Robert Thomas. JHT pelasi tämän ottelun vain neljällä puolustajalla ja yhdeksällä hyökkääjällä. Voittolaukauskisan voitto oli todella makea voitto. JHT aloitti ottelun vahvasti ja meni jo 0-2 johtoon, kun ensin Lauri Heinonen laukoi vieraat johtoon ylivoimalla Janis Purinsin ja Kai Yli-Untisen saadessa syöttöpisteet. JHT:n toisesta maalista vastasi Timo Seikkula Matti Toskalan ja Tapani Nikkilän vamistella maalipaikan. Kotijoukkue pääsi kaventamaan alivoimalla tilanteeksi 1-2.

Toisessa erässä kotijoukkue tasoitti ensin ja meni jo maalin johtoonkin. Janis Purins sai 10 minuutin käytösrangaistuksen ja se kavensi entisestään JHT:n pelaajamateriaalia kentällä. JHT kesti kuitenkin paineet. Kolmannen erän alussa Sami Markkanen tasoitti Perttu Niskakankaan syötöstä tilanteeksi 3-3. Kotijoukkue meni uudelleen johtoon, mutta JHT:n Janis Purins tasoitti pelin ylivoimalla Lauri Heinosen ja Tapani Nikkilän saadessa syöttöpisteet.

Varsinainen peliaika päättyi tasatulokseen ja seurasi jatkoaika. Jatkoajalla JHT:n Robert Thomas otti kyynäspäätaklauksesta jäähyn ja lähes puolet jatkoajasta JHT joutui pelaamaan vajaalla, mutta kesti paineet. Seurasi voittolaukauskisa, jonka JHT:n Henri Mustonen aloitti vahvasti ja varmasti pistämällä kiekon reppuun. JHT:n Robert Thomas laukoi kymmenentenä laukojana ja pisti kiekon reppuun. Näin sarjapisteitä kilahti JHT:n tilille kaksi kappaletta. Toivottavasti seuraaviin peleihin JHT saa sairastuvalta miehiä tai muualta hankittua pelimiehiä. Tällä hetkellä pelaajaateriaali on varsin kapea.

1. Erä
00:00 MV LINTONEN Petrus FPS aloittaa
00:00 MV RINNE Rasmus JHT aloittaa
06:01 2min KANTELUS Jarno FPS Koukkaaminen
07:37 0 - 1 YV HEINONEN Lauri (PURINS Janis, YLI-UNTINEN Kai) JHT
09:11 0 - 2 SEIKKULA Timo (TOSKALA Matti, NIKKILÄ Tapani) JHT
11:17 2min SEIKKULA Timo JHT Pelin viivyttäminen - kiekko katsomoon
16:57 2min KUUSISTO Matti FPS Väkivaltaisuus
17:06 1 - 2 AV KOISTINEN Jukka-Pekka FPS
18:56 2min MUSTONEN Henri JHT Korkea maila

2. Erä
24:36 2 - 2 KUUSISTO Matti (RUOHOMAA Juha) FPS
28:09 2min LAAKKO Lauri JHT Koukkaaminen
31:51 3 - 2 RANTANEN Tommi (SAVIJOKI Oskari) FPS
33:32 2min PURINS Janis JHT Väkivaltaisuus
33:32 2min HOLMQVIST Jere FPS Väkivaltaisuus
33:32 2min PURINS Janis JHT Väkivaltaisuus
33:32 10min PURINS Janis JHT Käytösrangaistus
35:21 2min MUSTONEN Henri JHT Koukkaaminen

3. Erä
41:27 3 - 3 MARKKANEN Sami (NISKAKANGAS Perttu) JHT
42:50 2min KANTELUS Jarno FPS Estäminen
42:50 2min KANTELUS Jarno FPS Väkivaltaisuus
47:59 4 - 3 MÄKINEN Joonas (NURMINEN Janne, KUUSISTO Matti) FPS
49:13 2min KANTELUS Jarno FPS Polvitaklaus
55:19 5min KUUSISTO Matti FPS Polvitaklaus
55:19 20min KUUSISTO Matti FPS Automaattinen pelirangaistus
57:07 4 - 4 YV PURINS Janis (HEINONEN Lauri, NIKKILÄ Tapani) JHT


1. JA
62:27 2min THOMAS Robert JHT Kyynärpäätaklaus

VL

Maali MUSTONEN Henri JHT
Ei maalia MÄKINEN Joonas FPS
Ei maalia MARKKANEN Sami JHT
Maali RANTANEN Tommi FPS
Ei maalia HEINONEN Lauri JHT
Ei maalia KOISTINEN Jukka-Pekka FPS
Ei maalia RANTANEN Tommi FPS
Ei maalia MUSTONEN Henri JHT
Ei maalia SAVIJOKI Oskari FPS
4 - 5 THOMAS Robert JHT


Maalivahdit:
LINTONEN Petrus FPS 13 + 10 + 19 + 4 = 46
RINNE Rasmus JHT 12 + 12 + 5 + 2 = 31


Erotuomarit:
Päätuomari SUOMINEN Harri
Päätuomari VALTANEN Tero
Linjatuomari NÄRHI Jooa
Linjatuomari SULONEN Tommi

Yleisöä:
306

Ei kommentteja: