sunnuntai 11. marraskuuta 2012

HU-Kalajoki voitti Kuortaneen




Rildo Alves Dias palkittiin parhaana

Suomen nuorten maajoukkue saapui Himangan kaarihalliin Rovaniemeltä, jossa se oli hävinnyt lauantaina NaPalle puhtaasti 3-0. Nyt nuorten maanjoukueen valmentaja Pertti Honkanen oli saanut pumpattua nuoriin taisteluhenkeä, sillä edellisessä ottelussa Kuortaneella maajoukkue oli voittanut HU-Kalajoen. HU- Kalajoki voitti ottelun nyt numeroin 3-1 ( 22-25, 25-23, 25-14, 25-23).

Ensimmäinen arä lähtikin käyntiin tasaisissa merkeissä. HU-Kalajoki johti erää jo numeroin 6-3 ja 10-7. Nuorten maajoukkue tasoitti tilanteeksi 10-10. HU-Kalajoki siirtyi uudelleen johtoon numeroin 15-13, mutta nuorten maajoukkue onnistui repäisemään 16-20 johdon. HU-Kalajoki tasoitti tilanteeksi 22-22. Sen jälkeen Kuortane meni menojaan voittaen erän numeron 22-25.
HU-Kalajoen joukkueesta eniten pisteitä teki Rildo Alves Dias onnistuen syöttämään kaksi pistettä ja päättämään hyökkäyksen onnistuneesti neljä kertaa. Taavi Sadamin peli oli kaksijakoista. Yksi onnistunut syöttöpiste ja yksi syöttövirhe sekä neljä epäonnistunutta hyökkäyksen päättämistä ja neljä hienoa pisteenarvoista hyökkäyksen päättämistä. Teemu Haka päätti kolme kertaa hyökkäyksen onnistuneesti. HU-Kalajoen pelaajien torjunnassa oli parantamisen varaa. Teemu Hakan ja Henri Hölsönmäen kädet ovat liian suorassa torjunnassa ja niistä pallo kimpoaa liian usein väärään suuntaan. Nostopeliä oli varsin hyvää. Jaakko-Matti Joensuu onnistui nostoissaan ja HU-Kalajoen huippupassari Italo Barbosa do Nascimento pystyy kyllä passaamaan heikommistakin nostoista.

Toisen erässä edettiin tasatahtiin aina 7-7 tilanteeseen saakka jolloin kotijoukkue onnistui repimään 12-8 johdon. Kuortane tasoitti pelin tilantessa 13-13. Kotijoukkue siirtyi 19-17 johtoon, mutta Kuortane tasoitti tilanteeksi 19-19. HU-Kalajoki pelasi vahvasti ja johti jo numeroin 24-20, kun Kuortane onnistui kaventamaan tilanteeksi 24-23 ennenkuin kotijoukkue onnistui katkaisemaan erän. Tässä erässä kotijoukkueesta parhaiten onnistui Taavi Sadam iskemällä kuusi pistettä ja syöttämällä yhden. Rildo torjui kaksi pistettä ja hyökkäsi kerran onnistunesti. HU-Kalajoki teki tässä erässä peräti seitsemän syöttövirhettä. Henri Hölsönmäki onnistui päättämään kolme hyökkäystä pisteen arvoisesti. Nostopeli Jaakko-Matti Joensuu toimesta oli varsin hyvää.

Kolmannessa erässä Kuortane romahti täydellisesti. Tilantesta 4-4 kotijoukkue aloitti kasvattamaan pistesaldoaan ja johti ottelua jo 17-10 ja 21-13. Ennen eerän loppua Kuortane sai vielä yhden pisteen. Tämä erä meni kotijoukkueelle yllättävän selvästi. Taavi Sadam teki kuusi pistettää ja Italo Barbosa do Nascimento syötti neljä pistettä ja jujutti yhden pisteen. Teemu Haka sai kaksi hyökkäyspistettä ja yhden torjuntapisteen sekä kaksi syöttöpistettä. Rildo Alves Dias onnistui kaksi kertaa syöttöissään pisteen arvoisesti ja teki kaksi hyökkäyspistettä.

Neljättä erää vieraat johtivat jo 1-5 ja 7-12, ennen kuin kotijoukkue sai juonesta kiinni. Kotijoukkue tasoitti tilanteeksi 17-17 ja siirtyi sen jälkeen 19-18 johtoon. Kuortane tasoitti pelin ja siirtyi 21-22 johtoon. Kotijoukkue tasoitti pelin tilaneessa 23-23. Kotijoukkue onnistui suorituksessaan saaden tilanteeksi 24-23. Kuotane teki viimeisen virheen ottelussa ja kotijoukkue voitti erän numeroin 25-23 ja koko ottelun numeroin 3-1. Ensi lauantaina 24.11.2012 on Himangalla vastassa Vaasan Kiisto Himangan kaarihallilla.

Nuorten maajoukkueen luotsi Pertti Honkanen sanoi mielellään tulevansa joukkueensa kanssa Himangalle, koska Himangalla on oikea lentopallotunnelma, pieni sali ja yleisö on aktiivisesti mukana pelissä. Honkasen mielestä HU-Kalajoella on vielä parannettavaa vastaanotossa. Hänen mielestään passari Italo Barbosa do Nascimento on huippupassari ja pystyy passaamaan heikommistakin nostoista. Honkanen sanoi, että he olivat keskittyneet torjumaan Rildo alves Diasin ja mielestään onnistuivat siinä asiassa hyvin. Honkanen piti HU-Kalajoen joukkuetta kokoneiden pelaajien joukkueena. Hän antoi tunnustusta joukkueen kapteenille Ville Lehtiselle esimerkillestä pelistä. Honkanen näki myös HU-Kalajoen torjunnassa parantamisen varaa juuri Hakan ja Hölsönmäen torjunnan suuntaamisessa. Honkanen oli oman joukkueensa peliinsä erittäin tyytyväinen vaikka tappio tulikin.

Ei kommentteja: