lauantai 31. tammikuuta 2009

Piirin paras painonostaja Miika Antti-Roiko



Leila Koivsipilä palkittiin piirin parhaana painnonnostotuomarina.










Keskipohjalaisen painonnoston 58. toimintavuosi eli vuosi 2008 oli menestyksellinen. Vaikka Raution Kisalijoista Tokolan veljekset siirtyivätkin edustamaan Rovaniemen Reipasta, saavuttivat Keski-Pohjanmaan nostajat viime vuonna 51 arvokisamitalia. Mitaleita tuli EM-, PM-, ja SM-tasolta ja kaikista ikäryhmistä.

Komeaan mitalimäärään sisältyivät yksi EM-kulta, kaksi PM-kultaa, 20 SM-kultaa, yksi PM-hopea, 15 SM-hopeaa, 1 PM-pronssi ja 11 SM-pronssia. Näiden mitalien lisäksi kalajokiset nostajat ottivat opiskelijoiden, peruskoululaisten ja poliisien mestaruuskisoista 14 mitalia. Kirkkaimpana mitaleista kimalteli Raution Kisailijoiden Pirjo Palosaaren veteraaneissa saavuttama EM-kulta. Euroopan mestaruus oli hänelle toinen peräkkäinen. Hänellä on myös veteraanien MM-kultaa.

Arvokisalavoilla kalajokisista nostajista esiintyivät Suomea edustamassa Palosaaren lisäksi Miika Antti-Roiko, Minna Nauha, Eemi Apuli, Hanna Nauha ja Hanna-Mari Sumell.
Myös ennätystehtailu oli varsin runsasta. Suomen ennätyksiin ei nyt nostettu, mutta piirinennätyksiä parannettiin 167 kertaa. Valtaosan ennätyksistä nostivat Miika Antti-Roiko (56) ja Minna Nauha (54).

Ranking-kilpailun voittaja oli jälleen Miika Antti-Roiko, nyt jo viidennen kerran. Toiseksi tuli Minna Nauha ja kolmanneksi Pirjo Palosaari.Tuomarikilpailussa kärkikolmikko oli täsmälleen sama kuin 2007. Leila Koivusipilä oli ykkönen jo viidennen kerran peräkkäin. Toinen oli Hannu Niemi ennen äitiään Lea Niemeä. Punttimaljan voittoon nosti Kalajoen Junkkarit ennen Raution Kisailijoita ja Lohtajan Veikkoja. Vuonna 2008 kävi kilpailuissa 45 lisenssinostajaa, 12 naista ja 33 miestä. Molemmissa lukemissa on pienoista lisäystä edellisvuoteen.

Vuoden 2008 painonnostajaksi piirissä valittiin jälleen kerran Miika Antti-Roiko. Valinta oli hänelle jo kuudes. Antti-Roiko oli myös paras miesnostaja. Parhaan nuoren miesnostajan titteli meni Eemi Apulille ja parhaaksi poikanostajaksi valittiin Suthat Duangprom. Paras naisnostaja oli Raution Kisailijoiden Eija Mustasaari, paras nuori naisnostaja Kalajoen Junkkareiden Minna Nauha ja paras tyttönostaja Hanna-Mari Sumell. Veteraaneista paras oli Pirjo Palosaari. Juhani Salakan lahjoittamalla ”pojalla” palkittiin vuoden/vuosien maineteosta Hannu Karhula.

Raution Kisailijoiden Sami Torvi vastasi parhaista tuloksista lauantaina 31.1.2009 painonnoston yleisten sarjojen pm-kisoissa Kalajoella. Torvi rikkoi 62 kg:n sarjassa ensimmäisen kerran 200 kilon rajan kooten 204 kg (93+111). Kisoista olivat poissa Miika Antti-Roiko ja Minna Nauha leiritysten vuoksi.

Kisojen tulokset:
Naiset: 53 kg: 1. Hanna nauha KJ 89 (41,48) 2. Hanna-Mari Sumell KJ 83 (38,45)
63 kg: 1. Eija Mustasaari RK 117 (57,60).
Miehet: 56 kg: 1. Santeri Rahkola KJ 78 (33,45) 2. Aku Ojala KJ 68 (26,38) 3. Rene Roukala RK 61 (25,36).
62 kg: 1. Sami Torvi RK 204 (93,111) 2. Suthat Duangprom LoVe 180 (83,97) 3. Joni Ahola KJ 140 (62,78)
69 kg 1. Heikki NIemi KJ 167 (77,90) 2. Hannu Karhula RK 149 (67,82) 3. Olli Isokääntä KJ 143 (62,81)
77 kg 1. Hannu Niemi 200 ( 92,108) 2. Harri Rahkola KJ 187 (85,102) 3. Pekka Torvi RK 175 (80,95). 4. Heikki Niemelä LoVe 165 (70,95) 5. Niko Ahola KJ 164 (74,90) 6. Raimo Andersson LoVe 162 (70,92)
94 kg 1.Juha Korri LoVe 205 (85,120)
105 kg 1. Markku Roukala RK 240 (120,120) 2. Janne Niemi KJ 228 (101,127) 3. Mikko Korhonen RK 153 (60,93)
+105 kg 1. Matti Ojala LoVe 230 (100,130) 2. Timo Hyyppä LoVe 215 (90,125) 3. Mikko Niemi LoVe 195 (90,105), 4. Mikko Seikkula LoVe 150 (70,80)

Ei kommentteja: